Viikon eväät

Lisää näitä mun elämänhallintahöpötyksiä. Jos elämässä tapahtuu liian paljon hallitsemattomia ja ahdistavia asioita, tulee ainakin minulle lopulta pakokauhu. Vielä jokin aika sitten järkeilin, että vaikka elämässä aina välillä on hyviä aikoja ja onnellisia juttuja, sillä ei ole väliä koska ennen pitkää tulee kuitenkin taas jokin uusi katastrofi. Minusta tuntui että olen liian hauras kestämään enää yhtään ainoaa vastoinkäymistä, saati sitten kaikkia niitä joita elämällä on meitä varten vielä varastossa. Istuin kaikuvassa evakkokämpässä muiden nukkuessa, kuuntelin lumiauroja jotka kuulostivat venäläisiltä pommikoneilta ja itkin että en kestä jos minun pieni poikani joutuu sotimaan.

No se siitä, enää ei ole niin paha olla. Ja yksi asia jolla siitä suosta on pikkuhiljaa noustu, on että sen lisäksi että yritän olla ajattelematta niitä suuria, hallitsemattomia ja ahdistavia asioita, keskityn kontrolloimaan niitä mitä voin. Minulla on järjestelmä. Se on se viime postauksen viikkomuistio jonka avulla yritän hallita meidän arjen kulmakiviä ja sitä kautta pitää langanpäät käsissä. Niitä kulmakiviä ovat: ajankäyttö ja muistettavat/hoidettavat asiat, raha, siivous (ja sen myötä sisäilman laatu) sekä ruoka. Ja nythän minun piti siis hehkuttaa meidän ruokasysteemiä. Enkö olekin taitava? Onnistuin ymppäämään viikon ruokalistan suunnittelupostauksen esipuheeseen venäläiset pommikoneet!

Meillä on meneillään myös "kaikki kuitit talteen"-kampanja. Tulot ja menot laitetaan taulukkoon ja toivottavasti opitaan siitä jotain.

Aikaisemmin käytiin kaupassa aina kun jääkaapista ei (muka) löytynyt mitään syötävää, monta kertaa viikossa siis. Ostettiin mitä ostettiin ja usein kaikkea ihan turhaa, heräteostoja, herkkuja ja eineksiä muunmuassa. Usein kiukkuisena ja nälkäisenä kaupassa yritettiin viime hetkellä keksiä mitä ihmettä tänään syötäisiin, ja jos ei päädytty pakastepizzaan tmv, niin yleensä johonkin tuttuun ja turvalliseen mitä oltiin jo syöty kyllästymiseen asti. (En osaa arvioida paljonko rahaa noihin kauppaostoksiin meni viikossa tai kuukaudessa, varmaan järkyttyisin jos tietäisin.) Sitten kotona kokattiin mitä kokattiin, usein niitä kalliita eineksiä kun ei jaksettu muuta laittaa, ja ihan hirveästi meni myös huonoksi mennyttä ruokaa roskikseen. 

Nyt ollaan kolmisen viikkoa menty uudella systeemillä, ja vaikka se vaatii vähän enemmän vaivannäköä yhtenä päivänä viikossa, niin lopulta päästään paljon helpommalla muina päivinä. Systeemi on siis yksinkertaisuudessaan tämä: Suunnittelen kerralla viikon ruokalistan ja kauppalistan, käymme (periaatteessa) kerran viikossa kaupassa. No totuushan on se että vielä en oikein osaa arvioida ruokien menekkiä, joten loppuviikosta on pitänyt santsata puuttuvia aineksia, maitoa ja salaattitarpeita esim. (Ja kaikkia niitä juttuja jotka mystisesti ovat unohtuneet kauppalapusta.) Ruokalistan suunnittelussakin on vielä opeteltavaa, että saisi kokattua mahdollisimman edullisesti terveellistä ja monipuolista ruokaa.

Mutta nyt jo lyhyessä ajassa muutama juttu on selkeästi parantunut:

- Syömme paremmin, terveellisemmin ja monipuolisemmin ja ruoka on (useinmiten) hyvää.

- Rahaa ruokaan kuluu viikossa vähemmän kuin aikaisemmin, ainakin oletan niin.

- Nirsolle Siskoliskollekin maistuu paremmin, selkeästi oli kyllästystä ilmassa kun aina oli samoja ruokia.

- Kaupassa ravaamiseen kuluu huomattavasti vähemmän aikaa.

- Toisaalta kokkaamiseen käytetään enemmän aikaa, mutta usein se on laatuaikaa kun koko perhe puuhaa keittiössä yhdessä. 

- Ja tiedän, tämä on vähän hupsua, mutta: Joka kerta kun mies käy viikkomuistiosta katsomassa esim. mitä ruokaa tänään onkaan tulossa, rakastun vähän lisää. Tuntuu erittäin tärkeältä että puoliso kunnioittaa järjestelmääni ja myös arvostaa näkemääni "ylimääräistä" vaivaa. Ja se myös muistaa aina kehua kun olen löytänyt jonkun erityisen hyvän uuden reseptin. Ja on muutenkin ihana ja kannustava. Noniin, hmph.

Lautasella on avokadosalaattia, pinaattipolentaa, paistettuja herkkusieniä ja uppomuna. [ohje]

Tässä systeemini:

1) Katson ensin mitä ruoka-aineksia on jo kaapissa. Esim. viimeksi listaa tehdessäni pakastimessa oli paljon suppilovahveroita ja pinaattia, jääkaapissa puolikas keräkaali joka oli jäänyt viikonlopun cole slawsta yli, kuivakaapissa oli tomaattimurskaa jota hamstrasin cittarin tarjouksesta.

2) Avaan pinterestin ja googlen reseptien hakemista varten.

3) Viikon jokaiselle päivälle suunnittelen yhden aterian eli päivällisen, lounas syntyy edellisen päivän tähteistä. Jaan ruuat siten että kahtena päivänä on liharuokaa, kahtena kalaa, kahtena kasvisruokaa ja yhtenä päivänä kanaa. Ja joka päivä pitää olla myös salaattia.
4) Seuraavaksi jaan ruuat viikonpäiville niin että viikonloppuna syödään paremmin ja arkena, no, arkisemmin. Joka päivä ei jaksa kokkailla uutta ja ihmeellistä tai hienoa ja aikaavievää.

4) Sitten vaan selailen toinen toistaan houkuttavimpia reseptejä ja suunnittelen ruuat niin että ensisijaisesti niissä on kaapissa jo olevia asioita ettei tarvitsisi ostaa niin paljon uutta.

5) Sitten kirjoitan kauppalistan reseptien perusteella.

6) Viimeiseksi lisään listaan kaikki muut kuluvat jutut kuten maidot ja vessapaperit sekä viikkomuistion ostoslistaan edellisen viikon aikana merkityt jutut.

Näillä eväillä (heh) meillä on taas vähän vähemmän ahdistunut Villakalsarininja.

Joku roti

Kun imettää, tulee vietettyä paljon aikaa persiillään sohvannurkassa istuen. Sen ajan voi toki käyttää tuijottelemalla vauvaa, mutta rajansa silläkin. Sitten voi tuijottaa seinää tai kaivella korviaan tai jotain muuta kehittävää, mutta ei sitäkään kenenkään pää määräänsä enempää kestä. Pitää keksiä tekemistä. Siskoliskon vauva-aikaan tuijotin paljon telkkarista ostos-teeveetä ja chattia (uuh miten kiehtovaa), nyt ei ole telkkaria - mutta on älypuhelin. Ja puhelimessa pinterest.

Pinterestin näppäilystä on tullut minulle harrastus. Inspiroiva, voimaannuttava, kaikkivoipaisuuskuvitelmia ruokkiva, koukuttava harrastus. On niiin helppoa painaa "pin it" ja ajatella että tämän kyllä ainaskin toteutan ja sitten minusta tulee niiiin paljon parempi ihminen!! Listat on parhaita. Ultimate spring cleaning check listin pinnattua koti siivoutuu melkein itsestään! Ultimate family plannerista puhumattakaan! Ihan mille tahansa elämän osa-alueelle löytyy lista, eikä ihan mikä tahansa lista, vaan ultimate lista, the mother of all lists. Ja pakko tunnustaa että aika monta sellaista listaa on tullut printattua. Ja ihan oikeasti esim. siivoaminen on paljon kivempaa semmoisen kanssa! Jos nyt tykkää listoista.

Noniin. Jokaisella itseään kunnioittavalla, "pin it"-buttonilla bloginsa varustaneella (amerikkalaisella) bloggaajaäidillä on oma organization station niille listoille ja kaikelle muulle tärkeälle. Katsokaa vaikka! Joten pitihän minunkin saada sellainen! Ja sitten piti myös askaroida sinne oma weekly planner eli viikkomuistio. NYT kuulkaa minusta niiiiiin tulee parempi ihminen!

No, ihan vakavissaan. Minusta meinaa välillä tuntua pahasti siltä, että Mäntylän seinät kaatuu niskaan. (Nakit ja) MUTSI kysyi taannoin, että kuka ottaa kiinni, jos äidin jalat ei enää kanna? Tätä mietin välillä minäkin. Ja siksi yritän saada ryhtiä elämään tukeutumalla listoihin. Siivouslista, päivärytmilista, to do-lista, niillä minä pysyn arjen syrjässä kiinni. Ja toivon että mies ottaa kopin jos todella käy niin että äidin jalat ei enää kanna.

Kooma

Äiti kysyi enkö päivitä blogia enää. Niin tosiaan, onhan tuosta taas vierähtänyt tovi. Mutta jos ei ole asiaa? Tai jos olisikin, aivot on niin jäässä että asia ei tule sieltä ulos. Mutta tässä mummille kuva:

Herra (kuvanottohetkellä) Aurinkoinen. Kaksi alahammasta rikkaampana.

Palvelu pelaa

Tänään sain aamiaisen vuoteeseen. Melkein-neljä-vuotias oli minun vielä nukkuessa hipsutellut keittiöön ja valmistanut annoksen muroja ja maitoa juustokupuun. Toi sen minulle ylpeyttä hehkuen.

Sitten hän lakaisi keittiön pöydälle kaatuneet murot ja maidot pullasudilla.

Kun myöhemmin ripustin pyykkejä, hän halusi laittaa meille molemmille välipalaa. Sain kylppäriin toimitettuna ihan juustovoileivältä näyttävän juustovoileivän!

Ja kun olin imettämässä pikkuveikkaa, tyttö muisti että ruuan päälle pitää ottaa pastilli kaapin päältä mutta ei viitsinyt vaivata minua asian kanssa. Rakensi itselleen rappuset tuolista, vessan korokejakkarasta ja pakastusrasioista. Tässä vaiheessa lakkasin kannustamasta itsenäiseen toimintaan. Onkohan "HERRAJJUMALANYTHETIALESSIELTÄJOSSIÄPUTOOTSIELTÄNIPÄÄHALKEE!!!" tarpeeksi hienovaraisen diplomaattisesti sanottu? Etten nyt vaurioittanut sen psyykettä mitenkään? Sinkkonen? Cacciatore?

Osaa myös askarrella ihan hirmu hienosti.

Emmiänykkerkee

(Näyttääpä muuten Kotkan murre kirjotettuna kamalalta!)

Huhuu, Poikaneeen....

No ootko hetken selällään ni otan kuvan? Ai et.

Noni!

***

Oli mulla muistaakseni jotain asiaakin... ehkä. Tuo jässikkä, se on jo neljä kuukautta! (Jo, vasta, kaikki on suhteellista...) Muistaako joku kun se oli tämmönen? En minä ainakaan...  Ja nyt se on tommonen. Seurustelee, nauraa, selostaa, yrittää kovasti ryömiä ja antaa kuulua kun se ei onnistu, on huomannut omistavansa jalat(!), jumaloi isosiskoa, haluaa istua sylissä, pistää ihan kaiken suuhun, boikotoi äänekkäästi ulkovaatteita, kaantoliinaa, vaunuja, niitä oransseja rattaita ja autolla matkustamista, viihtyy kuitenkin erinomaisesti kantorepussa ja bussissa. Nukahtaa noin viidessä minuutissa ja nukkuu... paitsi kolmena yönä on herännyt aamuyöllä syömään, tähänkö se katkeamattomien öiden autuus nyt loppui?

Ja isosisko! Kohta neljä vuotta, vastahan sekin oli tommonen. Syksy ja arki ja rutiinit on tuoneet elämään helpotusta, ihan kaikesta ei enää tarvitse tapella. On päiväkotikavereita ja perhekahvilaa ja puistotapaamisia ja mummilan naapurin tyttöjä. On se päiväkoti puoli päivää kahdesti viikossa ja omia juttuja ja elämässä joku rytmi. Ja jumppakerho! Ekalla kerralla minä melkein itkin kentän reunalla kun seurasin miten tyttö kuunteli, keskittyi ja noudatti ohjeita ja välillä kurkkasi minuun päin naama naantalin aurinkona. Ja veikankin kanssa on jo helpompaa. Toki mustasukkaisuutta ja huomion hakemista on vieläkin, paljonkin, mutta jostain on kummunnut myös valtava rakkaus ja empatia vauvaa kohtaan. Ihanaa ja helpottavaa.

Ja minä. Olen olemassa taas. Keskityn pitämään langanpäät käsissä, yritän jakaa itsestäni tasapuolisesti molemmille lapsille ja miehelle. Ja itsellenikin. Yritän hallita rahankäyttöä ja ompelen kestovaippoihin imuja, suunnittelen sisustusta, siivousta ja asukokonaisuuksia jotka sopivat yhteen oranssin tukan kanssa. Sain yhdeltä ystävältä ihania uutisia ja toiselta surullisia. Unohdin laittaa tissiliivit kun lähdin lähikauppaan. Ostin tuulikaappiin kuramaton. Suunnittelen tulevaisuutta. Iloitsen pienistä asioista ja ahdistun suurista. Yritän keskittyä niihin pieniin ja kun onnistun, elämä tuntuu hyvältä ja levolliselta juuri nyt.

Äiti poistuu talosta

1. Äiti varaa facebookin nettikirppikseltä vauvalle syksyksi haalarin ja sopii noutavansa sen tiistaina viiden jälkeen.

2. Haalari pitää hakea naapurikunnasta. Äiti suunnittelee jättävänsä lapset isän kanssa kotiin, eihän reissuun mene kuin maksimissaan puoli tuntia. Irtiotto!

3. Äiti syöttää vauvan ja pumppaa varmuuden vuoksi maitoa. Äiti peseytyy ja vaihtaa ylleen puhtaat vaatteet ja sitoo päähän huivin. Tässä vaiheessa melkein-neljä-vuotias tajuaa että jotain on tekeillä.

4. "Äiti mihin siä olet menossa?????????????"

5. "Äiti minä tulen MUKAAN!!!!" 

6. "Ei, et tule."   (Toista kohtia 5 ja 6 noin 27 kertaa, jona aikana äiti pukee kengät.)

7. Äiti avaa ulko-oven, melkein-neljä-vuotias on hysterian partaalla, vaikuttaa siltä että äiti olisi lähdössä viikoksi kiinaan.

8. Äiti harkitsee lähtevänsä viikoksi kiinaan.

9. Lapsi rauhoittuu haleilla, äiti on menossa autoon. Perhe tulee hyvästelemään rappusille, alkaa sataa.

10. "ÄITI!!!! SATAA VETTÄ!!! ETVOILÄHTEÄKUNSATAA!!!!!!"
(Käydään uudestaan läpi kohdat 5-7.)

11. Mies muistaa että auton puhaltimessa on jotain vikaa, se ei käynnisty, auton ikkunat on huurussa.

12. "VAIMO, ET VOI LÄHTEÄ SATEELLA JOS AUTON PUHALLIN EI TOIMI!!!!!"

13. Äiti painaa ilmastoinnin kaikkia nappuloita viisi kertaa ja puhallin alkaa toimia. 

14. Äiti ajaa pois huolestuneiden vilkutusten saattelemana, käy nostamassa rahaa ja ostamassa karkkipussin (koska raha pitää rikkoa). Kello on vähän yli kuusi.

15. Äiti ajaa naapurikuntaan kuunnellen samalla aikuisten musiikkia radiosta ja syöden avoimesti karkkia vaikka ei ole lauantai. Vettä sataa kaatamalla ja salamoi, pitää ajella hissukseen.

16. Kotona vauva ei suostu syömään pullosta ja isosisko on hysteerinen koska ukkostaa ja äiti on ulkona ja ukkosella ei saa mennä ulos koska salama voi lyödä ja ÄITI KUOLEE!

17. Kello on melkein seitsemän, äiti palaa kotiin. Tyttö juoksee ovelle vastaan, mies on laittanut ruokaa ja vauva nukkuu.

18. Valtakunnassa kaikki hyvin.

(19. Äiti syö kiltisti lautasellisen ruokaa vaikka on oikeasti tosi huono olo koska on juuri syönyt salaa puoli pussia karkkia.)

(20. Äiti odottaa että muu perhe menee nukkumaan että voi syödä loput karkit.)

Perjantai pääsi yllättämään

Yritän tässä miettiä että mihin ihmeeseen se viikko taas katosi. Perjantai tuli ihan puun takaa, kun yritin laskea päiviä tulin siihen tulokseen että on ehkä keskiviikko tai torstai. Alkaa olla lähellä se piste kun olis pakko päästä olemaan jossain yksin. Kohta. Onneksi kuitenkin on vielä kesä ja tekemistä. Olen koko ajan keskittynyt selviytymään kesästä kunnialla ja ajatellut että kesän jälkeen sitten helpottaa, pahin ikkupikkuvauva-aika on takana ja päiväkodin kesäloma loppuu. Mutta hitto vieköön sitten se hupi vasta alkaakin. Syksy ja pimeä ja kurahousut.

No joo, tää viikko nyt on ollut vähän tämmönen. Poikanen keksi että vajaa kolmekuiselle sopivaa puuhaa on vatsalleen kääntyminen. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta että viihtyyhän tämä sittenkin leikkimatolla eikä koko ajan tarvitse kanniskella... no, ei viihdy enää. Vaan on kolmessa sekunnissa vatsallaan ja sitten vasta alkaakin pänniä kun eteenpäin ei pääse ja se pääkin on vielä aika painava. Kolmen-neljän tunnin päikkäritkin ovat muisto vain kun unissaankin pitää jumpata. Ja tissillä. Ja sitten on lopulta niin nälkäinen ja väsynyt ettei osaa muuta kuin kirkua. Huoh. 

Enkä edes ala tästä helteestä.

Enkä isosiskon mustasukkaisuudesta tai uhmailusta tai iltatemppuilusta.

Luojan kiitos koko homma pysyy edelleen about hallinnassa kun lähdetään ovesta ulos. Poikanen enimmäkseen nukkuu ja Tyttö ei kiukuttele ainakaan pahemmin. Enkä minä. Tänään käytiin kahdesti puistossa. Ensin aamulla kaverin kanssa lähileikkipuistossa, (joka meni kyllä vähän mönkään koska sinne tuli kolmas, vähän vanhempi tyttö, ja minun tyttö nuorimpana jäi sitten kolmanneksi pyöräksi) ja iltapäivällä mentiin sitten isin kanssa kuvissa näkyvään jokipuistoon.

Ihana paikka, aivan huikea!

Ja nyt kun tarkemmin mietin niin onhan tämä viikko ollut enimmäkseen aika muikea. Saatiin kanootti ja ollaan käyty melomassa. Ja kahdesti iltauinnilla. Yhtenä päivänä matkustettiin bussilla mummilaan ja eilen minulla oli puolikas lapsivapaa kun isosisko lähti heti aamusta mummin ja papan kanssa keräämään mansikoita. Ollaan nukuttu pitkään ja otettu lunkisti, maanantai ja tiistai taisi mennä lähinnä meripäivistä toipumiseen. Aika kiva viikko itse asiassa, ilmankos menikin niin nopeasti. 

Ja onhan se Poikanenkin enimmäkseen aika zen tapaus edelleen, ja on yks kaks myös alkanut seurustella, hymyillä ja nauraakin ihan uudenlaisella innolla. Ja nukkuu kantoliinassa ja repussa oikein makeasti kun vaan viitsii kantaa. Ja helpottihan se tämäniltainen kirkumismaratonikin lopulta kun keksin vääntää äijän kapaloon. Ihme juttu muuten, vastasyntyneenä kun kapaloimista kokeilin niin se vihasi sitä yli kaiken. Se oli semmonen vaihe ja tää on nyt sit tämmönen vaihe. Hellevaihe.

Superhellettä odotellessa.

Päikkäriaskartelua

Kun Poikanen nukkuu päikkäreitä ja mies on töissä, ja jos just ei ole ihan pakko siivota jotain, on minulla ja Tytöllä aikaa tehdä jotain kivaa. Yleensä leikitään eväsretkeä tai kasataan palapeliä tai sitten askarrellaan.

Ötökkä oli aika kiva, idea löytyi pinterestistä. Kaksi pahvilautasta vastakkain, väliin niiteillä raajoja ja muita ulokkeita ja sitten vaan koristellaan. Tehtiin toinenkin! Sopii sellaisiin päiviin kun hermot ei mitenkään kestä liimalla tai maaleilla sotkemista. Ötökällä pystyy myös viihdyttämään veikkaa silloin kun se on hereillä. (Tytöstä on tullut aika pro veikanviihdyttäjä ja Poikasen mielestä sisko on iiiiihana.)

Lohikäärmeviuhkajuttu (lapsen oma design joka suunniteltiin jo edellisenä iltana) onkin sitten vaativampi homma, sen tekemisessä on monta kriittistä kohtaa. Lohikäärmeen piirtämistä ja leikkaamista pitää odotella aika kauan, kriisi uhkaa viimeistään siinä vaiheessa kun äiti menee liimaamaan lohikäärmeelle suomut väärin päin. Lisäksi silkkipaperi yhdistettynä liimaan ja kolmevuotiaaseen on haastava yhtälö joka todennäköisesti päättyy siihen että silkkipaperi on yhdistetty liimalla kolmevuotiaaseen. (Haha, olimpa hauska.)

Oikeasti, onko edes mahdolllista askarrella hallitusti? Ei ainakaan minun pedagogisilla taidoilla. Kolme sekuntia niin liimaa on tukassa, kaikki askartelupaperit silputtu saksilla tai vesiväreillä maalattu naamaan tiikeriraidat.

Saattaa välillä vähän v*tuttaa

Voi hyvää päivää mikä päivä. Yks kiukuttelee, toinen kiukuttelee, kolmas vähän lisää ja ensimmäistä alkaa kahta kauheammin v*tuttaa toisten kiukuttelu. Ja iltaa kohti tahti senkun kiihtyy. Pitäis kokonaan hypätä yli tälläsistä päivistä.

Luin vähän aikaa sitten määritelmän, että uhmaikäisellä on "korvat koristeena". Huikeaa, niiiiin tiedän mitä se tarkoittaa. Ja tiedän että tuo osaa olla maailman ihanin ja fiksuin ja hurmaavin ja huomaavaisin, ja silti pitää temppuilla ja kiukutella. Riiviö.

Ja poikanekin tänään, kitisi ja natisi ja venkuloi. On ääärimmäisen raivostuttavaa pitää sylissä tyyppiä joka ei pysy sekuntiakaan paikallaan. 

Ja tästä kaikesta voi päätellä että minä se vasta itse aurinko olen ollut........... ihan varmasti en ole kiukutellut yhtään! Ja jos v*tuttaakin niin se on ihan varmasti kaikkien muiden vika!

Varsinkin miehen, joka veisti itseään puukolla sormeen, kahdesti.

Ja lapsen, joka astui koirankakkaan ja käveli suoraan vauvan viltille.

Ja koiran joka kakkasi nurmikolle.