Muinaispipo goes hippihattu

On mennyt monta päivää bloggaamatta ilman että olen edes tajunnut sitä tai potenut huonoa omaatuntoa virtuaalihiljaisuudesta. Virkistävää! Välillä on ihan hyvä olla vähän hiljempää. En myöskään ole paljon ehtinyt valokuvata joten saatte ihastella toinen toistaan upeampia miehen ottamia kuvia minusta.

Syytän pipoa. Kaikesta.

Ei muuten kovin usein tapahdu sitä että mies ihan oma-aloitteisesti kaivaa esille kameran ja ottaa vaimosta kuvan. Ehkä tässä muinaiskäsitöiden värkkäämisessä on hänenkin mielestä jotain herkistävää.

Viime yönä pipo tuli valmiiksi! Tekniikkana neulakinnas, työväline kinnasneula. Mutta mikä on verbi? Äiti kinnastaa? Neulaa? On ihana? 

(Pakko muuten vähän tuulettaa: Elämäni ensimmäinen neulakinnas-mikään! En olisi ikinä uskonut että tälläiseenkin pystyn!! Jee!)

Pipon malli ei ehkä ole kovin keskiaikainen, mutta aikakautista tai ei, tukan pitää mahtua mukaan. Olen ihan varma että hahmoni (jonka nimeä en vielä paljasta, hah!) tulee olemaan niin neuvokas ja anarkistinen ettei kangistuisi vallalla oleviin muotivirtauksiin jos se tarkoittaisi liian pienessä pipossa kärvistelyä.

Ehkäpä hän onkin jonkun sortin noita-akka, menninkäistukkainen kasveillaparantaja jonka kuontalossa asuu kukkasia, sisiliskoja ja metsänkeijuja... pitäähän niille olla pipossa tilaa!

Tuohon tulee muuten vielä reunaan lautanauha. Mies lupasi tehdä. Ihana! Pitää vaan tilata lisää oikeaoppista lankaa. Pipoon käyttämäni kerä on 100% kasvivärjättyä villaa jonka ostin Tuusulasta, se tarvitsee rinnalleen jotain vähintäänkin yhtä hienoa.

//

Muutkin keskiaikakäsityöt etenee samaa tahtia kun joulukuun alku lähestyy. Miehen tunikan kaava on piirretty ja odottaa leikkaamista. Oman huppuni malli on suunniteltu, leikattu lakanasta, nuppineulotettu ja sovitettu. Enää puuttuu rohkeus ottaa ne varsinaiset kankaat esiin ja alkaa saksia.

 

///

Muihin aiheisiin. Tämä on ollut käänteentekevä viikko. 

Havahduin tutkailemaan poliittista kantaani kunnallisvaaliehdokasta etsiessä. Olen aina kuvitellut olevani vihreä mutta vaalikone heittikin kymmeneksi parhaiten sopivaksi pelkkää vasemmistoliittoa. Ensimmäinen vihreä tuli vasta jossain kaaaaaukana ja ennen sitä ehti olla yksi persukin vaikka en ymmärräkään miten se voi olla mahdollista. Toisaalta vasemmalle kenottaminen ei ole mikään yllätys.

Olen myös pohtinut mikä minusta tulee isona. Alkaa vahvasti tuntua siltä että minusta saattaa sittenkin tulla jonkun sortin puutarhaihminen. Viherrakentaja. Kasvien istuttaja. Ehkä jonain päivänä jopa suunnittelija? Johan minulla on koulutus alalle joten sikäli ihan hyvällä pohjalla tämä haave. Ja yksi ovi yhteen suuntaan saattoi raottua ihan pikkuisen! Pitäkää peukkuja.

Käänteentekevää on myös se että syksy ja kylmä on nyt virallisesti tullut. Mies rakensi takan viereen polttopuutelineen, minä aloin huone kerrallaan imuroida, pestä lattioita ja peittää niitä räsymatoilla. Ennen emme olleet räsymattoihmisiä. Kuuluimme kauniisti sijoiteltujen sisustuselementtimattojen puolueeseen. Tämä talo on tehnyt meistä räsymattokansaa. Ja villasukkakansaa.

Muutos tapahtuu vaivihkaa. Missä ja millainen olen ensi vuonna? Kymmenen vuoden päästä? Huomenna?

////

Tänään on treffipäivä. Idea on pöllitty Periaatteen Naiselta, kiitos! Tiivistettynä näin: Noin kerran kuussa on treffit jotka järjestetään vuoron perään toiselle yllätyksenä. Loistavaa! Ensimmäiset treffit järjestää mies, jännityksellä odotan! Haastetta tosin tuo se, että tilin saldo on 10 €, meillä yhteensä. (Onneksi maanantaina tulee taas rahaa, älä huoli äiti!) Toisaalta, lapsi lähtee kummilaan yökylään joten oli budjetti mikä hyvänsä ilta kuulostaa lupaavalta.

Viettäkää tekin ihana lauantai! Kyseenalaistakaa. Antakaa pusu puolisolle jos sellainen on. Menkää ulos, siellä paistaa aurinko hei!