sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Arvoisat asiakkaat...

...olkaa hyvät ja laittakaa ne viivakoodit niihin banaaneihin pitkittäin ja se palikka niiden ostosten väliin!!

Joo, aloitin työt lähikaupassa taas eilen. Oli tosi kivaa, poikittaisista viivakoodeista huolimatta. Töissä on pakko olla henkisesti ryhdikäs. Kotona on liian helppo laahustaa. Laahustaminen ei pitemmän päälle ole hyväksi.


Yksi vakioasiakas kysyi missä olen ollut, se tuntui mukavalta. Toinen ei tuntunut edes huomanneen että olin melkein pari kuukautta pois, hän vaikutti muutenkin vähän poissaolevalta, toivottavasti kaikki on hyvin. Kolmas ei tullut ollenkaan, se vasta huolestuttavaa olikin.


Hymylehden kannessa näkyi olevan joku kohuvauva. Mitähän se vauva on tehnyt aiheuttaakseen kohun? 
Iltapäivälehtien lööpeissä huudettiin vitamiinisotaa. Huolenaihehan se tietysti on sekin.
 Maitokaapissa oli edelleen valkaisevaa kahvimaitoa. Miksi? Eikö tavallinen maito valkaise kahvia tarpeeksi?
 

Oli mukavaa tulla töistä kotiin, sauna oli päällä, lapsi jo nukkumassa. Mies ja tyttö olivat saunoneet koko illan, paistaneet välillä lettuja ja jatkaneet saunomista. Tänään ollaan siivottu. Kohta menen äänestämään ja sitten taas töihin.


Vietelkäähän mukava sunnuntainloppu!

(Kuvat ovat viimeviikkoiselta metsäkävelyltä, ajalta ennen kun pilvet valuivat maahan lumena.)




2 kommenttia:

  1. Siis voi noita juttuja. Lähinnä kun itse on asiakaspalvelutöissä ja tekis mieli kirjoittaa kirja siitä, miten asiakkaat voisi helpottaa omaa ja meidän elämää...

    Teidän arki kuulostaa ihanalta. Lettuja, ja saunaa. Kiva perhe!

    VastaaPoista
  2. Jep, monesti saa työpäivän kulumaan hyvin kun huvittaa itseään suunnittelemalla juurikin tuota kirjaa! =D

    Tuolloin sunnuntaina kun tulin kotiin, mies ja lapsi oli leiponeet pullaa, tehneet sellaisen melkein koko pellin kokoisen pullamiehen! =)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!