Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Joku ehkä saattaa jopa muistaa viime talvisen episodin, kun kattofirman mies julisti  meidän katon olevan auttamatta homeessa. Kaikki pitää uusia, ihan kaikki. Ehkä jopa kattotuolit. Olin ymmärrettävästi aika paniikissa (ja raskaana).

Kaikki alkoi siitä kun huomattiin räystäspellissä repeämä ja pyydettiin kattofirma paikalle arvioimaan mitä sille pitäisi tehdä. Sen jälkeen kun ensimmäinen kattomies oli käynyt antamassa tuomionsa, täällä on käynyt aika monta remonttimiestä tutkimassa ja syynäämässä, ja jokaisella on ollut oma mielipiteensä siitä mikä on vialla ja mitä pitäisi tehdä. (Yksi oli sitä mieltä, ihan sivuhuomiona, että koulujen sisäilmaongelmat ovat kuntien työllistymisstrategia...) Itse rakentamisesta ja remontoinnista mitään ymmärtämättä haluaisi kovasti luottaa ammattilaisen arvioon, mutta millä ihmeellä sitä päättää kuka niistä on se ketä uskoo? Täällä on käynyt myös terveystarkastaja (kahdesti), kuntotarkastaja sekä home-etsijämies jolla oli mukanaan kaikenlaisia teknisiä vempeleitä sekä pieni sympaattinen koira. Kaikki kunnioitus ammattimiehille, mutta minun luottamukseni voitti kyllä se koira.

Lopulta, kun tarpeeksi moni oli sanonut että katto EI ole homeessa tai homehtumassa eikä sitä tarvitse purkaa, massiivisesta kattoremontista luovuttiin. Kattopelleilläkin pitäisi kuulemma käyttöikää olla  vielä vuosikymmeniä jäljellä. Mutta koska katossa oli ilmanvaihto-ongelma ja siitä johtuva kondensiokosteusongelma, sinne päädyttiin asentamaan piippuja ja venttiileitä. Ja nyt on kuulkaa yläpohjassa hyvä imu! Niin hyvä imu että huoneilma siellä vintissä on jopa kuivempaa kuin täällä alhaalla on. Niin hyvä imu, että home-etsijämiehen mukaan siellä voisi kasvaa vaikka tatteja eikä kukaan täällä alhaalla huomaisi mitään, saisi oireita siis. Niin hyvä on imu, että koska alakerrassa ei ollut kunnon korvausilmaräppänöitä, päätti imu ottaa korvausilmaa kellarin tuuletusluukun kautta ja purueristeen läpi. 

Pam. Se ei muuten sitten ole hyvä juttu ollenkaan. Varsinkaan kun pahaksi onneksi kellarin puisissa hyllyissä sattui kasvamaan hometta. Siellä hyllyn alapinnalla piilossa lymyämässä. Niinkuin nyt kellareissa usein on, kuulemma, eikä siinä mitään. Sitä homeista ilmaa ei vaan pitäisi asuinhuoneisiin imeä. Eikä sekään ole hyvä että korvausilma tulee rakenteiden läpi, silloin ulko-ja sisäilman lämpötilaeron takia kosteus voi ajan myötä kondensoitua seinien sisälle. Ja kaikenlisäksi purueristeen pölyä tulee huoneilmaan. Ja huoneisiin tulee alipaine ja happi loppuu. Pahapaha.

Kukapa olisi uskonut että lisäämällä tuuletusta vintissä, saadaan alakertaan aikaiseksi sisäilmaongelma!

Mutta siis, nyt ollaan jo voiton puolella. Se kellarihyllyjen home on testattu laboratoriossa. Kellari on puhdistettu ja myrkytetty ja rempattu vaikka se home ei siellä rakenteissa ollutkaan. Ja kellarin luukku tiivistetty. On asennettu vimmatusti korvausilmaventtiileitä asuinhuoneisiin (ja seinien läpi poratessa on ilahduttavasti huomattu, että ainakin seinät ovat terveet ja kunnossa!). Koneellinen kosteudenpoisto kylppääriin odottaa asentajaa, ettei se hullu imu ime kylppäristä kosteutta lattian läpi yläkertaan. On asuttu varmuuden vuoksi evakossa ja odotettu niitä laboratoriotuloksia ja ilman raikastumista. On siivottu perusteellisesti, vaikka ei kuulemma olisi perussiivousta kummempaa edes tarvinnut. About kaikki talon tekstiilit on pesty (tai odottavat pesua). Saatan olla vähän hysteerinen tämän sisäilma-asian kanssa, mutta kun lapset. Minä en halua hometoksiinipaskiaisia minun lasteni keuhkoihin mellastamaan!

Puuuh.

Ei ole helppoa tämä omakotiasukkaan elämä!

Reikä seinässä.

Sitten kun

Olen kovasti odotellut että koti tulisi valmiiksi. Sitten kun se on valmis, pääsen kirjoittamaan blogiin siitä miten ihana se on! Arvatkaa vaan tuleeko se ikinä valmiiksi. Siivotaan remonttipölyjä makkarista, laitellaan listoja Siskoliskon huoneessa, mallaillaan naulakoiden paikkoja eteisessä. Olen odottanut jotain valokuvaamisen arvoista, mutta venttiili seinässä, betoniseinä kellarissa tai puhdas(!) lattia makkarissa tuskin on ihan sitä.

Sitten KUN Siskoliskon huone on valmis, saatte nähdä hienoja kuvia apinatapetista ja vihreistä seinistä. Nyt voi kuvata vaan viimeistelyä. Ja Peikkoveikkoa joka auttaa.

Jotain sentään valmistui tänään! Joten kaivoin kameran kaapinperukoilta ja yritin muistella miten sitä käytetään. Tarkkaan rajaamalla uusista ikkunalaudoista ja uudesta kirjahyllystä saa kauniita sisustuskuvia.

Ihan tarpeeksi kauan tässä ollaankin jo eletty "sitten kun"-elämää. Tutkittu, odotettu, oltu evakossa, rempattu ja siivottu. Ihan kohta on valmista. Sikäli mikäli mikään elämässä on ikinä valmista.

Ihan itte omin pikku kätösin

Mies jätti pikkurillin traktoritallin oven saranapuolen väliin. Nivelessä jotain sanoi naps ja mies sanoi monta aikuisten rumaa sanaa. Uh, puistattaa vieläkin. Onni pikkusormionnettomuudessa, mies on nyt sormensa kanssa sairaslomalla, juuri parhaaseen remontin loppusuora-aikaan. Ihan kaikkea se ei tietystikään pysty tekemään, mistä syystä tänäänkin mies vahti lapsia ja laittoi ruokaa samalla kun minä sahasin, vasaroin, naulasin, hioin ja maalasin. Kuulkaa ihan itte! 

Todistusaineistoa:

Teen ikkunalautoja kuormalavalaudoista!

Huomenna mennään helv IKEAan. Pitäkää peukkuja!

Valmisteluja

Olis yhdet puutarhajuhlat tuloillaan. Isyysloman viimeinen viikko meni tiiviisti takapihaa entratessa.

On öljytty terassia ja puutarhakalusteita. Maalattu aitaa ja ovea. Korjattu aitaa ja porttia ja kaidetta. Istutettu kukkasia... tai siis mies on öljynnyt ja maalannut ja korjannut ja minä fiilistellyt niiden kukkien kanssa. Vielä on vähän fiksaamista ennen kuin kaikki on valmista.

On nautittu helteestä ja oltu nauttimatta. Hikoiltu ja poltettu nahkat auringossa ja kärsitty nestevajauksesta. (Miten voi oikeasti ehtiä juoda niin paljon kuin mitä hikoilee ja imettää??)

No nythän siellä jo sataa ja miehen lomakin on loppu. 

Vauva on edelleen tosi rauhallinen tyyppi (silloin kun kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa) ja nukkuu hyvin ja pitkään (kunhan sen saa ensin nukahtamaan). Muun ajan, etenkin väsyneenä ja etenkin iltaisin, se rääkyy. Viime päivinä on rääkynyt vähän turhan ahkerasti. No onneksi hiljenee kantoliinassa, ainakin useinmiten.

Hamsterineuroosi

Talon kuntotarkastus oli vihdoin eilen. Valtakunnassa kaikki hyvin, ei hometta. Huuuuuuuuoh. Minun panikointiin taipuvainen pääni oli ihan varma että koko katto on homeessa (salahomeessa, piilohomeessa tiedättehän). Välillä olen pakokauhun vallassa ollut ihan varma että seinätkin on homeessa ja lähdössä evakkoon heti, ihan vaan varmuuden vuoksi. Näin hometta joka puolella. Olen valvonut öitä kun on tuntunut että seinät kaatuu päälle, ja henkisesti luopunut lapsuudenkodista jo monta kertaa. Kaikki vauvavalmistelut oli jäissä koska olin ihan varma että ollaan evakossa kun tyyppi syntyy.

Mutta on tästä kaikesta seurannut jotain hyvääkin. Ollaan tyhjennetty. Äitini kanssa ollaan käyty läpi jokainen tavara mitä täällä on vintissä säilötty. Iso osa, niin monta peräkärryllistä että menin jo laskuissa sekaisin, on viety kaatopaikalle. Monta monta kassia ja laatikkoa on mennyt kierrätyskeskukseen. Ja kaiken sen romun ja kaman seasta on löydetty ne tavarat jotka oikeasti on haluttu säilyttää ja ne on sitten putsattu ja varastoitu silleen järkevästi. Vanhempien vanhat tavarat on viety pois. Siskon vanhat kasetit ja luentokansiot on pois. Ja ne vintit on jo melkein tyhjät!

Ja voi hyvää päivää mitä kaikkea sitä erehtyy säilyttämään kun on vintti johon mahtuu. Olen nyt heittänyt pois monta vuotta sitten korjauskelvottomaksi hajonneen yksijalkaisen nuken jota en vaan ollut raaskinut hävittää koska se oli niin inhimillisen näköinen. Varmaan kymmenen paria rikkinäisiä liian pieniä farkkuja ehkä kymmenen vuoden ajalta, jotka olen säilönyt sitä mukaa kun olen ostanut uusia. Jätesäkillisen rikkinäisiä ja likaisia pehmoleluja. Monta laatikollista vuosikymmeniä vanhoja pölyisiä matonkuteita jotka olivat jo niin hauraita että katkesivat vetämällä. Ja niin edelleen. Mutta hääpukuni säilytin.

 Ja kaiken tämän keskellä mies on säilyttänyt hermonsa ja pitänyt minusta ja lapsesta huolta ja pakan kasassa. Yhtä erityisen kurjaa päivää seuranneena aamuna sain tälläisen aamupalan!

Välirauha

Noniin, terveystarkastaja kävi syynäämässä ja nuuhkimassa. Ei sekään sieltä mitään vaarallista löytänyt, mutta teki tietysti samat kosteat havainnot kuin remppamiehetkin. Ja sanoi että kosteutta kun on niin onhan siellä toki jotain homemikrobejakin mutta ei niistä tarvitse pultteja ottaa. On hometta ja sitten on hometta, ulkonakin on hometta koko ajan. Remontti tulee tänä kesänä, katto menee uusiksi ja remontin ajaksi mennään evakkoon jos siltä tuntuu. Lähinnä siksi että rakennuspöly ei todennäköisesti tee kovin hyvää pölyallergikkomiehelle. Mutta ensimmäisen remppamiesehdokkaan voivottelu ja huokailu ei ilmeisesti ollut todiste katastrofista vaan lähinnä hänen myyntitaktiikkansa. Kiitos vain siitä.

Ennen remonttia käydään läpi vintissä olevat tavarat ja ne mitä säästetään, pestään tai pyyhitään ja säilötään muovilaatikoihin. Koska niitä mikrobeja on tavaroiden pinnalla olevassa pölyssä ja herkkänenäisiä kun ollaan niin ei ihmekään jos aivastuttaa. Kun vintit on tyhjennetty, niiden ovien eteen teipataan muovit ettei sieltä tule enempää sitä pölyä tänne alas, tosin ymmärsin vähän että tämä toimenpide tehdään lähinnä minun mielenterveyteni vuoksi. Muovin voisi halutessaan laittaa myös rappujen yläpäähän ja niin blokata koko yläkerran. Luulempa että se voisi olla viisasta siinä vaiheessa kun remppamiehet alkavat purkaa kattoa, helpottaa purkupölyn siivoamista sitten myöhemmin.

Ja täällä alakerrassa jatketaan samaa pölyneliminoimistavaranvähennystaktiikkaa jota ehdin jo aloittaakin... nyt vaan minulla on äiti apuna. Makuuhuoneisiin tulee ilmanpuhdistimet, eteisen avonaulakko vaihtuu umpinaiseksi kaapiksi ja niin edelleen.Tavaraa vähennetään, pintoja pyyhitään, ja niin edelleen.

Ja niin edelleen.

Voi itku, sanoi remonttimies kun kosteita kattopäreitä kaiveli.

Juuh, on Magdaleena hengissä ja yhtenä kappaleenakin vielä. Nyt vaan on niin paljon kaikkea että ei jaksu riitä blogin päivittämiseen asti.

Katto vuotaa, remontti edessä tässä kivasti puolitoista kuukautta ennen laskettua aikaa. Pitäisi osata päättää kattofirma, mistä tietää onko se luotettava? Pitäisi jotenkin osata elää päivän kerrallaan ja olla murehtimatta kaikesta mahdollisesta mitä tämä voi tuoda tullessaan.

Mitä jos kosteus on tehnyt liikaa tuhojaan? Mitä jos löytyy hirveyksiä? Mitä jos projekti paisuu ja rahat loppuu? Mitä jos kattofirma kusee homman? Mitä jos mitäjos mitäjos?? Päivän valossa arkisten juttujen keskellä on helppo luottaa tulevaan ja uskoa että kyllä se elämä kantaa, tuli mitä tuli. Että katto-ongelma on nyt huomattu ja se korjataan ja sitten on taas kaikki hyvin. Mutta mitä silloin pitää tehdä kun keskellä yötä iskee paniikki ja kauhu?

Huomisesta murehtiminen vie vain ilon tästäkin päivästä, sanoi äiti. I know.

Kaiken lisäksi lantio ja lonkat vihoittelee niin pahasti että kauppareissua enempää en juurikaan pysty kävelemään, saati että lähtisin täältä ihmisten ilmoille saamaan jotain muuta ajateltavaa. Perjantain kipitys bussipysäkille, yksi ylämäki ja yhdet pitkät rappuset teki sen että olin sohvapotilaana vielä lauantainkin. Yhtään ei tunnu siltä että seinät kaatuu päälle, ei ollenkaan.

Ja sitten tässä pitäisi suunnitella hoitopöytäratkaisuja ja pestä pikkuvaatteita ja miettiä mitä vielä pieneltä puuttuu ja pakata sairaalakassi (mitä sinne edes laitetaan?) ja valmentautua positiiviseen synnytyskokemukseen. Ja iloita tulevasta elämän ihmeestä.

Kevätkin teki oharit.

Onneksi on kolmevuotias joka saa valtavasti iloa granaattiomenan pampuloista ja yhdessä tehdystä hedelmäsalaatista ja lumisateesta ja narsisseista ja kynsilakasta ja vauvanvaatteiden ripustamisesta pyykkinarulle. Saa hetkeksi itsekin suljettua silmät ja korvat tuolta isolta mustalta möröltä joka istuu vintin rappusilla ja huutelee kosteusvauriorakennusvirhehomeoirehometalohomehomehome.

Neitsytmatka

(Tämä postaus on siirretty vanhasta blogista.)

Ei se vielä valmis ole. Sähköä tulee vain yhdestä töpselistä, hyllyjä puuttuu, seiniltä kaikenlaista...

...mutta kyllä siellä jo ommella voi!

Ensimmäisellä kerralla yritin ensin ommella ilman alalankaa.

Sitten unohdin miten puolataan.

Jännitystä ilmassa?