sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Jorvik, Skjoldeham ja kokovartaloinnostus

Hei olen minä elossa! Anteeksi, tempauduin... tiedättehän keskiaikaharrastushaikailuni. Tiistaina uskaltauduin laittamaan paikallisen keskiaikaseuramme facebooksivulle varovaista viestiä siitä että harrastus kiinnostaisi -ja tiedättekö, sain paljon innostuneita vastauksia, paljon neuvoja, paljon linkkejä ja vinkkejä. Harvoimpa olen tuntenut itseäni yhtä tervetulleeksi yhtään mihinkään, niin lämpimästi minuun ja meihin on suhtauduttu. Ja se on kuulkaa ollut menoa sitten! Koneelle kun pääsee niin ei malta blogiin päin edes henkäistä kun sormet syyhyää googlaamaan ja selvittämään.

Koska eihän se nyt niin yksinkertaista ole että tehdään keskiaikavaatteet. On suuri ero sillä elääkö hahmo 1000- vai 1300-luvulla. No, googlatkaa itse niin huomaatte!

Mutta nyt tiedän jo jotain. Tiedän että hahmoni -tai meidän hahmomme elävät myöhäistä viikinkiaikaa, siinä 1000-luvulla noin suurinpiirtein, jossakin pohjoismaassa. Nimeäkin hahmoille on mietitty hartaasti mutta vielä on mietintä ja selvitys hyvin vaiheessa -tosin vuosisadan tarkentuminen auttaa siinäkin asiassa.

Ja koska ensimmäinen ihka oikea keskiaikatapahtumamme häämöttää joulukuun alussa, on vaateparren (lämpimän sellaisen) suunnittelu kovassa vauhdissa. Tilasin pellavalankaa ja muita ompelutarvikkeita täältä, pellavakangastahan meillä on jo olemassa, sitä ostettiin Pellatrixistä. Päällyspukujen kankaatkin on jo valittu mutta ei vielä tilattu, minun pukua varten aion tilata aivan järjettömän ihanaa ja kotikutoisen näköistä lämpimän keltaista villakangasta Medeltidsmodesta. Huppua ja viittaa varten materiaalia löytynee Tippetistä.

Tässä muutama inspiraatiokuva ettei mene ihan höpöttelyksi.


Aion tehdä luonnonvärisestä pellavasta yksinkertaisen aluspuvun ja sen päälle yhtä yksinkertaisen villaisen päällyspuvun. Kaksi vasemmanpuoleista kuvaa on Agelindesta ja sininen myöhäisen viikinkiajan mekko täältä.


Asusteitakin tarvitaan! Vasemman reunan kuva on myös Agelindesta, huppu on Skjoldehamin löydön mallin mukaan tehty. Keskimmäisessä kuvassa on   Jorvikin hilkka  ja oikeassa reunassa neulakintaat jotka on varmasti pakko tilata Hiienkissalta joulukuuta varten. (Jospa siellä tapahtumassa sitten joku osaa neuvoa minuakin tekemään tuollaiset tai pääsemään edes alkuun.) Hupun meinasin tehdä villakankaasta ja hilkan värjäämättömästä pellavasta. Aion myös tehdä suorakaiteen muotoisen villaisen viitan että tarkenen mutta siitä ei nyt tähän hätään löytynyt inspiraatiokuvaa.

Olen niin innoissani että kädet tärisee!!


Ps. Nyt kaikilla konkariharrastajilla on lupa (velvollisuus) puuttua asiaan jos olen menossa puvuston kanssa pahasti metsään. Aion ommella nämä käsin joten ihan hirveän montaa kertaa ei huvittaisi mennä päin mäntylää tällä kertaa.




4 kommenttia:

  1. Vau, hienot on suunnitelmat. Ja kivoja, minulle uusia kankaiden nettikauppoja olit maininnut postauksessasi!

    VastaaPoista
  2. Hei kiva että autoin löytämään! Vähän olen kehitellyt mielessä sellaista postausta keskiaikalinkeistä, ihan itselle muistiin mutta muidenkin iloksi. =)

    VastaaPoista
  3. Hei! Olet oikein hyvillä jäljillä! Sinisen mekon kantaja Hanna tietää mistä puhuu, hän on loistava ompelijatar. Huppu on hyvä, myssy on hyvä ... erityisen iloinen olen kangasvalinnoistasi. Luonnonväristä pellavaa <3 ja hyvää villaa <3.
    Ja käsin!! Ihan loistavaa kuule!
    ps. nyt minä menen sinne ryhmämme naamikseen ja etsin sinut ja haen kaveriksi. Olet todella tervetullut harrastuksen pariin :D

    Heti kun tapaamme, opetan sinut tekemään omat kintaat.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos Sahra kommentista ja kannustuksesta!! Ehdinkin käydä jo facessa ja heittelin sisäisiä kuperkeikkoja kun huomasin kaveripyyntösi! =)
    Te olette kaikki niin ihania ja kannustavia ja lämpimiä että olen varma että tämä on jonkun todella hienon alku. Ikinä en ole ollut mistään harrastuksesta yhtä innoissani!
    Nyt pitää vaan uskaltaa aloittaa sen pellavan leikkaaminen, hrrr. Onneksi täällä lähistölläkin on ompelutaitajia jotka ovat tarjonneet apua ja tukea, tästä tämä lähtee!

    (Hmm, mikähän kolmenkympin kriisi minua vaivaa, eilen niiskutin pikkukakkosen Lauran tähti-piirretylle ja nyt taas pyyhin silmäkulmia... =P )

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!