perjantai 29. maaliskuuta 2013

Johan nyt on markkinat!

Nyt on ihan pakko vähän hehkuttaa! Tai mieli on tehnyt jo pitkän aikaa mutta nyt vihdoin on niin monta palasta loksahtanut kohdalleen että uskallan. Nimittäin aikoihin en ole ollut mistään näin innoissani kuin nyt näistä keskiaikamarkkinoista joita ollaan mukana järjestämässä. On meinaan tulossa ihan mahtavat markkinat!


Ensinnäkin, meillä on nettisivu ja on facebookkampanja, on jatkokertomus ja sitten lapsille Hiisi-satu jonka tiimoilta on kohtapuoliin kuvituskilpailu. On luentosarja kirjastolla ja markkinalaulu ja kuulkaa tulossa on myös keskiaikainen vaellus Pyhtäältä Pernajaan!

Ja tapahtumapaikkahan on aivan huikea! Toinen puoli markkinoista sijoittuu upean keskiaikaisen kivikirkon pysäköintialueelle, toinen puoli taas tien toiselle puolelle 1800-luvulta peräisin olevan talon pihaan.


Ja sitten markkinapäivänä... on aivan mahtavia myyjiä, ja työnäytöksiä. On seppien taontanäytöstä ja lankojen värjäystä ja villan karstaamista ja kehräämistä ja jopa lammas! Tulee keskiaikainen kalastaja kutomaan verkkoa, lautanauhan kutojia, neulakintaan tekijä... Ja melkein ihan oikea keskiajan koti ihmeteltäväksi! Ja elävöittäjien leiri jossa pääsee tutustumaan keskiaikaiseen leirielämänmenoon ja mm. katsomaan kuinka ruokaa valmistetaan nuotiolla. On musiikkia ja tanssia ja jousiammuntaa ja kolmiottelu. On Harmaasusien taistelunäytös ja TaikaTulen ritarien esitys. Rauhallisemman menon ystäville on tarjolla luentoja yrttien käytöstä ja kosmetiikasta keskiajalla, historiasta kiinnostuneet pääsevät tutustumaan Pyhtään keskiaikaan.
Ja itsekin pääsee kokeilemaan vaikka mitä, mm jousiammuntaa ja tanssia voi kokeilla opettajan ohjauksella ja monia kädentaitojakin pääsee omin käsin koittamaan. Ja jos vaan saa kerättyä kolmihenkisen joukkueen, kannattaa ehdottomasti ilmoittautua mukaan huimaan kolmiotteluun jonka lajit ovat tarkoin varjeltu salaisuus ja paljastetaan vasta paikan päällä.
Eikä lapsiakaan ole unohdettu. Jousiammuntaa voivat kokeilla ihan pienetkin, pienille sopivilla jousilla tietysti. Sitten on prinsessa- ja ritarikoulu jossa pääsee leikkimään ja askartelemaan ja kokeilemaan prinsessa- ja ritarivaatteita. Lammasta voi paijata ja pyytää vanhempia ottamaan valokuvan itsestä melkein oikeissa ritarin varusteissa, tai sitten pukea isin tai äidin ritariksi ja ottaa kuvan muistoksi. Musiikkipiirissä pääsee kokeilemaan keskiaikaisia soittimia ja eläytymään vuosisatojen takaiseen rytmiin, keppihevosturnajaisissa halukkaat saavat tulla mittelemään voimiaan ihan melkein oikean lohikäärmeen kanssa!

Ja paljon, paljon muuta... onko ihmekään että olen vähän innoissani?

//

Jos nyt innostuit ja kiinnostuit sinäkin, enkä ihmettele yhtään jos niin kävi, niin olet ilman muuta tervetullut mukaan!

Kutsu myyjille ja elävöittäjille löytyy täältä.

Jos haluat mukaan myyjäksi, elävöittäjäksi tai kolmiotteluun, laita sähköpostia osoitteeseen
kesaheikki@gmail.com

Tai jos epäilyttää joku yksityiskohta niin toki voit laittaa viestiä suoraan minullekin, osoite on tuossa sivupalkissa.



Ja kaikki ne jotka eivät halua myyjäksi tai elävöittäjäksi ja haluavat vain nautiskella mukavasta alkukesän päivästä, kannattaa ehdottomasti tulla markkinavieraaksi. Ja kannattaa muistaa myös että yleisön joukosta palkitaan parhaiten pukeutunut mies, nainen sekä lapsi!

Facebooksivua tykkäämällä pääset seuraamaan helposti jatkokertomusta ja kaikkea muutakin tapahtumaan liittyvää.


2 kommenttia:

  1. jihuu! kuulostaa hyvältä! vaikka en oo järjestämässä tapahtumaa (lupautunut kyllä paikalle elävöittämään + jousiampujaksi jos mahdollista) mutta luettuani tän innostus kasvoi lisää!! =)
    -anne-

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!