Kahdeksan sekalaista

Sain Nunjulta tunnustuksen! "Kaunis blogi" Awww, kiitos!

Homman nimi on kertoa kahdeksan faktaa itsestä ja laittaa tämä vielä eteenpäin kahdeksalle. 

Nyt en jaksa käydä keksimään faktoja minusta, jos jotakuta kiinnostaa niin sellaisia voi lukea täältä. Mutta kirjataampa ylös kahdeksan faktaa tältä päivältä.

1. Mun uus puhelin on jo matkalla! Tajusin tuossa juuri että sillä voi myös postata blogiin. Ottaa jonkun tosi laadukkaan kuvan jostain tien päältä ja postata jotain syvällistä pohdintaa sen kanssa. Jee! Sen lisäksi että olen edelleen kauhuissani siirtymisestä älypuhelinaikaan, alan myös olla varovaisen innostunut. Harmittaa vaan että se uusi puhelin ei ole värinen. Vaan musta. Pitää kai ommella sille jotain hienoa vaatetta.

2. Tänään olen saanut olla ihan järkyn ylpeä tytöstä! 2 vuotta ja 2 kuukautta ikää ja hän oppi hiihtämään (=töpöttämään eteenpäin, pysymään pystyssä ja kääntymään) tuosta noin vaan! Yleensä en tykkää täällä blogissa kehuskella lapsen taidoilla (koska se nyt vaan ei ole muista ihmisistä ollenkaan niin ihmeellistä ja kiinnostavaa kuin minusta) mutta nyt on kyllä pakko tehdä poikkeus kun olen niin tohkeissani. Menee samaan sarjaan superkeikkojen kanssa. *huokaus* Minun vauva!!

3. Meinasin aamulla saada kakkahalvauksen kun katsoin ulos ja pihalla oli joku mies. Menin ulos kysymään että mitä ihmettä, niin sähkölaitoksen mieshän se oli, sahannut pois puolet meidän pihan pihlajan oksista!! "Pitää tosta sähkölangan ympäriltä vähän karsia." No kiva mutta OLIS NYT EDES ETUKÄTEEN VOINU VÄHÄN VAROTTAA!! Meidän portinpielen kaunis pihlaja on nyt ihan raiskattu, oksia on alhaalla ja latvassa ja keskeltä kalju. Melkein pääsi itku. Olisin soittanut miehelle jos olisi ollut puhelin millä soittaa.

4. Puhelimettomuus on kyllä toisaalta ollut ihan kivaa. Olla tavoittamattomissa.

5. Tytölle on tulossa isojen lasten sänky. Minulla oli suuret visiot miten maalaan siitä tosi hienon ja koristelen dinosauruksen kuvilla... ...mutta tänään kyllä on tuntunut vähän siltä että kaikki mihin kosken menee pieleen. Että katotaan nyt mitä siitä tulee. Tyttö kyllä vaikuttaa tykkäävän, pinkeistä dinoista. Hirvittää vaan vähän mitä siitä pinnasängystä luopumisesta mahtaa tulla.

Suunnitelma on tämä: Ensin hehkutetaan uutta sänkyä ja saadaan tyttö innostumaan ajatuksesta. Tsek. Maalataan sänkyyn sairaan hienoja dinoja että tyttö innostuu vielä lisää. Tsek, tavallaan. Mennään yhdessä ostamaan siihen patja ja peitto ja jotkut päheät lakanat. Ehkä huomenna. Ja vielä ripustetaan sängyn päälle pinsessaverho joka odottaa kaapin päällä (sitäkin ollaan jo hehkutettu ja katseltu). Ja sitten odotetaan että lapsi on tarpeeksi väsynyt ja toivotaan parasta. Vinkkejä, anyone?

Takaisin asiaan.

6. Teitä varmaan kiinnostaa ihan kamalan paljon miten minun baby steps-projekti etenee. No talvi-ilta ja tauti vähän hyydyttivät innostusta (lue: hyytyi ihan täysin) mutta nyt olen taas pääsemässä vauhtiin. Tosin tänään en aijo jumpata koska olen jo tehnyt lumityöt (sairaan painavaa lunta!) ja kävellyt kaupalle ja takaisin lapsen, koiran ja kelkan kanssa. Tosin ehkä pitäisi kuitenkin koska tänään syötiin ruuaksi pitsaa. Voi meitä.

7. Oli muuten kiva huomata kävelyllä miten kylän väki on alkanut tulla tutuiksi kun olen olut enemmän töissä (tuossa lähikaupalla siis). Ihmiset moikkaavat pihoiltaan ja autoistaan ja hymyilevät ja pysähtyvät ihastelemaan lasta ja lapsen kelkkaa. On mukavaa kuulua yhteisöön.

(Tähän oli tulossa kuva lapsesta ja siitä kelkasta mutta äsken tajusin että siinä kuvassa on mukana ihan valtavan iso koirankakka. Säästän teidät siltä.)

8. Seuraava baby step olisi sitten se nukkumaanmenoaika. Minulle siis. Tälläinen yökukkuminen ei tee yhtään hyvää. Ajattelin aloittaa pehmeästi, vaikka niin että viimeistään kahdelta siirryn sänkyyn (sen sijaan että nukahdan aamuyöllä sohvalle josta herään lihakset jumissa aamulla). Kun olen sen oppinut voin alkaa siirtää sitä aikaa aikaisemmaksi. Baby stepin baby stepit. Hiljaa hyvä tulee. Nukkumatta ei.

Siinäpä ne. Sitten pitää vielä valita kahdeksan erityisen kaunista blogia. 

My second hand life

Jokkemaa

Hajottamo

Pieni Lintu

Hupsistarallaa

Talo

Hand made Hippu

ja

Visuaalisesti vaativa

Jospa tällä kertaa muistaisin jopa käydä ilmoittamassa tunnustuksen saaneille...

Paljon iloa vitamiiniporeesta

Puuh. En tullut kipeäksi muualta kuin kurkusta. Mutta piru vieköön että on vetämätön olo vieläkin! Tänään se kostautui. Rimprenssalla meni (ihan oikeutetusti) hermot siihen että en meinannut saada aamua käyntiin, minun viruessa aamuteen kanssa facebookissa neiti päätti viihdyttää itseään molskauttamalla mun puhelimen vitamiiniporelasiin. Plumps vaan. No sai ainakin mun huomion sillä tempauksella.

Se oli sitten sen kapulan historian loppu. Ja minä kun olin niin ylpeä siitä etten ollut sortunut nykyajan kotkotuksiin hankkimalla älypuhelinta, varsinkaan vaan siksi että uus olis niin kiva. Toisaalta ei minua ihan hirveästi harmita että tuo nyt lopullisesti hajosi, sen verran materialistin vikaa minussa on että uusi on aina ihan kiva saada. Ja tilasin sit kerralla kunnollisen, kolmen vuoden luotolla joka kivasti paisuttaa puhelinlaskua. No kun en nyt mitään eläkeläispuhelinta halua enkä varsinkaan huonosti toimivaa älypuhelinta, siinä nyt ei kestäisi hermot hetkeäkään. Seli seli. 

Tälläsen. Siinä on oikein kelpo kamera. Ja se kestää märkää ja pölyä ja kolhuja, just mun luuri siis. Ainakin toivottavasti.

Hyvänä aamuna keittiön ikkunasta näkyy tällästä.

Olin jotenkin ajatellut kirjoittaa jotain muutakin mutta nyt särkee päätä niin paljon että taidan painua nukkumaan. (Päänsärky alkoi puhelimen tilaamisesta. Se oli iso päätös. Mitä jos joku toinen malli oliskin ollut parempi? Mitä jos en opi käyttämään sitä kosketusnäyttöä?? Pitääkö mun nyt neuloa älylapaset???)

Joo, ei mulla varmaan nyt muuta. Ei kannata yrittää soitella muutamaan(?) päivään. Kuinka kauan tollasen puhelimen tulemisessa voi kestää?

Tuhatjalkainen jonka nimi on Koppakuoriainen

Niin siinä vaan kävi että iski se tauti tähänkin perheeseen, tosin toistaiseksi kunnolla vasta mieheen. Ukkoparka ehti olla jo liki 39 asteen kuumeessa ennen kuin tauti alkoi talttua. Tuolla se nytkin nukkuu - olen ihan varma että hän sairastui siksi ettei nuku tarpeeksi. Ja onko ihmekään jos menee aamuisin kuudeksi töihin mutta haluaa illalla varmistua siitä että vaimo pääsee turvallisesti töistä kotiin -puoli yhdentoista aikaan (ihana!). Vähällehän siinä jää unet.

Noniin ja nyt siis tosiaan minulla ja lapsella molemmilla näyttää uhkaavasti siltä että tulossa se on meillekin. Tylsää. Ollaan miehen kanssa torjuttu tautia vitamiiniövereillä, echinaforcella, klementiineillä, tuoremehulla ja chili-valkosipuli-tomaattisosekeitolla. Ja vaniliajäätelöllä ja kinuskikastikkeella (auttaa hei kurkkukipuun ja kuumeeseen, ihan varmasti!!!) sekä kuumalla chili-kaakaolla jonka tein oikeasta suklaasta (kuumaa pitää hei juoda ja chili nyt parantaa mitä vaan, puhumattakaan suklaasta!!).

Palataan niihin terveellisiin elämäntapoihin ja jumppaamiseen ja muuhun sitten kun ollaan kunnossa. Nyt keskitytään huilaamiseen. Ja sitäpaitsi söin minä eilen salaattia iltapalaksi ennen sitä jätskiä!

Huilaaminen vaan onnistuu vähän huonosti kun olen tuhannen innoissani yhdestä uudesta projektista josta varmaankin kerron lisää myöhemmin kunhan homma etenee. Eilenkin rämmittiin kaksi tuntia polvea myöten kinoksessa mittailemassa... tästä tulee vielä kivaa!

Kuvissa tuhatjalkainen nimeltään Koppakuoriainen. Paljon iloa tyhjästä munakennosta!

//

Hih ja sain tälläisen!

Kiitos ihana Marjaana!!

Laitetaan prenikka eteenpäin

Puhteeseen

Rullallaleihin

Tunnelmatehtaalle

Naiselle Nelikymppiselle

ja

Australian Variksille

Nyt menen jatkamaan huilaamista ja suunnittelemaan yhtä dinosaurusjuttua. Palataan!

Nopeita potretteja hiilellä

Talvi-illassa, siinä keskiaikatapahtumassa siis, oli ohjelmassa myös piirrustuskurssi: nopeita potretteja hiilellä. Olin innolla mukana, olenhan nuorena tyttönä harrastanut piirtämistä paljonkin. Mutta piru vie että meinasi olla kankeaa kun ei vuosikausiin ole mitään kunnolla piirtänyt.

Onneksi opettaja oli hyvä ja osasi kertoa mitä kannattaa ottaa piirtäessä huomioon. Nopeat lyhyet jutut auttoivat myös, pääsi vähän eroon pipertämisestä. Kaikkein parasta oli tuo kolmen minuutin skissi kynää nostamatta. Siinä hävisivät kaikki estot ja innostus otti vallan!

Opeteltiin myös mittaamaan mallin mittasuhteita silleen kun oikeat taiteilijat tekee. Se oli ihan kivaa mutta kangistavaa. Eikä sitäpaitsi edes kovin helppoa, Larsin kädet jäivät selvästikin liian lyhyiksi! Tuo oikeanpuoleinen möykky on ihan eka kuva, tuohinen helistin. Sen muoto ja pintarakenne oli niin hankalat että nyhertämiseksi meni.

Viimeiseksi piti valita malli naamapotrettia varten. Tässä juuri päiväunilta herännyt, erittäin väsynyt OswaldR. Meinasi nukahtaa kesken poseerauksen...

//

Mikähän siinäkin on, että omia ompeluksia tms käsitöitä esittelen täällä mennen tullen mutta sitten kun pitäisi piirrustus laittaa näytille niin käääh. Vaikeaa. Tuntuu ylpeilyltä. Vaikka nämä nyt on tälläisiä nopeita räpellyksiä vaan, kiva silti tallettaa ne johonkin. Että tuli tälläistäkin tehtyä pitkästä aikaa.

Rusettipää

Vaihteeksi tällästä ompelua. Rinsessalla oli pakkomielle pantoihin, siis hiuksiin laitettaviin. Aina oli joku minun panta päässä ja sitten ne pannat ympäri kämppää ja hukassa. No minä olin että tehäänks sulle ihan oma panta ja neiti oli ihan että JeeJee! Yhdessä mentiin sit ompelemaan ja hän siinä koko ajan että JEE äiti tekee HIANON pannan kohta se on VALMIS!

Vanhan puseron helmasta se syntyi ihan helposti ja on kyllä HIANO. 

Laitatko uuden pannan päähän?

EI!

Laita nyt, tuli niin hiano..

EN!

Sovita nyt niin saadaan valokuva, pääset poseeraamaan!

EI!!

Saat muumikeksin jos laitat.

...

Äitiyteni tähtihetkiä taas kerran.

Päivän hymy oli sit tällänen.

Arvatkaa onko pantaa pidetty.

EI!

Huokaus. Kyllä kannatti.

//

Ihastelkaa vähän paitaa. Löysin sen kirpparilta joskus kun tuo oli vauva ja siellä se on laatikossa marinoitunut ja odottanut että neiti kasvaa paidan sisään sopivaksi ja olen sitä välillä käynyt hypistelemässä että jokojoko. Nyt VIHDOIN! On se niin ihana ja kiva!

//

Paljon ISOJA kirjaimia tässä postauksessa. Mistähän se nyt johtuu.

Tuli vaan sellanen olo...

Kun sain rukattua tuon uuden kakkosblogin ulkoasun mieleiseksi, ei Mäntylän vanha ilme tuntunutkaan enää kivalta joten piti muuttaa sekin. Mitäs tykkäätte? Omaan silmään tuntuu ainakin harmoonisemmalta. Joskus pitää vähän uudistua!

 Lupasin kuvia uusista keskiaikakamppeista joten saamanne siis pitää vaikkei nämä kovin hyviä kuvia olekaan. Mutta tänään minulla oli vapaapäivä joten lapsen päikkäreiden aikaan hyppäsimme pihalle ja yritimme saada edes jotain aikaan vaikka valo vähenikin kovaa vauhtia. Tuossa ylhäällä näkyy vasemmassa kuvassa OswaldRin housut ja vaikka niistä ei näykään kun puntit niin uskokaa että niissä oli kova työ! Tarkempaa raporttia tulee tietysti sinne toisen blogin puolelle... Tuossa toisessa kuvassa uutta on tuo huppu josta tuli kyllä tosi kiva, alareunaan on tosin vielä tulossa sininen haarukkanyöri kunhan ehdin. Niin ja kengät on uudet! Ne ovat miehen joululahja ja tilattu Suutari Arto Råbergilta.

Housujen kangas on Tippetistä ja hupun Medeltidsmodesta.

Ja sai Unnakin uutta. Vihreä kangas tilattiin Medeltidsmodesta ja siitä tuli ihana juhlapeplos jonka reunaan mies (Ihana Mies!!) kutoi lautanauhan Puhde-puodin langoista. Mekkopalojen reunoihin on vielä tulossa se haarukkanyöri joka edellisessä postauksessa näkyy. Tuossa juhlalookissa on mukana myös minun joululahja, kupurasoljet tilattiin Hiien Kissalta ja rannespiraalit Vaskikäärmeeltä. (Kolmilehtisolkikin on Hiien Kissalta mutta se on tilattu jo aikaisemmin.) Helminauhan askaroin vielä kiireessä kotoa löytyneistä helmistä mutta ei siinä ole kuin kolme oikeanlaista lasihelmeä, loput on silmänlumetta.

Niin ja Smirre! Se on erään tuttavani ampuma tuosta ihan lähitienoilta, eli on ihan paikallinen "luomukettu". Vaikka on minulla silti vielä vähän ristiriitaisia tunteita tuon suhteen. Unna kyllä rakastaa sitä ja onhan se autenttinen kun mikä ja lämmin ja ihana. Ja tuolla viimeisessä tapahtumassa vilahteli kettua ja sutta sun muuta joka toisella eli kyllä ne kuuluu asiaan ja oli siellä välillä niin kylmäkin että olin tosi onnellinen siitä että Smirre oli mukana. Mutta silti... miksi lampaantaljat tai nahkakengät ei tee yhtään pahaa mutta ketussa on kuitenkin jotain? Ehkä kun se on niin eläimen näköinen jalkoineen ja päineen. Varmaan vähän sama ristiriita kuin siinä, että moni meistä mielellään pistää poskeen kinkkua ja kyljystä mutta kyllä vaan silti pikku nasun teurastaminen ahdistaa. Ristiriitaista. No, on tämä sentään ollut vapaa ja onnellinen, toisin kuin joku häkkinaali.

Kotona taas

Ja ihanaa oli! Ihan mahtavia ihmisiä joista osa jo annanpäiviltä tai entuudestaa tuttuja, suurin osa uusia. Käsittämättömän hyvää ruokaa, tällä kertaa livemusiikkia ja tanssia (ei kyllä tanssittu), hiilipiirrustuspikakurssi (piirsin pitkästä aikaa, siitä lisää myöhemmin!), ihania ihmisiä, upeita pukuja, melkein koomaan asti syömistä, laulua, hauskoja tarinoita, vertaishörhöilyä, saunareissu 30 asteen pakkasessa, keittiötalkoilua... ...mainitsinko jo syömisen? Ihan mahtava tapahtuma siis kaikenkaikkiaan.

Kaikki uudet ja vanhat vaatteet ja varusteet toimivat mallikkaasti. Kuvia tulee jahka niitä otetaan... ...mutta nyt jo perinteeksi muodostunut reissun ainoa kuva jonka otin tällä kertaa tänään kun tulimme kotiin.

Automatkan aikana voi, jos vain valoa riittää, saada aikaan tälläisen hullun sykkyrän. Pienen suoristeluoperaation jälkeen selvisi että siinä on 4,8 metriä haarukkanyöriä (kolmessa tunnissa) joka on tulossa uutta hovipukuani reunustamaan, kunhan ensin toivun tästä ja saan haarukoitua puuttuvat metrit. Lanka on ihanaa kasvivärjättyä villaa Puhde-puodista.

//

Tässä iltapuhteena innostuin vielä askaroimaan tälläisen.

Kukkuu!

Sitä minä vaan että elossa ollaan! Huomenna lähdetään viikonlopun kestävään keskiaikatapahtumaan ja sain äsken (!) valmiiksi miehen uudet housut. Kaikki muukin on sitä vaille valmista tai ainakin käyttökelpoista että kunhan vaan muistan pakata kaiken mukaan ja heiluttelen neulaa ahkerasti automatkalla, pitäisi meillä olla suurinpiirtein wardrobe hallinnassa.

Töissäkin olen ollut taas melkein koko ajan.

Ja potkukelkkaillut ja laskenut liukurilla ja rämpinyt metsässä ja kuunnellut tinttien ääniä ja ihmetellyt pupun ja oravan ja moottorikelkan jälkiä ja vilkuttanut roskakuskille ja ihastellut traktoria joka laittoi lumikuorma-auton selkään lunta kauhalla.

Ja syönyt salaattia ja jumpannut iltaisin ja muistanut juoda paljon vettä.

Ja miettinyt että josko perustaisin noille keskiaikahörhöilyille oman blogin. Tunnelmapaloja täällä ja kaavoja ja kankaiden alkuperää ja yksityiskohtien kuvia siellä.

Sitäkin olen miettinyt että mitä jos palaisi oikeisiin töihin oikeasti eikä tälleen leikisti. Kun se sopparikin loppuu reilun kuukauden päästä. Pitäisi vaan löytää työpaikka. Ja päiväkotipaikka. Varmaan ihan piece of cake.

//

Eipä sit muuta! Lupaan olla taas hyvä bloggari alkaen maanantaina. Ja kirjoittaa lisää tarinoita!

Baby steps

Olen ehkä ihan varovaisesti vähäsen hurahtanut... en paljon enkä kokonaisvaltaisesti mutta ihan pikkuisen kuitenkin. 

En kyllä varsinaisesti osaa nimetä mihin olen hurahtanut. Itsestäni huolen pitämiseen ehkä. En nyt kuitenkaan laihduttamiseen kun en edelleenkään omista sitä vaakaa, mutta oikea sana on varmaan hyvinvointi. Kyllästyin siihen että housut puristaa, selkään ja polviin ja milloin mihinkin koskee, kunto on huono ja olo on tukala. Ahdistaa. Olotila on hiipinyt vallitsevaksi ihan pikkuhiljaa, raskauden jälkeen ja imetyksen aikana viihdyin erinomaisesti kehossani ja olin sille armollinen, olihan se saanut aikaan niin paljon! Ja oli helppo ollakin armollinen kun imetys ja vauvan päiväunikävelymaratonit pitivät huolen siitä että painoa karisi. Mutta sitten imetys loppui ja päiväunet siirtyi sisälle ja tyytymättömyys alkoi ottaa valtaa sitä mukaa kun kilot hiipivät takaisin.

Mutta kummallista kuitenkin että nuorempana ja 10, jopa 15 kiloa kevyempänä olin paljon tyytymättömämpi. Tunsin itseni lihavaksi ja rumaksi. Nyt en, tunnen vain itseni kulahtaneeksi äidiksi jolla on pirun huono kunto ja paskat nivelet.

Noniin, valitusvirsi sikseen. Tarkoitushan oli vähän kehua itseäni!

Katselin eilen (jumpatessani!!) dokkaria ylipainoisista amerikkalaisista. Siinä eräs laihdutuksessa onnistunut naiskaksikko kertoi mikä oikeasti toimii, ja heillä olikin paras neuvo ikinä! Nimittäin baby steps. Ensin pitää valita jokin pieni pikkuinen tavoite, ottaa käyttöön jokin uusi rutiini ja tottua siihen kunnolla ennen seuraavaa. Logiikka on täydellinen! Ainakin minun kohdallani (tähän saakka yritetyt) mullistavan kokonaisvaltaiset elämänmuutokset ovat hyytyneet nopeasti kun muutoksia on vain kertakaikkiaan ollut liikaa kerralla. Vähemmästäkin lannistuu.

Noiden naisten esimerkki sopivasta välitavoitteesta jolla aloittaa, oli opetella juomaan tarpeeksi vettä päivän aikana. Se minulla on kyllä hallussa, kotona minulla on aina vesilasi käden ulottuvilla ja töissä juomapullo. Tapa jäi imetysajoilta kun jano oli ihan koko ajan ihan valtava. Hyvä, step one suoritettu! (Saimpahan survottua päivän sanan tähänkin postaukseen!)

Ensimmäiseksi opettelin syömään salaattia. Öisin. Koska kuuluisa oma aikani tapahtuu kymmenen jälkeen illalla, tulee silloin myös syötyä kaikenlaista. Kuten esim. valtava kulhollinen makaroonia sweet chili-kastikkeella ja juustoraasteella höystettynä tai pussillinen sipsejä. Nykyään syön salaattia. jutun juju on siinä että tekee niin hyvää salaattia että sitä oikeasti tekee mieli. Ainakin jos kovasti itseään psyykkaa. Hyvän salaatin salaisuus taas piilee juustossa, pähkinöissä ja kastikkeessa. Epäterveellistä ehkä mutta parannus entiseen.

Step kolme onkin sitten haastavampi. Nimittäin eväät. Kun on ruokakaupassa töissä niitä houkutuksia riittää ihan kiitettävästi ja oi niin helppoa on napata tauolle mukaan kolmioleipä tai kuraläppä ja suklaapatukka. Eikä se niin hirveästi olevinaan haitannut kun olin töissä vain parina päivänä viikossa... mutta nyt töitä on sen verran usein että oli ihan pakko ryhdistäytyä. Tällä hetkellä kahvievääni koostuvat leivästä ja päällisistä ja kevyt-mehukeitosta tai vaikka pinaattiletuista, puolukkahillosta ja raejuustosta.

Step neljä, vitamiinit. Olen koko ikäni ollut on-off-vitaministi. Se tarkoittaa sitä että innostun, ostan varastot täyteen, nappailen vitskuja tunnollisesti... ...ehkä kuukauden ja sitten ne unohtuvat. Nyt päätin taas ryhdistäytyä. Hommasin perus kalkki+vitamiiniporesettini jatkoksi sekä möllerin että bioteekin nivelvitamiinit ja niiden lisäksi vielä lapselta jääneet nokkostabletit. Syödään niitä nyt tämä kuuri loppuun ja katsotaan tuntuuko missään.

Viimeisin aluevaltaukseni on jumppa. Ei, en ole mennyt sinne kävelymatkan päässä olevalle salille, mutta olen jumpannut täällä kotosalla melkein joka ilta nyt sen viikon verran. Ja kuulkaa ihme on tapahtunut! Puolen tunnin - tunnin jumppa auttaa selkäkipuun paljon paremmin kuin mikään särkylääke tai lepo tai naksautus tai hieronta!! Lapojen välistä se selkä menee jumiin ja on niin kipeä ettei pysty kunnolla hengittämään tai pöydän ääressä istumaan. Mutta hetki huhkimista superkeikkamatolla ja kipu on tiessään, ainakin melkein kokonaan! Ja kunnon jumppahetki auttaa myös paleluun mikä on aika kiva juttu sekin.

Pikainen inventaari ja löytöretki kaappeihin osoitti että minullahan on täällä melkoinen koti-gym käyttöä odottamassa. Superkeikkamaton lisäksi on jumppakuminauhaa, sisäpelikenkää, käsipainoa, jumppapalloa ja - uskokaa tai älkää - stepperi! Tosin toistaiseksi käytössä on ollut vain matto, mutta on kiva tietää että ne ovat siellä, odottamassa oikeaa hetkeä.

Nyt olen sitten googlaillut erilaisia jumppaliikeohjeita koska tiedän ihan tasan tarkkaan että paras keino hyydyttää tämä innostus on laatia itselle joku joka ilta samanlaisena toistuva jumppaliikerutiini. Alkaa pian maistua pakkopullalta, sen tiedän. Joten olen antanut itselleni luvan että on ihan sama mitä teen, kunhan jotain teen, vaikka joka päivä eri juttuja. Ei ehkä paras mahdollinen vaihtoehto ainakaan jos olisi jotain maagisia paino- tai muita tavoitteita joihin on pyrkimässä mutta edelleen: on tämä parempi kuin ei mitään!

Näillä mennään. Seuraavat hamassa tulevaisuudessa siintävät välitavoitteet mahtavat olla aamupalan syöminen sekä riittävä uni. Se, että viettää omaa aikaa aamukahteen tai neljään minkä jälkeen nukahtaa sohvalle jossa nukkuu koiranunta viiteen tai seitsemään jolloin herää, jos herää, ja raahautuu loppuyöksiaamuksi sänkyyn, josta herää ysin tai kymmenen maissa ja sitten kuittaa aamiaisen teekupilla ja syö jotain ensimmäisen kerran iltapäivällä, ei ehkä luo kovin hyviä edellytyksiä sille hyvinvoinnille mitä tällä projektilla haen.

Mutta, baby steps. 

(Kuvat ovat eiliseltä mutta eivät mahtuneetkaan eiliseen postaukseen. Titityy!)

For Phillips

Olen alkanut kantaa huonoa omaatuntoa. Blogin suhteen. Joskus soimaan itseäni siitä että en postaa tarpeeksi usein, mutta nyt on ihan uusi juttu. Tämän tarina päivässä-haasteen ansiosta olen sentään saanut aikaan jonkunlaisia postauksia - mutta kuvat puuttuvat! Kuvat kuitenkin ovat aika olennainen osa Mäntylää ainakin minusta. Mutta kuvattomuuteen on kyllä ihan pätevä selitys.

Aikaisemmin minulla on ollut lapsen päiväunien ajan omaa aikaa valokuuvaamiseen tai muuhun, mutta nyt lapsen rytmi on hievahtanut niin että päikkäreitä nukutaan vasta kun mies tulee kotiin - ja minä olen töissä. Ja illalla puoli 11 kun tulen kotiin ei paljoa kuvata.

 Toisaalta on ihan turhaa kantaa huonoa omaatuntoa mistään. Päin Mäntylää on minun harrastukseni jossa ainoa teema on, että täällä näkyy aina sitä mitä milloinkin on elämässäni meneillään. Ja nyt ei näy paljon mitään koska elämässäni on meneillään vapaa-aikaa vain öisin. Paitsi tänään!

Tänään oli vapaapäivä! Olenkin ollut tosi tehokas, valokuvaamisen lisäksi joulu sai vihdoin lähteä, miehen keskiaikahousut ovat lopultakin alulla, ollaan oltu lapsen kanssa kaksi kertaa ulkona leikkimässä ja potkukelkkailemassa, olen jumpannut ja syönyt iltapalaksi salaattia. Ja askarrellut kuviin vesileiman johon en vielä ole oikein tyytyväinen.

Ja on minulla kuulkaa tarinakin kerrottavaksi! 

Ensimmäiseltä ulkoilureissultamme tulimme kotiin siinä klo 13 maissa. Aloin melkein samantien lappaa pyykkiä koneeseen lapsen seuraillessa mukana, hänestä pyykkien laittaminen on tosi kivaa kun saa auttaa likaisten vaatteiden etsimisessä ja kantaa niitä vessaan - olla avuksi. Lähdin vielä hakemaan eteisen pyykkikorista yhtä sylillistä vaatteita kun lapsi huiteli vessaan, laittoi oven kiinni perässä ja napsautti oven lukkoon.

!!!

Minulla meni ehkä muutama sekunti ennen kuin tajusin mitä tapahtui. Lapsella kuului olevan vessassa hirmu kivaa. Sitten totesin että ok, pitää löytää jokin jolla lukon saa auki. Olen itse kerran lapsena ollut ihan samalla tavalla tuolla jumissa, muistan edelleen elävästi miten äiti yritti oven takaa neuvoa kuinka lukko avataan mutta olin niin paniikissa etten tajunnut mitään. Silloin siihen löytyi avain. Ok, on olemassa avain jonka olen nähnyt viimeksi noin 20 tai jotain vuotta sitten. Ei löytynyt.

Lapsella oli edelleen kivaa, kuului loisketta.

Kokeilin lukkoon hedelmäveistä, ei sopinut. Kokeilin voiveistä mutta se meinasi sorvata muovisen, neliönmuotoisen avaimenreijän pyöreäksi. Kaivelin ruuvipurkkia. Soitin miehelle. Mies neuvoi etsimään työkalupakin ja sieltä ruuvimeisselin. Sama lopputulos kuin voiveitsellä.

Lapsi purkasi äänestä päätellen vessapaperirullaa.

Pyysin miestä tulemaan avuksi, työpäivä oli muutenkin päättymässä puolen tunnin päästä. Mies lupasi tulla, onneksi siellä ollaan ymmärtäväisiä.

Yritin selittää oven läpi kaksivuotiaalle kuinka lukko avataan. Mietin sorkkarautaa. 

...

Palasin ruuvipurkille, kumosin sen eteisen lattialle ja löysin kasasta taskukokoisen leatherman-linkkarin ja siitä välineen jossa lukee "for Phillips" (??). Toimi! Lapsi esitteli minulle silmät loistaen miten oli purkanut koko vessapaperirullan lattialle ja paloitellut sen pieniksi paloiksi.

Soitin miehelle että ei tarvikkaan tulla.

Töitä ja Tupakkia

Nyt tiedän mitä tarkoittaa "läpystä vaihto". Meillä töissä on yksi ja toinenkin kipeänä joten minä olen päässyt edelleen jatkamaan tätä oikeasti töissä olemista. Nyt vaan sillä erotuksella että mies ei ole enää lomalla. Minä vietän lapsen kanssa aamupäivän, mies kiiruhtaa töistä kotiin, minä odotan takki päällä eteisessä, pusut ja heipat. Minä tulen illalla kotiin, pusut ja hyvät yöt, mies menee nukkumaan. Huh.

Tällekin viikolle siunaantui kuusi päivää töitä, arvatkaa vaan olenko ommellut keskiaikavaatteita kahden viikon päästä häämöttävään tapahtumaan. No en. Kankaita ja rekvisiittaa on kyllä hankittu senkin edestä mutta tällä työtahdilla olen ne kyllä ansainnutkin!

Tämä alkuviikko on muuten ollut sellainen jonka kaikki kaupantädit ja -sedät muistaa varmaan pitkään. Eilen nimittäin oli ensimmäinen kysytään-paperit-kaikilta-alle-kolmekymppiseltä-vaikuttavilta-päivä. Ja koko ajan on salatoimittajien ja muiden piilovalvojien pelko persiissä, eli pakkohan niitä paperia on tivata. Vaikka tyhmältä välillä kyllä tuntuu, varsinkin jos asiakas on entuudestaan tuttu.  Onneksi suurin osa asiakkaista otti sen huumorilla ja varsinkin naiset lähinnä imarteluna. Yksi oikein hypähteli ilosta kun kysyin, olihan se 30-pyykki ohitettu jo 6 vuotta sitten. 

Yhdeltä oli mennyt koko uutinen ohi ja oli ihmetellyt että miksi nyt joka paikassa niitä yhtäkkiä kysellään. Että mahtaako olla uusi kosteusvoide niin tehokasta vai mikä.

Yksi mies suuttui työkaverille oikein kunnolla kun joutui  jäämään ilman tupakkia kun ei henkkaria ollut mukana. Oli huutanut pää punaisena kuulemma. Hetken päästä tuli nöyränä passin kanssa takaisin ja pyysi anteeksi että sillä tavalla hermostui. Pisteet hänelle suoraselkäisyydestä, ei varmaan ollut ihan helppoa.

 

Vielä viiden pisteen vinkki kaikille ruokakaupassa töissä oleville. Seuraavan kerran kun menette töihin, käykää ihmeessä kurkkaamassa sen hedelmätiskiä vastapäätä olevan hyllyn alle. Voi löytyä ylläri.

Toiveuusinta

Vanhan blogini eniten googlattujen postausten kärkipäähän kuului ehdottomasti fuzzi bunz-kestovaipan kuminauhojen vaihto-ohje. Joku ehkä muistaakin että alun alkaen perustin tämän blogin tänne bloggeriin koska vuodatuksen serverillä oli sähkökatko jonka takia kaikki blogin kuvat hävisivät kuin tuhka tuuleen ja pieru saharaan. Kuvatonta fuzzi-postausta on moni käynyt lukemassa ja niiden kuvien perään on kyseltykin, joten kaivoin kuvat ulkoisen kovalevyn uumenista ja laitan ohjeen tänne. Lisäsin vielä selvyyden vuoksi kuvatekstit ja jotain tarkennuksia tekstiin. Toivottavasti siitä saa selvän!

Pakko sellainen juttu vielä mainita että vanhoissa fuzzeissa kuminauhan lerpahtamisen lisäksi pul-kangas saattaa kulahtaa. Kannattaa tarkistaa ennen tähän hommaan ryhtymistä että se pul-kalvo on vielä kiinni siinä kankaassa ettei tule tehtyä turhaa työtä.

Tässä ohje kuminauhojen vaihtoon:

Aloita purkamalla vanhat kumpparit pois.  Purkamivaihe helpottaa huomattavasti uusien kumppareiden ompelua, kun näkee miten ne on siellä olleet. Ompeluohjeenkin varmasti tajuaa helpommin purkamisen jälkeen.

Täyttöaukon kumppari on pujotettu kujaan ja ommeltu päistä kiinni, joten sen irrottaminen on ihan helppoa, ompeleet vaan päistä auki.

Avaa kujansuuta vähän matkaa ja raksi kuminauhan ompeleet auki.

 Reisikuminauhat ovatkin sitten kinkkisempi juttu, sillä ne on ommeltu kahdella saumalla tukevasti kankaaseen kiinni. Käännä vaippa nurinpäin, ja pura ensin suoraa ommelta oleva sauma. Tämä on ärsyttävän pikkutarkka homma, ja pitää varoa, ettei puhko reikiä pul-kankaaseen enempää kuin on tarvis. Kun olet saanut ”kujan” avattua, pitää vielä ratkoa kuminauha irti kankaasta.

Ensin kuja auki, keskimmäisessä kuvassa kuja avattuna, lopuksi vielä kumppari irti.

Kaikki kumpparit irrotettu.

 

 Aloita kuminauhojen ompelu reisiaukoista: 

Pidä vaippa edelleen nurinpäin. Ompele kuminauha pul-kankaan puolelle (mutta ommel menee siis sekä pulin että fleecen läpi) venyttämällä. Pääset helpommalla, kun et vielä leikkaa kuminauhaa, vaan otat nauhaa suoraan kiepistä. 

Aloita ompelemalla siksakilla kuminauhan pää muutamalla tukevalla pistolla alkupäästään kiinni. Venytä sitten kuminauha äärimmilleen, ja vedä myös vastapainoksi vaippaa ompelukoneen jalan takaa. Kun ompelet näin siksakilla venytetyn kuminauhan päältä, lopputuloksena kumppari vetää kankaan mukavasti rypylle. Kun olet päässyt loppuun, katkaise kuminauha. Tee sitten sama temppu toiselle reisiaukolle ja käännä vaippa oikeinpäin.

Vasemmalla kuminauhan ompelua, keskellä molemmat kumpparit kiinni, oikealla vaippa käännetty oikein päin.

 Ompele reisikumppareille vielä kujat, eli ommel tulee oikeinpäin olevaan vaippaan kuminauhan viereen, taas molempien kankaiden läpi: 

Vaihda suoraan ompeleeseen, ompele alkupäähän taas muutama tukeva pisto edestakaisin. Sitten venytä kangasta ja kuminauhaa ompelukoneen jalan edestä ja takaa, jotta vaippa on ommellessasi ihan sileä. Koita seurata mahdollisimman tarkasti entisen ompeleen paikkaa.

Ompele kuminauhakuja fleecen puolelta. Tuolta se sitten näyttää valmiina, siistimpi varmaan olisi tullut jos olisi jaksanut vaihtaa pul-kankaan värisen alalangan....

 Kiinnitä lopuksi täyttöaukon kuminauha: Siisti ensin kuminauhakuja jos jouduit purkamaan ommelta, sitten voit pujottaa kuminauhan kujaan. Älä taaskaan leikkaa kuminauhaa vielä tässä vaiheessa. Kiinnitä kuminauhan toiseen päähän hakaneula (aika pieni), ja pujota kumppari hakaneula edellä kujaan. Irrota sitten hakaneula, ja ompele kumpparin tämä pää tukevasti kiinni kujan päähän. Kiristä sitten kuminauha sopivan tiukaksi ja ompele se kiinni kujan toiseen päähän. Nyt voit leikata kuminauhan poikki. Voilá, vaipan käyttöikä piteni taas vähän lisää!

Sinne se kuminauha menee.

Hämähäkki

Istuskelen tässä sohvalla läppäri sylissä. Pidin hetken huilitauon, nojasin päätä sohvan selkänojan yli, katselin kattoon ja yritin keksiä jotain sanottavaa aiheesta "minun". Siinä kun retkotin, ilmestyi hämähäkki näkökenttäni reunalle ja aloitti hankalan näköisen matkan katon poikki. Ensin pitkin laudan pintaa, sitten laudan sivua ylös rakoon, kohta taas alas seuraavan laudan syrjää ja niin edelleen. Tai minusta se ainakin näytti hankalalta mutta ehkä pää alaspäin käveleminen on hämähäkille ihan arkipäivää. Seurasin otuksen menoa aikani kunnes se kai huomasi että tuijotan, otti loppukirin ja piiloutui rakoseen. Tai luuli piiloutuvansa, kyllä minä sen koko ajan näin. Katselimme toisiamme, hämähäkki ja minä, ja odotimme kumpi luovuttaa ensin. Minä luovutin, jatkakoon hämähäkki matkaansa minne ikinä olikaan menossa.

En vieläkään, hämähäkistä huolimatta, ole keksinyt mitään sanottavaa aiheesta minun.

Näkökulma, liike ja suunnitelma

Tammikuun tarinatuvasta päivää. Eilen piti tarinoida siitä miten paljon ihailen ja joskus kadehdinkin tuon lapsen näkökulmaa asioihin, tapaa jolla hän katselee ja kokee maailmaa. Tosin olen siitä kyllä täällä kai höpissytkin.. siitä tavasta jolla kaksivuotias menee aivan pähkinöiksi kahdesta yhteen teipatusta vessapaperirullasta (KIIKAIT!!!), parista viltistä tuolien päällä (MAJA!!!) tai ihan vaan siitä että ulkotouhujen välissä juodaan kuumaa mehua omalla pihalla (Mehua ULOSSA, muistatte varmaan.). Tai siitä että isi tulee kotiin. Tai katulampuista. Tai kissoista. Kuinka paljon enemmän iloa mahtuisi elämään jos itsekin osaisi ottaa mallia ja keskittyä niihin pieniin ja arkisiin mutta kivoihin juttuihin. 

Ok, aikuisena ei ehkä tee mieli hihkua hillittömästi kuin aivan erityisissä tilanteissa, toisaalta ei tarvitse saada itkupotkuraivaria vähän väliä. Mitä pienempi ihminen sitä suuremmat tunteet. Mutta kyllä sitä silti voisi, ainakin joskus, unohtaa ne tylsät aikuisten asiat ja heittäytyä iloitsemaan jostakin. Ihan vaan... ...jostain. Piristäisi kummasti.

Tänään tulin iloiseksi ainakin siitä kun aurinko paistoi hetken aikaa, siitä kun piirsin leskenlehden ja siitä että mies otti lapsen mukaan kauppareissulle ja sain tovin olla ihan yksin. Entäs sinä?

//

Se syy miksi eilen jäi tarina postaamatta oli selkä. Jonka taas kerran onnistuin kipeyttämään niin komeasti että aika reporanka olin kun töistä tulin kotiin. Aamulla se oli jo ihan ok mutta kyllä se vaan taas työpäivän kuluessa alkoi muistuttaa itsestään. Mies ehdotti että kannattaisi varmaan jo käydä lääkärissä. Mistä pääsemmekin sujuvasti seuraavaan aiheeseen joka on liike. Nimittäin minä tiedän ihan tasan tarkkaan mikä siihen selkäkipuun auttaisi. Lihakset. Ja niitä mokomia ei liikkumatta saa.

Mietin tuossa juuri, että olen juossut viimeksi varmaan joskus kolme vuotta sitten. Enkä nyt tarkoita mitään juoksulenkillä käymistä vaan ihan konkreettisesti juoksemista. (No ok, ehkä olen pari kertaa juossut bussille jos on ollut oikein kiire.) Raskaana ei voinut juosta (koska maha. Ja lonkat.) eikä sen jälkeenkään paljon tehnyt mieli juosta (koska tissit.). Ja nyt varsinkaan ei huvita juosta tai tehdä mitään muutakaan koska rapakunto. Ja joka paikkaan koskee ja kolottaa. Että ehkä olisi aika? Oikeasti, pakko tunnustaa, tuossa ihan pienen kävelymatkan päässä, ihan minun työpaikan naapurissa (jonne muuten menen autolla koska pelkään pimeää, ihan hävettää myöntää) on jonkunlainen kuntokeskus. Siellä olisi kahvakuulaa ja kuntonyrkkeilyä ja vaikka mitä tarjolla kun vaan menisi. Tähän saakka olen käyttänyt huonona tekosyynä tuntien hintaa, 6€/kerta, mutta ei kai se suuren maailman mittapuulla ole edes kovin kallis?

Hyvässä tarinassa pitäisi kai olla jonkunlainen johtoajatus, sillä pitäisi kai yrittää sanoa jotain. Yhtään en kyllä tiedä mitä tällä valitusvirrellä haen. Vertaistukea ehkä? Potkun persuksille? Ehkä elän siinä toivossa että puhumalla kirjoittamalla aiheesta mahdollisimman paljon saisin itse motivoitua itseni tekemäänkin asialle jotain.

Ehkä aloitankin sillä että laitan tuon lauantaiviinilasin syrjään hetkeksi, lainaan lapsen superkeikkamattoa ja teen.. ...jotain. Alku se on sekin!

Sydän

Oliko se vuosi -95 kun Suomi voitti jääkiekon mm-kultaa? Olin silloin 11-vuotias enkä ymmärtänyt yhtään mitään jääkiekosta enkä kyllä ymmärrä vieläkään. Mutta sen koko kansaa ravistelleen "me voitettiin"-tunteen ymmärsin ja tunsin jotenkin itsekin olevani osallisena siitä vaikka en todennäköisesti yhtään peliä katsonutkaan.

Parhaiten (ja melkeimpä ainoana juttuna) koko hullunmyllystä mieleen tarttuivat lööpit joita iltapäivälehdet toitottivat kun voittoisan joukkueen valmentaja Curt Mikäsenytoli heilutti pahviplakaattia johon oli kirjoittanut "Suomi on sydämmessäni". Ja siitäkös uutinen syntyi: Curren sydämeen mahtui kaksi ämmää!

Tai ainakin noin sen muistan. 

Ehkä se tekikin sen tahallaan, ollakseen vitsikäs? SydäMMeen, niinkun MM-kulta, ehe. Tuollainen huumori ei ole koskaan, varsinkaan 11-vuotiaana, ollut vahvin lajini. Yritin googlailla aihetta löytämättä vastausta, mutta minulle selvisi että tuo sanonta, sydämeen mahtuu vain yksi ämmä, ei taidakaan olla tuolloin syntynyt niinkuin olen aina luullut. Se onkin taas näitä vanhoja suomalaisia viisauksia. No, oppia ikä kaikki ja parempi myöhään kun ei milloinkaan jne. 

Jääkiekosta kansanviisauteen kolmessa kappaleessa, siinä on jo tarinaa kerrakseen!

Meillä on muutenkin ollut oikein sydäMMellinen päivä. Aloitettiin aamu Pikkukakkosen Neppajymykerholla (aamuteerauha, katsokaas) jossa askarreltiin pussi jonka koristeeksi tuli glittersydän. Pitihän sellainen tottakai askarrella heti kun oltiin saatu aamupuurot, pyykit, tiskit ja muut ikävät velvollisuudet pois alta! Tosin fiksattiin ideaa vähän kun ajatus varisevasta glitteristä 2-vuotiaan käsissä ei tuntunut kamalan houkuttelevalta (ihan sydämestä ottaa suorastaan!)... aika kivat sydämet tuli askarteluhuovastakin.

Nyt on päheä sylänlaukku! 

(Supersankaripaita kävi pesussa, napattiin käyttöön suoraan narulta ja on ollut siitä asti päällä päivin öin, pilvihaalarin allakin. Ai miten niin uus lempipaita?)

Jotain uutta

Kun muutkin niin minäkin. Eilisen vielä keräsin rohkeutta mutta tänään päätin tarttua haasteeseen. Nimittäin Neon TarinaTammikuu-haasteeseen. Enhän minä mitään tarinoita osaa kirjoittaa enkä muutakaan sen ihmeemmin, kunhan jorisen. Katsotaan mitä tästä tulee, tuskin mitään kovin vaarallista kuitenkaan tapahtuu. Haluan yrittää tätä koska ihan vaikka uuden vuoden kunniaksi on kiva kokeilla jotain uutta ja vieraan tuntuista. Mutta älkää nyt odottako mitään oikeita tarinoita!

Turhaan tihrustat, klikkaa kuva isommaksi!

 Ja pakkohan minun on osallistua kun tämän päivän postaukseni aihe olisi joka tapauksessa ollut jotain uutta. Nimittäin posti toi.

Haalarin. Heti välipäivien alennusmyyntien ensimmäisen päivän yönä hyökkäsin tilaamaan lapselle pitkään haaveilemani haalarin koska olen ihan varma että tuon mukavampaa ja helpompaa kotilötköilyvaatetta ei olekaan. Saunan jälkeen vaikka. Tuo on merkiltään Maxomorra ja tilasin sen täältä, postikuluineen alle kolmellakympillä! On se ihana! Ja hyvin kelpaa niinkun ilmeestä ja tanssiaskeleista näkyy.

Näin hienon tarinan sain kuulkaa aikaiseksi. No huomenna taas.