Eräs tuttava kysyi minua ohimennen mukaan kunnallispolitiikkaan. Kyseessä oli luultavasti ihan vaan smalltalkkina heitetty läppä mutta se sai minut pohtimaan, miksi ajatus minusta politiikassa tuntuu niin absurdilta.
Olisin ihan surkea poliitikko. Olen tosi huono seuraamaan mitään yhteiskunnallisia asioita ja jossain vaiheessa, todennäköisesti aika pian, tietämättömyyteni paljastuisi. Sen lisäksi suhtautumiseni maailmaan on sinisilmäinen ja naivi. Saisin budjettikeskustelussa itkuraivarin kun en voi vaan käsittää miten on mahdollista että resurssipulan takia esim. lastensuojelun tila on mikä on mutta kunnan kassasta riittää rahaa tilapalvelujohtajan palkankorotukseen. Noin niinkun esimerkkinä.
Sisäinen ekohippini ehkä haluaisikin pelastaa maailman ja onhan minulla paljon tulikivenkatkuisia mielipiteitä esimerkiksi kerskakulutuksesta, kauppojen ruokahävikistä, sosiaalihuollon unohtamista lapsista, ihmisten välinpitämättömyydestä ja siitä että meidän kylältä poistettiin kierrätyspiste. En vaan usko että alahuuli väpättäen argumentoitu "niiiiii MUTKU" riittäisi viemään asioita eteenpäin.
Kotiäitinä minun ehkä kuvittelisi olevan hyvä ehdokas taistelemaan meidän kotona olevien oikeuksien puolesta mutta olisin aika huono siinäkin. Olen nimittäin melko tyytyväinen ja koen olevani etuoikeutettu kun voin tällä tavalla olla lapsen kanssa kotosalla. Toki rahat ovat vähissä ja se nyt tuntuu kohtuuttomalta että hoitoraha on pienempi kuin työttömyyskorvaus, mutta onhan tämä oma valintani olla kotona. Oma valintani on myös että käyn vähäsen töissä että pärjäämme.
Keskitynkin paljon mielummin tähän omaan pieneen piiriini, pallottelemaan poliittisia kysymyksiä joita tässä kahden hallitsijan perhediktatuurissa tulee vastaan. Jos joutuisin oikeasti paneutumaan kysymyksiin lastensuojelusta, vanhustenhoidosta, taantumasta tai muista vaikeista aiheista, lamaantuisin ahdistukseeni enkä pystyisi enää mihinkään. Olen liian herkkä poliitikoksi.
On helppoa tuudittaudua siihen uskoon, että kun yritän itse parhaani, yritän olla hyvä muille ja olla kuormittamatta ympäristöä ja kuluttamatta maapallon resursseja, kannan riittävän suuren korren kekoon ja se riittää. Samalla olen erittäin kiitollinen siitä että toiset, minua viisaammat ihmiset kantavat sitten enemmän niitä korsia. Minä voin keskittyä ottamaan lähikuvia sienistä.
Minä mietin usein samaa problematiikkaa. Toisaalta tuntuisi vastuullisemmalta olla itse tulilinjalla kuin valittaa vallitsevista olosuhteista täältä turvallisesta poterosta käsin.
VastaaPoistaToisaalta taas piiloudun sen taakse, etten - nyt varsinkaan yksinhuoltajana - pieneten lasten äitinä ehdi, jaksa enkä pysty. Toisaalta kunnan virkamiehenä (ja vähän niin kuin johtavassa asemassa) ollessani voin hyvin jäävätäkin itseni.
Sitten taas välillä tulee se "ei ---rkele" -olo. Kun ne, jotka kantavat niitä korsia enemmän, ajattelevatkin maailman asioista ihan toisin kuin itse. Vaikea dilemma!
Mutta äänestää ainakin pitää, aina. Meillä pienessä kunnassamme oli vasta viime vaaleissa ensimmäistä kertaa Vihreä edustus. Tänä vuonna tulevat Persutkin - vaikkei niin väliksi olisikaan.
P.S. Joskus on mukava lukea vakavampiakin. Tai kirjoittaa, minä puuskahdin tässä vapaan aamun kunniaksi koulumaailmasta ja perheiden nykymenosta. Saat lukea huomenna!
Hei Marjaana anteeksi että en ole vastannut tähän! Itseä ärsyttää bloggarit jotka eivät vaivaudu vastaamaan ja nyt syyllistyin itse ihan samaan. =/ Pääni on ollut niin täynnä keskiaikaa (ja on sitä edelleen) että muuhun en ole kyennyt.
VastaaPoistaSepä siinä juuri on, kun tuntuu välillä niin todellisuuden pakenemiselta se että ei osallistu asioista keskusteluun ja niihin vaikuttamiseen. Mutta toisaalta jokainen ei voi, eikä jaksa tai osaa. Mutta joskus tulee kyllä sellainen olo että tekisi mieli hyppiä tasajalkaa ja repiä hiuksia päästä kun joku taas päätti/teki jotain joka tuntuu niin räikeän epäoikeudenmukaiselta tai muuten väärältä ettei voi ymmärtää miten se on edes mahdollista.
Jep, joskus on ihan hyvä pohtia vakavampiakin aiheita. Välillä miettii sitäkin että mikä järki on kirjoittaa blogia kaikenlaisesta joutavasta kun voisi kirjoittaa jostain oikeasti tärkeästä. Mutta sitten perustelen tämän sillä, että jokaisella pitää saada olla harrastus. Tämä on minun pakopaikkani johon voin kerätä kauniita ja mukavia ja innostavia tai iha arkisiakin asioita ja sitten myös purkaa pippuria jos välillä ahdistaa. Toiset maalaa posliinikuppeja, minä teen tätä. Henkireikä. =)