Baby steps

Olen ehkä ihan varovaisesti vähäsen hurahtanut... en paljon enkä kokonaisvaltaisesti mutta ihan pikkuisen kuitenkin. 

En kyllä varsinaisesti osaa nimetä mihin olen hurahtanut. Itsestäni huolen pitämiseen ehkä. En nyt kuitenkaan laihduttamiseen kun en edelleenkään omista sitä vaakaa, mutta oikea sana on varmaan hyvinvointi. Kyllästyin siihen että housut puristaa, selkään ja polviin ja milloin mihinkin koskee, kunto on huono ja olo on tukala. Ahdistaa. Olotila on hiipinyt vallitsevaksi ihan pikkuhiljaa, raskauden jälkeen ja imetyksen aikana viihdyin erinomaisesti kehossani ja olin sille armollinen, olihan se saanut aikaan niin paljon! Ja oli helppo ollakin armollinen kun imetys ja vauvan päiväunikävelymaratonit pitivät huolen siitä että painoa karisi. Mutta sitten imetys loppui ja päiväunet siirtyi sisälle ja tyytymättömyys alkoi ottaa valtaa sitä mukaa kun kilot hiipivät takaisin.

Mutta kummallista kuitenkin että nuorempana ja 10, jopa 15 kiloa kevyempänä olin paljon tyytymättömämpi. Tunsin itseni lihavaksi ja rumaksi. Nyt en, tunnen vain itseni kulahtaneeksi äidiksi jolla on pirun huono kunto ja paskat nivelet.

Noniin, valitusvirsi sikseen. Tarkoitushan oli vähän kehua itseäni!

Katselin eilen (jumpatessani!!) dokkaria ylipainoisista amerikkalaisista. Siinä eräs laihdutuksessa onnistunut naiskaksikko kertoi mikä oikeasti toimii, ja heillä olikin paras neuvo ikinä! Nimittäin baby steps. Ensin pitää valita jokin pieni pikkuinen tavoite, ottaa käyttöön jokin uusi rutiini ja tottua siihen kunnolla ennen seuraavaa. Logiikka on täydellinen! Ainakin minun kohdallani (tähän saakka yritetyt) mullistavan kokonaisvaltaiset elämänmuutokset ovat hyytyneet nopeasti kun muutoksia on vain kertakaikkiaan ollut liikaa kerralla. Vähemmästäkin lannistuu.

Noiden naisten esimerkki sopivasta välitavoitteesta jolla aloittaa, oli opetella juomaan tarpeeksi vettä päivän aikana. Se minulla on kyllä hallussa, kotona minulla on aina vesilasi käden ulottuvilla ja töissä juomapullo. Tapa jäi imetysajoilta kun jano oli ihan koko ajan ihan valtava. Hyvä, step one suoritettu! (Saimpahan survottua päivän sanan tähänkin postaukseen!)

Ensimmäiseksi opettelin syömään salaattia. Öisin. Koska kuuluisa oma aikani tapahtuu kymmenen jälkeen illalla, tulee silloin myös syötyä kaikenlaista. Kuten esim. valtava kulhollinen makaroonia sweet chili-kastikkeella ja juustoraasteella höystettynä tai pussillinen sipsejä. Nykyään syön salaattia. jutun juju on siinä että tekee niin hyvää salaattia että sitä oikeasti tekee mieli. Ainakin jos kovasti itseään psyykkaa. Hyvän salaatin salaisuus taas piilee juustossa, pähkinöissä ja kastikkeessa. Epäterveellistä ehkä mutta parannus entiseen.

Step kolme onkin sitten haastavampi. Nimittäin eväät. Kun on ruokakaupassa töissä niitä houkutuksia riittää ihan kiitettävästi ja oi niin helppoa on napata tauolle mukaan kolmioleipä tai kuraläppä ja suklaapatukka. Eikä se niin hirveästi olevinaan haitannut kun olin töissä vain parina päivänä viikossa... mutta nyt töitä on sen verran usein että oli ihan pakko ryhdistäytyä. Tällä hetkellä kahvievääni koostuvat leivästä ja päällisistä ja kevyt-mehukeitosta tai vaikka pinaattiletuista, puolukkahillosta ja raejuustosta.

Step neljä, vitamiinit. Olen koko ikäni ollut on-off-vitaministi. Se tarkoittaa sitä että innostun, ostan varastot täyteen, nappailen vitskuja tunnollisesti... ...ehkä kuukauden ja sitten ne unohtuvat. Nyt päätin taas ryhdistäytyä. Hommasin perus kalkki+vitamiiniporesettini jatkoksi sekä möllerin että bioteekin nivelvitamiinit ja niiden lisäksi vielä lapselta jääneet nokkostabletit. Syödään niitä nyt tämä kuuri loppuun ja katsotaan tuntuuko missään.

Viimeisin aluevaltaukseni on jumppa. Ei, en ole mennyt sinne kävelymatkan päässä olevalle salille, mutta olen jumpannut täällä kotosalla melkein joka ilta nyt sen viikon verran. Ja kuulkaa ihme on tapahtunut! Puolen tunnin - tunnin jumppa auttaa selkäkipuun paljon paremmin kuin mikään särkylääke tai lepo tai naksautus tai hieronta!! Lapojen välistä se selkä menee jumiin ja on niin kipeä ettei pysty kunnolla hengittämään tai pöydän ääressä istumaan. Mutta hetki huhkimista superkeikkamatolla ja kipu on tiessään, ainakin melkein kokonaan! Ja kunnon jumppahetki auttaa myös paleluun mikä on aika kiva juttu sekin.

Pikainen inventaari ja löytöretki kaappeihin osoitti että minullahan on täällä melkoinen koti-gym käyttöä odottamassa. Superkeikkamaton lisäksi on jumppakuminauhaa, sisäpelikenkää, käsipainoa, jumppapalloa ja - uskokaa tai älkää - stepperi! Tosin toistaiseksi käytössä on ollut vain matto, mutta on kiva tietää että ne ovat siellä, odottamassa oikeaa hetkeä.

Nyt olen sitten googlaillut erilaisia jumppaliikeohjeita koska tiedän ihan tasan tarkkaan että paras keino hyydyttää tämä innostus on laatia itselle joku joka ilta samanlaisena toistuva jumppaliikerutiini. Alkaa pian maistua pakkopullalta, sen tiedän. Joten olen antanut itselleni luvan että on ihan sama mitä teen, kunhan jotain teen, vaikka joka päivä eri juttuja. Ei ehkä paras mahdollinen vaihtoehto ainakaan jos olisi jotain maagisia paino- tai muita tavoitteita joihin on pyrkimässä mutta edelleen: on tämä parempi kuin ei mitään!

Näillä mennään. Seuraavat hamassa tulevaisuudessa siintävät välitavoitteet mahtavat olla aamupalan syöminen sekä riittävä uni. Se, että viettää omaa aikaa aamukahteen tai neljään minkä jälkeen nukahtaa sohvalle jossa nukkuu koiranunta viiteen tai seitsemään jolloin herää, jos herää, ja raahautuu loppuyöksiaamuksi sänkyyn, josta herää ysin tai kymmenen maissa ja sitten kuittaa aamiaisen teekupilla ja syö jotain ensimmäisen kerran iltapäivällä, ei ehkä luo kovin hyviä edellytyksiä sille hyvinvoinnille mitä tällä projektilla haen.

Mutta, baby steps. 

(Kuvat ovat eiliseltä mutta eivät mahtuneetkaan eiliseen postaukseen. Titityy!)