Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvaamisen ilosta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvaamisen ilosta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. elokuuta 2014

Kiukkuinen kuin ampiainen?


On muuten ihan pirusti ampiaisia joka paikassa, ette varmaan ole huomannu? Ja jos on onnistunut välttymään ampiaisilta livenä, niin ainakin sosiaalisessa mediassa on taatusti törmännyt muistutuksiin siitä, että vaikka ne ovatkin karmivia, saamarin ärsyttäviä ja persoja ketsupille, ne ovat myös luonnolle tärkeitä eikä niitä saisi massamurhata.


Joku meidän naapurustossa oli ilmeisesti yrittänyt, sillä meidän pihalla toikkaroi muutama tokkurainen yksilö. Tämän kyseisen kaverin lapsi löysi terassilta raahustamasta, ja tarjosi sille omenaa että se vahvistuisi. Amppari alkoi nakertaa/nuolla/mitä nyt ampparit omenalle tekevätkään, ja siitäkös riemu repesi!

Minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin äkkiä vaihtamassa kameraan makroputken. Uskalsin mennä kuvausetäisyydellekin kun tyyppi oli niin unelias.


Lapsella on onneksi hyvin mennyt oppi perille. Vielä alkukesästä se pelkäsi muurahaisiakin (suora seuraus mun punkkikammostani) ja tietysti myös ampiaisia ja muita lentäviä pistäviä. Nyt lapsi tietää että amppari pistää jos sitä huitoo, se puolustautuu jos se pelästyy. Jos ampiainen tulee iholle, pitää kävellä rauhallisesti pois tai olla ihan paikallaan, niin ei käy mitään. Lapsi osaa tämän upeasti, minä taas joudun pinnistelemään kaiken tahdonvoimani että onnistun näyttämään hyvää esimerkkiä.



Kuvien amppari ilmeisesti vahvistui tarpeeksi, sillä jossain vaiheessa huomattiin että se oli jättänyt omenan ja jatkanut matkaansa.


Some-henkinen bonus-kuva: Kuvajaiseni kärpäsen takapuolessa eli kärpäsenpyllyselfie!



sunnuntai 10. elokuuta 2014

Masentunut tiikeri ja muita elämyksiä


Koimme tänään jotain hyvin hämmentävää. Hienoa, mutta hämmentävällä tavalla hienoa. Näitä kuvia on nyt ihan hirmu paljon, mutta paljon kyllä niitä otinkin, 263 jos ihan tarkkoja ollaan. 


Katariinanniemellä järjestettiin leijaseuran lennätysnäytös. Mentiin sinne ajatuksella että lapsesta on varmaan kivaa, ja odotettiin jotain tämän suuntaista:




Aivan ihana muuten tämä pieni tyttö, hattuineen ja leijoineen kuin maalauksesta!


Mutta sitten alkoikin tapahtua...





Taivas täynnä tavaraa! Tässä vähän mittakaavaa:


Ja sitten tuli tämä:


What what????



On se! Alaston, lentävä vauva!!




Olin vähän huolissani tuosta tiikeristä, onkohan sillä kaikki ihan hyvin?



Ei taida olla...


Kerran vielä tämä:


Oh my...



lauantai 2. elokuuta 2014

Perjantai pääsi yllättämään


Yritän tässä miettiä että mihin ihmeeseen se viikko taas katosi. Perjantai tuli ihan puun takaa, kun yritin laskea päiviä tulin siihen tulokseen että on ehkä keskiviikko tai torstai. Alkaa olla lähellä se piste kun olis pakko päästä olemaan jossain yksin. Kohta. Onneksi kuitenkin on vielä kesä ja tekemistä. Olen koko ajan keskittynyt selviytymään kesästä kunnialla ja ajatellut että kesän jälkeen sitten helpottaa, pahin ikkupikkuvauva-aika on takana ja päiväkodin kesäloma loppuu. Mutta hitto vieköön sitten se hupi vasta alkaakin. Syksy ja pimeä ja kurahousut.



No joo, tää viikko nyt on ollut vähän tämmönen. Poikanen keksi että vajaa kolmekuiselle sopivaa puuhaa on vatsalleen kääntyminen. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta että viihtyyhän tämä sittenkin leikkimatolla eikä koko ajan tarvitse kanniskella... no, ei viihdy enää. Vaan on kolmessa sekunnissa vatsallaan ja sitten vasta alkaakin pänniä kun eteenpäin ei pääse ja se pääkin on vielä aika painava. Kolmen-neljän tunnin päikkäritkin ovat muisto vain kun unissaankin pitää jumpata. Ja tissillä. Ja sitten on lopulta niin nälkäinen ja väsynyt ettei osaa muuta kuin kirkua. Huoh. 



Enkä edes ala tästä helteestä.



Enkä isosiskon mustasukkaisuudesta tai uhmailusta tai iltatemppuilusta.


Luojan kiitos koko homma pysyy edelleen about hallinnassa kun lähdetään ovesta ulos. Poikanen enimmäkseen nukkuu ja Tyttö ei kiukuttele ainakaan pahemmin. Enkä minä. Tänään käytiin kahdesti puistossa. Ensin aamulla kaverin kanssa lähileikkipuistossa, (joka meni kyllä vähän mönkään koska sinne tuli kolmas, vähän vanhempi tyttö, ja minun tyttö nuorimpana jäi sitten kolmanneksi pyöräksi) ja iltapäivällä mentiin sitten isin kanssa kuvissa näkyvään jokipuistoon.


Ihana paikka, aivan huikea!



Ja nyt kun tarkemmin mietin niin onhan tämä viikko ollut enimmäkseen aika muikea. Saatiin kanootti ja ollaan käyty melomassa. Ja kahdesti iltauinnilla. Yhtenä päivänä matkustettiin bussilla mummilaan ja eilen minulla oli puolikas lapsivapaa kun isosisko lähti heti aamusta mummin ja papan kanssa keräämään mansikoita. Ollaan nukuttu pitkään ja otettu lunkisti, maanantai ja tiistai taisi mennä lähinnä meripäivistä toipumiseen. Aika kiva viikko itse asiassa, ilmankos menikin niin nopeasti. 


Ja onhan se Poikanenkin enimmäkseen aika zen tapaus edelleen, ja on yks kaks myös alkanut seurustella, hymyillä ja nauraakin ihan uudenlaisella innolla. Ja nukkuu kantoliinassa ja repussa oikein makeasti kun vaan viitsii kantaa. Ja helpottihan se tämäniltainen kirkumismaratonikin lopulta kun keksin vääntää äijän kapaloon. Ihme juttu muuten, vastasyntyneenä kun kapaloimista kokeilin niin se vihasi sitä yli kaiken. Se oli semmonen vaihe ja tää on nyt sit tämmönen vaihe. Hellevaihe.

Superhellettä odotellessa.



maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kukkia ja mehiläisiä vaimitänenytoli...


Mitäs täällä touhutaan?
 

Jaahas, vai tällästä peliä!


Ja vielä keskellä kirkasta päivää! Sitä ne helteet teettää...


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Keskiaikaikävää lievittämässä


Niin, kaikki (no ainakin melkein kaikki) muut ovat viikon mittaisella keskiaikaseuran telttaleirillä. Meidänkin piti siellä olla, miehellä lomakin sitä varten, mutta lopulta tultiin siihen tulokseen että se olisi ollut liian raskasta. Tuleehan noita kesiä vielä, nautiskellaan nyt tästä pienestä ihmisestä näin, kohta se ei ole enää pieni. Harmittaa silti, kai saa?




Onneksi Loviisan muinaismarkkinat sattuivat juuri tähän rakoon, käytiin siellä lääkitsemässä ikävää. Oli niin mukavaa että tänään mentiin vielä uudestaankin.





Mukavat, tunnelmalliset markkinat, ihania iloisia ihmisiä.




Ja äidin mieltä hykerrytti kun ihmiset ihastelivat meidän suloisia lapsia. Ja olihan ne taas, mahdottoman suloisia molemmat!