tiistai 20. marraskuuta 2012

Popcornipullaa

Pitkään aikaan en ole mitään reseptejä jaksanut jakaa mutta nyt on pakko kun tuli niin hyviä muffareita. Nämä olivat kaiken lisäksi muffinsseille hyvin epätyypillisellä tavalla parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, yleensä muffinssit vaan kuivuu, ainakin minun tekemät. Muffinssien resepti on täältä mutta sitä hieman muokattiin. Kaikki synttärikokkailuthan tehtiin sillä periaatteella että itse synttärisankari pystyy niitä syömään, tosin nykyään tuntuu että hän sietää yhä enemmän ja enemmän kaikenlaista. (Ihanaa!) Maidon kanssa on nyt sellainen siirtymävaihe että hän maitotuotteita kyllä sietää mutta ei vielä ole uskallettu ihan kokonaan siirtyä vaan pikkuhiljaa. Esim. juomana on vielä kauramaito mutta juustoa ja margariinia kyllä menee jne. Mutta siis niihin muffareihin.

Vadelmasuklaamuffinssit

Pohja:
50 g Ingmariinia (on lisäaineetonta, toisin kuin leivontamargariini)
3 munaa
2 dl sokeria
1 dl kauramaitoa (Oatlyn sininen purkki on lisäaineeton)
2,5 dl vehnäjauhoa
1,5 dl perunajauhoa (ohjeessa oli pelkkää vehnistä mutta minusta tulee parempaa kun lisää perunajauhoja sekaan.)
2 tl leivinjauhetta
pussillinen (120 g) taloussuklaarouhetta (löytyy leivontahyllystä)

Vispaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja lisää sulatettu rasva ja kauramaito. (Tuntuu minusta ihan järjettömältä ensin vispata munat ja sokeri kuohkeaksi ja sitten lisätä siihen nestettä jolloin kaikki ilma häviää, mutta minäpä en olekaan leipurimestari ja kannatti totella ohjetta sillä mehukkaita tuli. Ja siis vielä mehukkaammiksi muuttuivat kun yöpyivät jääkaapissa.) Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne siivilän läpi taikinaan. Lisää lopuksi suklaarouhe. Annostele takina muffinssivuokiin, noin 2/3 täyteen ja paista 225 asteessa 12 minuuttia. Tai meidän uunissa se 12 min oli juuri täydellinen.

Kuorrutus:
200 g tummaa leivontasuklaata
1,5 dl Ingmariinia tai voita (en muista kumpaa meni)
1,5 dl vadelmahilloa (meillä oli rainbow, olennaista on kai että hillossa on hyytelöimisainetta mukana)

Sulata suklaapalat vesihauteessa, lisää sulaneeseen suklaaseen rasva ja hillo. Me levitettiin kuorrutus muffareille melkein heti ja sitten vieraat jo tulikin, kunnolla se oli jähmettynyt oikeastaan vasta aamulla sen jääkaappiyön jälkeen. Varmaan se olisi levittynytkin vähän nätimmin jos olisi ehtinyt antaa sen vähän jäähtyä ja asettua ensin. Mutta oli kyllä aivan järkyttävän hyvää! Vadelmat ja tumma suklaa vaan sopii yhteen niiiin hyvin. Löysin ohjeen jostain keskustelupalstalta kun googlasin kermatonta suklaakuorrutetta, kirjoittaja muistaakseni sanoi sen olevan alunperin Pirkan ohje.


Me tökittiin kuorrutteeseen koristeeksi popcorneja mutta voihan siihen laittaa mitä vaan nompparelleja vaikka. Kunhan laittaa ne silloin heti koska jähmettyessään tuohon tulee sen verran kiinteä pinta ettei siinä enää mikään sitten pysy.

Mutta suosittelen ehdottomasti, NAM!

(Jos joku ihmetteli että miksi popcorneja... niin uusimman Hevisauruslevyn mukana tuli keikka-dvd jossa on biisi pop-pop-popcornipullaa ja siinä ne taustatanssijatytöt on pukeutuneet muffinsseiksi joiden päällä on popcorneja. (!!) On kyllä ehdottomasti katsomisen arvoinen elämys se. Ainakin jos olet 2-vuotias.)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!