Virtahepopäivä

Jotain kuulumisia?

Neidillä on tämän syyskauden ensimmäinen flunssa. Aivastelua, räkää ja vähän yskääkin. Ei kuumetta. Vielä. Kivaa.

//

Olimme tiistaina taas kerhossa jossa oli tällä kertaa ohjelmassa muskaria. Jee. Lopussa täti laittoi soimaan jonkun herkän syysbiisin, äidit heiluttelivat läpinäkyvää keltaista kangasta ja lapset hengailivat siellä alla. Vielä vaahteran lehtiä kankaalle lentämään ja tämä äiti oli valmista kamaa, hyvä kun en joutunut silmäkulmia pyyhkimään. Ja Tättähäärä? Muut lapset möykkeröivät ympärillä, tämä makaa selällään lattialla ja katselee niitä lehtiä. *huokaus* On se niin minun tyttö!

//

Tänään meillä oli tarkoitus mennä ilmaiselle zumbamaiselle äiti-lapsi-tanssitunnille Vadelmatarhalle mutta sitten hannasin kun aloin mielessäni miettiä kaikkia niitä piukeita ja hyvän rytmitajun omaavia hauskannäköisiä hipsteriäitejä joita siellä ihan varmasti on paikka pullollaan. Eihän minulla ole edes yhtiäkään ehjiä verkkareita, kaikki ovat kotiäiteilyn reikäiseksi kuluttamia. Eikä rytmitajua. Eikä me sitten kyllä muutenkaan oltaisi voitu lähteä kun lapsi heräsi tuon flunssan kanssa.

//

Leivoin tänään porkkanasämpylöitä jotka unohtuivat uuniin mutta niistä tuli silti ihan hyviä.

 //

Meidän hieno ja kallis automme on nyt läpikoitaisin huollettu, seuraavaksi se katsastetaan ja sitten laitetaan myyntiin. Ja toivotaan että joku meitä rikkaampi ostaa sen pian että me voidaan ostaa tilalle joku halvempi ja saada vähän siitä välistä rahaa elämiseen. Tiedän jo, meille tulee Toyota. Olen helpottunut. Tuo auto ei koskaan tuntunut omalta, se on liian iso ja hieno. Olisihan jo ostovaiheessa pitänyt tietää ettei meille sovi mikään minkä nimessä on sana grand.

//

Mistä johtuu näin epäinspiroitunut olo? Eilen olin pitkästä aikaa täynnä virtaa mutta tänään ei huvita mikään. Blääh. Ja tämä blogi. Toisinaan postauksia ja postausideoita tulee monta päivässä mutta nyt jostain syystä ei inspiroi tämäkään. Ja vähän tyhmältä tuntuu rustata jotain kuulumisia vaan kun ei oikeasti ole mitään asiaa. Silti rustailen että ette ihmettele. Jos siellä nyt joku ihmettelee.

//

Voisin taas ruveta virtahevoksi. Apua voisi olla myös siitä että osaisi illalla käydä ajoissa nukkumaan että ehtisi nukkua vaikka sen 8 tuntia. Vaikka lapsi posottaa usein yhdeksään tai ylikin, se ei paljon auta jos itse kukkuu vielä kolmelta hereillä. Mutta ei ole mitään hyötyä mennä aikaisemmin sänkyyn jos uni ei kuitenkaan tule. Ei sitä voi vaan päättää että nytpä nukahdan. Ongelmansa kullakin, tiedän varsin hyvin että tämä on pieni sellainen eikä oikeastaan edes marisemisen arvoinen. Marisempahan silti.

Enkä edes laita tähän mitään kuvaa kun en jaksa mennä hakemaan kameraa toisesta päästä taloa. Ni.

Hyvää yötä. 

Huomenna päivä parempi?

Minun ihmeellinen mieheni vol 2

Lauantain postauksessa vihjasinkin että meillä oli treffipäivä, miehen järjestämä sellainen. Tämä oli meidän treffipäiväperinteen aloitus ja loistava alku olikin! Rima sopivan korkealle seuraavia treffejä varten (jotka siis koituvat minun järjestettäväksi ensi kuussa).

Koska budjetti oli hyvin rajallinen tällä kertaa, olimme kotona mutta kävimme hakemassa Prismasta (vihreä kortti on köyhän pelastaja!) aineksia illallista varten.. ja millainen illallinen!

Menu oli keskiaikainen tottakai, alusta loppuun saakka (kaalijuttua lukuunottamatta) Hannele Klemettilän Keskiajan keittiö-kirjasta ja sitä valmistettiin hartaudella koko ilta. Ja voi pojat että oli hyvää!

Oli lammaspataa sahramilla maustetulla spelttilisukkeella, kaalimuhennosta ja hunajaisia lanttupaistikkaita, ohrarieskaa ja voita. Jälkiruuaksi kuivahedelmäpiirasta ja mantelikermaa. Ja salviaviiniä. Oms noms.

Kuvat ovat huonoja, syytän kynttilänvaloa ja romanttista tunnelmaa. Ja sitä salviaviiniä.

Koska moisen illallisen valmistaminen ja syöminen oli niin uuvuttavaa (eikä unohdeta sitä salviaviiniä) kuukahdimme nukkumaan jo puolilta öin, mutta sepä ei haitannut ollenkaan, sillä...

...kummilassa yökylässä ollut lapsukainen pääsi kummin ja serkun kanssa vielä Hevisauruksen konserttiin ja saatiin kotiin vasta sunnuntai-iltana. Sunnuntaina jaksettiin herätä ajoissa ja se olikin paras vapaapäivä ikinä! Oli aikaa istua rauhassa aamukahvikupin ääressä ja lukea, leikata kankaita (yhdessä!) uusia keskiaikavaatteita varten, keskittyä valokuvaamiseen pitkästä aikaa, syödä pitkän kaavan mukaan lauantai-illan rääppeitä ja ylipäätään vain ottaa rennosti ja olla rakastuneita. Ihana sunnuntai! Ihanat treffit! Ihana mies!

Sunny Shadow Sunday

Back to Scavenger hunting! I've been so exited on my new hobby (medieval handicraft) that it's taken over all my free time. But since our little dinosaur is in a rock concert with her godmother today, I've had plenty of time to do both handicraft AND photographing! Great!

Here's my take on this weeks Scavenger Hunt items.

At first I was going to go out to photograph as usual, but since the sun came inside for me I decided to stay with it. Here's my favourite glass in the whole world. We've got a pair of these, bought them for our wedding. So beautiful, both the glass and our wedding! And look what a magical shadow it makes!

These old keys came with the house, but I don't think the locks for them exist anymore. 

I tried to make my husband smile for the camera but he went all shy on me. Isn't he cute! That's my new medieval hat in his head, I thought it might make a fun picture, him with my huge hat.

Here's the same hat a little closer. Unedited, all I did was crop and title.

I have all kinds of beautifully coloured spices in my spice rack, but I was lazy and chose the ones that would make the smallest mess when spreaded on a table: Bay leafs.  But is bay leaf a spice or a herb?

Have a nice sunday folks, I hope it's sunny in your part of the world too!

Linking up with Scavenger Hunt Sunday

Muinaispipo goes hippihattu

On mennyt monta päivää bloggaamatta ilman että olen edes tajunnut sitä tai potenut huonoa omaatuntoa virtuaalihiljaisuudesta. Virkistävää! Välillä on ihan hyvä olla vähän hiljempää. En myöskään ole paljon ehtinyt valokuvata joten saatte ihastella toinen toistaan upeampia miehen ottamia kuvia minusta.

Syytän pipoa. Kaikesta.

Ei muuten kovin usein tapahdu sitä että mies ihan oma-aloitteisesti kaivaa esille kameran ja ottaa vaimosta kuvan. Ehkä tässä muinaiskäsitöiden värkkäämisessä on hänenkin mielestä jotain herkistävää.

Viime yönä pipo tuli valmiiksi! Tekniikkana neulakinnas, työväline kinnasneula. Mutta mikä on verbi? Äiti kinnastaa? Neulaa? On ihana? 

(Pakko muuten vähän tuulettaa: Elämäni ensimmäinen neulakinnas-mikään! En olisi ikinä uskonut että tälläiseenkin pystyn!! Jee!)

Pipon malli ei ehkä ole kovin keskiaikainen, mutta aikakautista tai ei, tukan pitää mahtua mukaan. Olen ihan varma että hahmoni (jonka nimeä en vielä paljasta, hah!) tulee olemaan niin neuvokas ja anarkistinen ettei kangistuisi vallalla oleviin muotivirtauksiin jos se tarkoittaisi liian pienessä pipossa kärvistelyä.

Ehkäpä hän onkin jonkun sortin noita-akka, menninkäistukkainen kasveillaparantaja jonka kuontalossa asuu kukkasia, sisiliskoja ja metsänkeijuja... pitäähän niille olla pipossa tilaa!

Tuohon tulee muuten vielä reunaan lautanauha. Mies lupasi tehdä. Ihana! Pitää vaan tilata lisää oikeaoppista lankaa. Pipoon käyttämäni kerä on 100% kasvivärjättyä villaa jonka ostin Tuusulasta, se tarvitsee rinnalleen jotain vähintäänkin yhtä hienoa.

//

Muutkin keskiaikakäsityöt etenee samaa tahtia kun joulukuun alku lähestyy. Miehen tunikan kaava on piirretty ja odottaa leikkaamista. Oman huppuni malli on suunniteltu, leikattu lakanasta, nuppineulotettu ja sovitettu. Enää puuttuu rohkeus ottaa ne varsinaiset kankaat esiin ja alkaa saksia.

 

///

Muihin aiheisiin. Tämä on ollut käänteentekevä viikko. 

Havahduin tutkailemaan poliittista kantaani kunnallisvaaliehdokasta etsiessä. Olen aina kuvitellut olevani vihreä mutta vaalikone heittikin kymmeneksi parhaiten sopivaksi pelkkää vasemmistoliittoa. Ensimmäinen vihreä tuli vasta jossain kaaaaaukana ja ennen sitä ehti olla yksi persukin vaikka en ymmärräkään miten se voi olla mahdollista. Toisaalta vasemmalle kenottaminen ei ole mikään yllätys.

Olen myös pohtinut mikä minusta tulee isona. Alkaa vahvasti tuntua siltä että minusta saattaa sittenkin tulla jonkun sortin puutarhaihminen. Viherrakentaja. Kasvien istuttaja. Ehkä jonain päivänä jopa suunnittelija? Johan minulla on koulutus alalle joten sikäli ihan hyvällä pohjalla tämä haave. Ja yksi ovi yhteen suuntaan saattoi raottua ihan pikkuisen! Pitäkää peukkuja.

Käänteentekevää on myös se että syksy ja kylmä on nyt virallisesti tullut. Mies rakensi takan viereen polttopuutelineen, minä aloin huone kerrallaan imuroida, pestä lattioita ja peittää niitä räsymatoilla. Ennen emme olleet räsymattoihmisiä. Kuuluimme kauniisti sijoiteltujen sisustuselementtimattojen puolueeseen. Tämä talo on tehnyt meistä räsymattokansaa. Ja villasukkakansaa.

Muutos tapahtuu vaivihkaa. Missä ja millainen olen ensi vuonna? Kymmenen vuoden päästä? Huomenna?

////

Tänään on treffipäivä. Idea on pöllitty Periaatteen Naiselta, kiitos! Tiivistettynä näin: Noin kerran kuussa on treffit jotka järjestetään vuoron perään toiselle yllätyksenä. Loistavaa! Ensimmäiset treffit järjestää mies, jännityksellä odotan! Haastetta tosin tuo se, että tilin saldo on 10 €, meillä yhteensä. (Onneksi maanantaina tulee taas rahaa, älä huoli äiti!) Toisaalta, lapsi lähtee kummilaan yökylään joten oli budjetti mikä hyvänsä ilta kuulostaa lupaavalta.

Viettäkää tekin ihana lauantai! Kyseenalaistakaa. Antakaa pusu puolisolle jos sellainen on. Menkää ulos, siellä paistaa aurinko hei!

Makonikoonia ja pahvikukkia

Tänään on ollut sen verran villi päivä että mitään kovin hehkeitä mietelauseita ei tästä naisesta irtoa. (Ei tosin kyllä muutenkaan, mutta nyt on ainakin hyvä syy.) Selvittiin tänään sinne perhekerhoon joka viimeviikolla missattiin puhelimen itsemurhayrityksen takia. (Päätin muuten antaa luurille vielä yhden mahdollisuuden ja se onkin siitä asti toiminut ihan mallikkaasti. Säikähti vissiin kun uhkasin laittaa sen vaihtoon. Ekohipin omatunto pysyy puhtaa(hko)na.) Kerhon jälkeen mentiin vielä uusien ystävien luo leikkimään ja turisemaan. (Tai äidin uuden ystävän jonka poika taisi olla sitä mieltä että kaksi vuotta nuorempi leikkikaveri on aika mälsä juttu kun se vie kaikki lelut ja hajottaa palikkatornit.) Kotona käytiin nukkumassa päikkärit ja lopulta pingottiin vielä vanhojen ystävien luo leikkimään ja viemään synttärilahjaa. Pitkä päivä kostautui illalla ja riehuttu on. Mutta nyt 2/3 perheestä on nukkumassa ja minäkin toivottavasti ihan kohta.

Ennen sitä pari askartelukuvaa männäviikolta että saatte vähän vaihtelua keskiaikahehkutukseen.

Mummilla oli syntymäpäivät joten askarreltiin päheä rusettimakonikoonikortti. (Suom. huom. makarooni...)

Makonikoonit maalattiin sormiväreillä ja liimattiin pohjaan. Hän osoitti paikat, minä pursotin liimaa ja hän asensi makonikoonit. Saumatonta yhteistyötä.

Tämä toinen , 5-vee neidin synttärikortti ei sitten syntynytkään ihan yhtä saumattomasti. Taiteilijoiden näkemykset eivät olleet yhteneväiset ja meistä se pienempi sai raivarin koska yhden värin maalaaminen aina yhden väriselle kartongille on ihan tosi typerää. Joten lopun leikkaa-liimaa-askartelun hoiti isompi taiteilija ihan yksin.

//

Makonikoonin lisäksi toinen riemastuttava sana on krokotiikeli. (Ei mitään tekemistä tiikerien kanssa vaikka niin voisi luulla.)

Minun ihmeellinen mieheni

My amazing husband has a new hobby: tablet weaving. 

//

Otsikon perusteella varmaan oletatte että olen saanut kasapäin kukkia/suklaata/hierontaa tai muita perinteisiä vaimonhemmottelujuttuja. En ole. Ei niistäkään tietysti haittaa olisi mutta nyt on kuitenkin kyse muusta. 

Haluan nimittäin vähän kehua miten taitava se on! Sen lisäksi että se on ahkera tiskaamaan ja tällä hetkellä meistä kahdesta se varmempi lapsen nukuttaja, se osaa myös tehdä tälläistä:

Yks päivä se vaan keksi että opettelee tekemään lautanauhaa. Sitten se olikin jo veistellyt nuo laudat ja muut tilpehöörit ja sitä loimen luomista ehdin jo esitelläkin.

Eikä sille riitä että on jotkut pahvilaudat ja jotain, vaan se veistää viimeisen päälle välineet tammesta. Olin jo ihan lääpälläni pelkästään noista, sen (ja tämän) perusteella voitte varmaan uskoa että olin sulaa vahaa kun tuo ensimmäinen nauha syntyi.

Ja kattokaa mitä se eilen aloitti! *Huokaus*

Tuossa muuten vilahtaa taas se Maikki Kariston Lautanauhakirja, suosittelen kyllä lämpimästi. Tosin kannattaa olla nopea jos sen haluaa, siitä on painos loppu ja tuo meidän oma piti tilata jostain toisesta kirjakaupasta.

Märät kintaat ja muita tuliaisia

Phiuh, taas meni viikonloppu! Eilinen vierähti Tuusulassa keskiaikaisilla kekrimarkkinoilla, ja kyllä olikin kivaa! Markkinat oli vähän niin kuin Hämeenlinnan pikkuversio. Ohjelmasta vastasivat mm. tutut Rohanin porukka ja Harmaasudet, oli keskiaikaista musiikkia, oli sikaa vartaassa ja oli käsityöläisiä jos jonkunlaisia.

Tällä kertaa jäätiin seuraamaan miten sepän käsissä syntyi... ...hm, taisi se olla jonkinlainen koukku.

Nämä markkinat olikin ihan uudenlainen kokemus, sillä tällä kertaa emme olleetkaan enää vain pelkästään sivustakatselijoita ja -ihastelijoita. Tämän uuden keskiaikaharrastusvallankumouksen myötä olen tutustunut (virtuaalisesti tosin..) Tippet-verkkokaupan pitäjään jolta olen saanut paljon apua, neuvoja, henkistä tukea ja kannustusta aloittelevan keskiaikaompelijan urallani.  Markkinoilla tapasimme ensimmäisen kerran "livenä" ja vietimmekin paljon aikaa hänen kojullaan, tutustumassa ja ihastelemassa ja elävöitymässä.

 Ja kuulkaahan, jos kaipaatte keskiaikaompelumateriaaleiksi esim. 100% villa- tai pellavakankaita, lankoja tms. menkää ihmeessä katsomaan: 

Tippet.fi

Minun matkaan tarttui tällä kerralla vihreää ja hienoa ruskeaa villakangasta sekä silkkilankaa samoissa väreissä. Näistä syntyy myöhemmin huppu. 

(Alakuvissa näkyvä vihreä kankaani on muuten ihan samaa tavaraa kuin ylhäällä oikealla punaisen ja oranssin kanssa poseeraava pakka, se vaan ei suostu näyttämään todellista minäänsä kameralle. Sen oikea sävy on jotain noiden kahden väliltä, vihreämpi kuin alakuvissa mutta aavistuksen sinertävämpi kuin yllä. Tai riippuu tietysti siitäkin miten teidän tietokoneenne näyttö sen haluaa näyttää. Riittääkö jos vakuutan että se on sävyltään ihana?)

Tippetin kojun lähistöltä löytyikin sitten sopivasti ne kaikki muut ihanimmat kojut.

Heti naapurissa oli Nanan ja kumppaneiden teltta josta tällä mukaan tarttui neulakintaat sekä aivan j.ä.r.j.e.t.t.ö.m.ä.n upea lautanauhavyö. Uusi vyö ei ole tuossa pönötyskuvassa päällä mutta uusi alusmekkoni ja uudistettu päällysmekkoni näkyvät kuitenkin. Miehelle en ole ehtinyt vielä ommella yhtään mitään uutta, tokihan sitä nyt omistaan pitää aloittaa!

 

Miten noin upea voi ollakaan, tuo vyöni nimittäin! Näiden tekijän nimi ehti jo innostuksen keskellä unohtua vaikka hän olikin niin ihana että tuli vielä takaisin kun oli ehtinyt lähteä sillä aikaa kun kävimme automaatilla. Saa ilmoittautua!!

Kintaista muuten huomaa että ne pääsivät heti tiukkaan sisäänajoon. Tuntia ennen markkinoiden loppumista alkoi tolkuton kaatosade joka toi mukavasti lisähaastetta auton pakkaamiseen ja teltan purkuun. Jäimme Tippetin kojulle auttelemaan (mielellämme!) ja kintaat saivat mukavan alun huopumiselle.

Vielä tämä sokeri tähän pohjalle. Löysimme nimittäin keskiaikakenkiä myyvän suutarin, ihan kotimaisen sellaisen, jolla on vielä verkkokauppakin! Sieltä saa tilattua itselleen ihan oman jalan mittojen mukaan varsin hienot, pätevät ja autenttisen tuntuiset keskiaikakengät. Ja tilataan muuten meidänkin perheeseen kaksin kappalein, heti kun rahatilanne sen sallii. Vaatii nimittäin kukkaro taas jonkunlaisen toipumisperiodin toipuakseen näistä(kin) markkinoista (ja auton huollosta, grrrr..).

Nyt tuli kyllä niin monta nettikauppasuositusta että melkein voisi luulla tätä maksetuksi mainokseksi tai muun sortin blogiyhteistyöksi mutta voin vakuuttaa että niin ei ole! Esittelen näitä ihan puhtaasti siksi että olen niin i.n.n.o.i.s.s.a.n.i!! Eihän minun edes alunperin pitänyt kirjoittaa mitään ostopropagandaa vaan siitä miten ihmeellistä oli päästä mukaan siihen tunnelmaan ja vähän niinkuin varovasti sisään porukkaan. Juttelimme upeiden käsityöläisten kanssa niitä näitä samalla kun vuorottelimme teltankeppinä ettei kaatosade romauta kojun kattoa. Lähtiessämme ohi ajaneet kauppiaat heiluttivat meille autojensa ikkunoista. Ihmeellinen yhteenkuuluvuuden tunne ja se että vihdoin pääsi vähäsen mukaan siihen mitä ollaan kaivattu, samanhenkisten ihmisten joukkoon. Kävelimme autolle varpaat märkinä mutta mieli lämpimänä.