maanantai 28. tammikuuta 2013

Tuhatjalkainen jonka nimi on Koppakuoriainen

Niin siinä vaan kävi että iski se tauti tähänkin perheeseen, tosin toistaiseksi kunnolla vasta mieheen. Ukkoparka ehti olla jo liki 39 asteen kuumeessa ennen kuin tauti alkoi talttua. Tuolla se nytkin nukkuu - olen ihan varma että hän sairastui siksi ettei nuku tarpeeksi. Ja onko ihmekään jos menee aamuisin kuudeksi töihin mutta haluaa illalla varmistua siitä että vaimo pääsee turvallisesti töistä kotiin -puoli yhdentoista aikaan (ihana!). Vähällehän siinä jää unet.

Noniin ja nyt siis tosiaan minulla ja lapsella molemmilla näyttää uhkaavasti siltä että tulossa se on meillekin. Tylsää. Ollaan miehen kanssa torjuttu tautia vitamiiniövereillä, echinaforcella, klementiineillä, tuoremehulla ja chili-valkosipuli-tomaattisosekeitolla. Ja vaniliajäätelöllä ja kinuskikastikkeella (auttaa hei kurkkukipuun ja kuumeeseen, ihan varmasti!!!) sekä kuumalla chili-kaakaolla jonka tein oikeasta suklaasta (kuumaa pitää hei juoda ja chili nyt parantaa mitä vaan, puhumattakaan suklaasta!!).

Palataan niihin terveellisiin elämäntapoihin ja jumppaamiseen ja muuhun sitten kun ollaan kunnossa. Nyt keskitytään huilaamiseen. Ja sitäpaitsi söin minä eilen salaattia iltapalaksi ennen sitä jätskiä!


Huilaaminen vaan onnistuu vähän huonosti kun olen tuhannen innoissani yhdestä uudesta projektista josta varmaankin kerron lisää myöhemmin kunhan homma etenee. Eilenkin rämmittiin kaksi tuntia polvea myöten kinoksessa mittailemassa... tästä tulee vielä kivaa!


Kuvissa tuhatjalkainen nimeltään Koppakuoriainen. Paljon iloa tyhjästä munakennosta!

//

Hih ja sain tälläisen!


Kiitos ihana Marjaana!!

Laitetaan prenikka eteenpäin
ja

Nyt menen jatkamaan huilaamista ja suunnittelemaan yhtä dinosaurusjuttua. Palataan!




6 kommenttia:

  1. Ihana, kiitos :) ja söpöläistuhatjalkainen :) Pikaista paranemista (tai ainakin lyhyttä sairastamista!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja käypäs nappaamassa tunnustusta sullekin blogistani :)

      Poista
  2. Kiitos tunnustuksesta! Ihana tuhatjalkainen teillä siellä, munakennoista on kyllä moneksi. Meillä niistä on tehty sytykeruusuja, leppäkerttuja ym. ötököitä ja nykyään tytär jemmaa ne ja vie naapuriin, munakennoiksi :) Heillä on siis kanoja.

    VastaaPoista
  3. Heiiiii, mikä ihana juttu! KIITTI!! <3 Ja toi tuhatjalkainen, rrrrrakastan :)

    VastaaPoista
  4. Jep, munakennot ja vessapaperirullat on ehtymätön inspiraation lähde.. =D

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!