Pakollinen puhelinpostaus

Sama juttu joka kerta kun saan jonkun uuden elektronisen laitteen, oli se sitten kamera tai mikä hyvänsä. En uskalla elää sen kanssa kun pelkään sen hajoavan. Meinasin myöhästyä lauantaina töistä kun tajusin etten voi laittaa uutukaista kallisarvoista aarrettani kassinpohjalle sellaisenaan eikä se (tietenkään) mahtunut vanhan kännykän pussukkaan. No löytyihän tietysti hätävararatkaisu mutta tottakai sille piti ommella ihan oma.

Ompelin pussukan yhden kirppislöytöpöytäliinan jämistä johon laitoin vielä nauhaa koristeeksi. Vuoriksi valitsin pehmeääkin pehmeämpää keltaista pörrökangasta joka paitsi toimittaa toppauksen virkaa, on myös silkkisen sileä ettei aarteeseeni vaan tule naarmun naarmua!

Puhelimen kanssa ollaan pikkuhiljaa tulossa kavereiksi ja onhan se vaan kiva! Hyvän näköinen vaikka onkin vaan musta eikä yhtään iso ja kömpelö mitä etukäteen pelkäsin. Hyvin asettuu minun aika pieneen käteen eikä ole liukas. Kosketusnäyttö toimii jopa näillä minun sormilla millä en yleensä ole saanut ainakaan miehen puhelimen kosketusnäyttöä tottelemaan ollenkaan. Muutenkin se tuntuu loogiselta käyttää ja ymmärtää, jotain pientä häslää oli yhteystietojen suosikkien kanssa mutta vika oli varmaan käyttäjässä eikä puhelimessa. Oikein mallikkaasti se herätti minut töihin ja kauheen kiva sillä on pelata tetristä ja selata facebookkia. Kamera vaikuttaa myös ihan lupaavalta mutta sitä en ole ehtinyt sen kummemmin testailla, paitsi että totesin sen toimivan ihmeen hyvin sisällä pimeässä. Niin ja luuri toi myös jonkunlaisen ratkaisun nukahtamisongelmaani. Sen sijaan että tuijottaisin aamuyölle ohjelmia tietokoneelta ja sammun sohvalle, otan puhelimen kaveriksi sänkyyn ja tuijotan siitä ohjelmia mutta sammun huomattavasti aikaisemmin ja kaiken lisäksi omaan sänkyyn! Voitto!

Yhtään tekstaria en ole vielä ehtinyt lähettää enkä yhtään puhelua puhua mutta ne nyt vissiin alkaa muutenkin olla puhelimessa ominaisuuksina aika passé.