Isi kato, ne on ONARSSIT!

Koska blogi täällä huutaa että tule tänne, päivitä mut, kirjoita edes jotain... niin päätin tulla raportoimaan asioista joista tulin tänään iloiseksi. Ne on molemmat onaRsseja.

Ensinnäkin. Talvella otti suunnattomasti päähän kun yhdistelmävaunujen ratasistuin homehtui umpihomeeseen. Enää ei ota päähän ollenkaan, koska homma meni jotakuinkin näin: Poikanen ei viihdy vaunukopassa yhtään, joten ajattelin että ratasistuimessa voisi viihtyä kun selkänojaa saa aavistuksen kohotettua. Siis jos olisi rattaat. En uskonut että mistään löytyisi pelkkää istuinosaa joten olin valmistautunut etsimään kokonaan uusia rattaita. Sitten luin jostain että facebookissa on erikseen emmaljunga-kirppis (mitäpä facebookissa ei olisi!). Selasin ilmoituksia ja mietin että mitä järkeä on postittaa rattaita jostain Oulusta. Sitten voi itku, huomasin maailman päheimmät rattaat. Luin ilmoituksen josta selvisi kaksi asiaa: rattaiden myyjä asuu täällä samassa kaupungissa, ja myynnissä on pelkkä istuin! Iiiik! Ruvettiin vaihtamaan viestejä ja siinä vaiheessa tajusin että minähän tunnen tän naisen ja se asuu kävelymatkan päässä, ja näitä nimenomaisia rattaita olen monesti ihaillut ja kadehtinut! Miettikää mikä säkä!!!

Nyt meillä on uudet, maailman hienoimmat rattaat. Ja ne on ORANSSIT!
(Muistanette ehkä että mun The Hoitolaukun vetskarit on oranssit. Ai että, täydellistä!)

Ja sitten se toinen juttu. Leikkautin rastat pois! Oli ISO päätös. Pelkäsin että identiteetti lähtee samalla ja sitten näytän ihan tavalliselta ja lyhyessä tukassa ihan pojalta. Mutta kyllästyin siihen miten huonossa kunnossa ne oli kun en koskaan ehdi/jaksa niitä hoitaa, ja niissä oli koko ajan puklua, ja ne oli tunkkaiset koska niitä oli pakko pitää märkänäkin ponnarilla koska vauva. Ja... no, kaipasin muutosta! No rastat lähti ja samalla kun leikattiin niin värjättiin kirkuvan oranssiksi! Ja tänään tajusin että identiteetti on tallella ja tukka on oikeasti aika ihana! Ja niin helppo! On kevyt olo.

Kepeät ilonaiheet.

Olen muuten päässyt myös kotoa pois, useammankin kerran, ja yksinkin! Ilman että kukaan on kirkunut! Parhautta!

Tosi hyvä flow

Joskus viime keväänä innostuin Flow-kosmetiikan palashampoosta ja kasvosaippuasta ja lupasin että niistä on tulossa postaus. No, viime kevät ja kesä sitten meni niinkuin meni ja se, niinkuin moni muukin postaus, jäi suunnittelun tasolle. (Oikeasti, nyt voin jo myöntää että olin aivan totaalisen loppuunpalanut. Rikkipuhki. Silloin sitä vähätteli ja ajatus tuntui hoopolta mutta näin jälkikäteen ajateltuna sitähän se varmasti oli. Sikäli mikäli mitään viime kesästä muistan.)

Nojokatapauksessa. Palashampooni vetelee viimeisiään ja piti tilata uusi, joten tässähän on mainio paikka blogata aiheesta kun on uudet kauniit paketitkin valokuvattavaksi. Ja nyt voin jo todeta että Flow-kosmetiikkarakkauteni on pysyvää sorttia eikä enää pelkkää hetken huumaa.

Kaikki lähti oivalluksesta, että varsinkin ihon hoidossa vähemmän on enemmän. Naamani on aina ollut yhtä suurta kuivaa mutta rasvaista sekä näppyläistä ongelmaa. Tai oli, kunnes oivalsin että mitä enemmän monimutkaista ja kilomerinpitkän aineosaluettelon omaavaa kosmetiikkaa iholleni tuuppasin, sitä huonommin se voi. Sen sijaan että olisin hoitanut ihoni luontaisia ominaisuuksia, tein ihostani kosmetiikkariippuvaisen luomalla sille yhä uusia ongelmia. 

Nykyään pesen kasvoni suihkussa käydessäni Flown savi-merilevä kavosaippualla. Kosteutukseen käytän ihan ruokakaupan kookosöljyä, mutta vain jos tuntuu kuivalta, en mitenkään automaattisesti. Nyt pakkasella tuntuu todellakin kuivalta, mutta kesällä ei niinkään joka päivä. Työpäivinä aamulla riittää vesipesu, ehkä kuiviin kohtiin sipaisu öljyä ja päälle Flown meikkipuuteria, ei muuta. Ja tiedättekö mitä! Ennen ihoni oli toivottoman kiiltävä ja rasvainen jo parin tunnin kuluttua meikkaamisesta, nykyään se on ihan tyytyväinen ja tasainen koko päivän. Ja näppylöitäkin on enää vain pari hassua silloin tällöin.

Tosin nyt kun talvi ja pakkanen vihdoin tulivat, huomasin että pelkkä kookosöljy yksinään ei tahdo riittää. Se kun on lopulta aika kevyttä tavaraa (ja juuri siksi niin ihanaa muina vuodenaikoina). Kuivimpia kohtia, ainakin poskien punaisia läikkiä varten tilasin nyt  Flown Hamppu hoitovoidetta. Saa nähdä miten sen kanssa käy!

Vartalon ihonhoidossa pätee sama yksinkertainen linja kuin kasvoillekin: pesuun yhden keskiaikaseuralaisen tekemää suolasaippuaa ja kosteutukseen sitä samaa kookosöljyä mitä naamallekin. Ihanaa, vaikka ei Flowta tällä kertaa.

Viimeiseksi tähän selostukseen näköjään jäivät hiukset, vaikka niistä koko innostus aikanaan alkoikin. Nimittäin rastojen pesuun Flown palashampoo on ihan ylivoimainen! Ennen tukan pesu oli tuskastuttava operaatio mutta nykyään ah niin helppoa. Sen kun vaan hieroo shampoopalalla tasaisesti joka puolelta päänahkaa pötkylöiden välistä, vaahdottaa ja huuhtelee huolella. Tadaa! Ennen käytin toisinaan hoitoaineena ihan etikka-vesiseosta mutta nyt piparmintun tuoksun ja talvipäänahkaa hoitavan nokkosen houkuttelemana tilasin Flown Nokkos-hiushuuhdetta. Niin ja shampoona on tähän asti ollut  Teepuu, mutta tällä kertaa vaihtelun vuoksi päätin kokeilla rasvoittuvien hiusten shampoota. Ei sillä että hiukseni mitenkään erityisen rasvoittuvat olisivat (itse asiassa mitä harvemmin pesee, sitä hitaammin ne rasvoittuvat. Paras tapa hankkia itselleen rasvoittuvat hiukset on pestä niitä päivittäin.), mutta en halua löystyttää rastoja liian kosteuttavalla tai hoitavalla shampoolla.

Ja ei, tämä ei ole sponsoroitu postaus, kaikki tuotteet olen tilannut ihan omalla rahalla. Olen vain niin innoissani koko paketista. Sillä sen lisäksi että nämä oikeasti toimivat, ne ovat myös pienen suomalaisen yrityksen valmistamaa, edullista ja riittoisaa kosmetiikkaa ja kaiken lisäksi luomua. Inci-listassa ei ole yhtään mitään ylimääräistä eikä turhaa pakkausjätettäkään synny kun kaikki mikä suinkin voi on pala-muodossa. Ja lisäksi saan tilattua kaiken kätevästi samasta paikasta ilman sen ihmeempää päänvaivaa. Ihan mahtavaa!

Edit.
Parin viikon käytön jälkeen voin kertoa että kaikki tilaamani uudet jutut toimivat loistavasti. Rasvoittuvien hiusten shampoo oli vielä teepuutakin parempi. Pesun jälkeen hiukset ovat suorastaan narskuvan puhtaat ja hiushuuhde tasapainottaa mukavasti niin ettei päänahka kuitenkaan kuivu liikaa. Ja pötkylät tuoksuvat pesun ja huuhtelun jälkeen ihanasti piparmintulta (jopa niin selkeästi että lapsikin kommentoi ihanaa tuoksua joka oli sama kuin joulun punavalkoisissa karkkikepeissä.). Tuoksu kyllä sitten hälvenee hiusten kuivuessa. Hamppuvoidekin toimii juuri niinkuin sen pitikin. Käytän sitä kasvojen kuivimmissa paikoissa kookosöljyn alla, ihosta tuli taas pehmoinen ja talvikuivuudesta johtunut hilseily katosi! Ystävä kommentoi että ihoni hehkuu, ja se jos mikä on kivaa.

 

Photoshoot

Don't worry, there's an english short version at the end of this post!

//

Joku ehkä sattuu muistamaan kuinka marmatin vähän aikaa sitten siitä kun en osaa pukeutua niinkuin haluaisin. Joskus kuitenkin käy niin ihmeellisesti että kotoa lähtiessäni huomaan olevani tyytyväinen asukokonaisuuteen ja toisinaan, jos on aikaa, pyydän miestä nappaamaan kuvan. Kun ottaa lapsen kuvaan mukaan saa kätevästi naamioitua sen että mukamas haluaisi itsensä ikuistaa. Koska mukavia äiti-tytär-otoksiahan ei koskaan voi olla liikaa.

Ei vaan mennyt ihan putkeen meidän photoshoot...

Nyt seuraa muotiblogeista tuttu pakollinen asukuvanarraatio (koska viimeisen päälle huippumuotiahan nämä meidän rytkyt ehdottomasti on!): Eilen minulla oli päällä kirpparilta vastikään löytynyt tunikan(?) tapainen, sen alla Indiskasta muutama vuosi sitten hankittu trikoopaita ja kaverin vanhat farkkuleggarit. Karvavuoriset tennarit on hommattu vuosia vuosia sitten opiskeluaikoina ehkäpä Andiamosta ja kassi on Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta parin vuoden takaa, merkiltään Olde. Mätsäävät aika kivasti yhteen noin niinkuin kokonaisuutena, mun mielestä.

Yllä onkin aika näpsästi kiteytettynä mun vaatefilosofiani. Kirppislöytöjä ja omia vanhoja yhdistettynä täysin mielivaltaisesti, jos joskus  joku kokonaisuus onnistuu se on puhtaasti tuurista kiinni. Mistään trendeistä en ymmärrä yhtään mitään ja mun mielestä vaatteen ostolle on aika kevyt motiivi se että joku jossain lehdessä sanoi että se on tän kauden juttu. Ostan jos tuntuu omalta.

Lapsella on kirpparilta löydetyt lilat sammarit ja valkoinen trikoopaita, facebookin lastenkirppiksen kautta hankitut Name itin ihanat pinkit tennarit ja miehen emp:ltä tilaama Amon Amarth-huppari joka näyttää kyllä vähän siltä että se on kohta pieni, tosin johan se on melkein vuoden ollutkin käytössä. Päässä sillä on minun ihan uutena kaupasta (!), olisko ollut Kappahallista ostamani Hello kitty(!!)-pipo joka ei edes ollut tarjouksessa (Minut tuntevilla on lupa pyöritellä silmiä tai vaihtoehtoisesti pudistella päätä, ei molempia!)! Musta huppari ja pipo on muuten tytön ihan ykkössuosikit ja pitäisi laittaa päälle aina kun mennään ulos. Lapsen kokonaisuus mätsää aika kivasti tuohon mun kokonaisuuteen, mun mielestä.

Vielä vähän lastenvaatefilosofiaa: Nuo kaksi mustaa on ehkä melkein ainoat meidän itse kaupasta uutena hankkimat vaatteet, suurin osa on kaverien tai sukulaisten lasten vanhoja. Ja kirpparilta hankittuja. Niinä harvinaisina hetkinä kun pussin pohjalta löytyy ylimääräistä rahaa, tykkään rentoutua kirppareilla shoppaillen. Lapselle onkin vaatteita varastossa varmasti ainakin vuodeksi eteenpäin! Vaatteita en osta merkin perusteella vaan mukavan ja hyvän oloista tarpeeseen tai sitten ihan vaan ulkonäön vuoksi.

Nämä oli muuten siitä harvinaiset kuvat että en kaksoisleuka- ym-kammoisuuksissani samantien deletoinut niitä ne nähtyäni, vaan jopa olin niihin tarpeeksi tyytyväinen julkaistakseni ne. Itse asiassa blogissa on viime aikoina vilkkunut minun oma naama ihan hämmentävän paljon. Liekö merkki itsetunnon tervehtymisestä vai mistä, tai ehkä siitä mistä jo tuossa pukeutumismarmatuspostauksessanikin jo mainitsin: Äitiys ja ikä antaa backuppia. 

Ps. Pötköttelin viimeyönä tunnin verran pihalla aurinkotuolissa lampaantaljan ja villavällyjen välissä tähystämässä tähdenlentoja. Saldo: kahdeksan satelliittia, yksitoista tähdenlentoa, ainakin parikymmentä pudonnutta omenaa joista osa naapurin puusta, ja yksi hyvin kylmä nenä. En muista koska viimeksi olisin ollut yhtä zen.

//

As promised, here a short version in english. Yesterday I was suprisingly happy with my outfit, so I asked my husband to take a picture of me and the girl. Our photoshoot did not go quite as planned, though. Kinda nice pictures anyway.

 In our clothes is pretty much summarized my clothing-filosophy: a lot of old stuff, something new on rare occasions. If I buy something I usually do it on a flee market. I have no clue of fashion and I think it's a poor reason to buy anything only because someone says it's trendy. If I buy something I buy it because it feels like mine.

Ps. I saw eleven shooting stars last night, it was a good one-hour meditation session.

Kesäkäsi

(Tämä postaus on siirretty vanhasta blogista.)

Tiedätte varmaan mitä tarkoitetaan kun puhutaan kesäjaloista?

Onnelliset jalat, ilman kenkiä ja sukkia nurmikolla, karkinväristä lakkaa varpaankynsissä.

Minä hurahdin lopullisesti keltaiseen erään toisen projektin myötä, niin pahasti että maalasin kynnetkin keltaiseksi! Tulin keltaisista kynsistä niin iloiseksi että ne piti oikein ikuistaa kuvaan kukkien kanssa.

Joten tässäpä se nyt sitten on: kesäkäsi!

Onnelliset kädet, kukkia sormissa, auringon väristä lakkaa kynsissä (ja multaa kynsien alla)!