Suuri Seikkailu

Siteeraan itseäni: 

"...että ei saa jäädä neljän seinän sisälle mätänemään, hulluksihan siinä tulee!"  

Niin, kun Tyttö oli vauva, onnistuin kehittämään itselleni valtaisan kammon ihmisten ilmoille lähtemisestä. Väsymys ja mukavuudenhalu ja jännitys voittivat eikä käyty sitten missään, edes kaupassa ilman miestä. Ja 6 kk puolen tunnin/tunnin välein täysimetyksellä en päässyt myöskään ilman vauvaa juuri mihinkään, joten sen puolen vuoden jälkeen olin aika... ...uuvuksissa.

Meneehän ne päikkärit noinkin, pikkuveikan rattaissa...

Viimeviikolla jotenkin puolivahingossa lupasin ystävälleni ja Tytölle että matkustetaan ystävän luo Helsinkiin päiväksi ja mennään lintsille. Sitten aloin miettiä reissun käytännön toteutusta ja olin jo perua koko matkan, en vaan keksinyt miten (huutava?) vauva+ ylivauhdikas uhmaikäinen+2-3 h bussimatka-yhtälö saadaan toimimaan. Onneksi avasin suuni kullanarvoisessa fb:n äitiryhmässä jonka viisaat naiset neuvoivat menemään junalla! Ja mehän mentiin.

Elämän ensimmäinen junamatka oli Tytöllekin jo seikkailu itsessään, ja junan ihmettely, eväät, kirjat, puuhavihko ja Kapun metsä-peli tabletissa takasivat mielenrauhan. Ja se että ei yritetty kiireessä vaihtaa pendolinoon vaan odotettiin rautatieasemalla tunti seuraavaa junaa jossa oli leikkivaunu. Ja Poikanen, se nukahti kun lähdettiin kotoa ja heräsi neljän tunnin päästä Pasilan kohdalla! Kotimatkakin meni hujauksessa, leikkivaunusta löytyi Tytölle samanikäinen leikkikaveri, Poikanen oli hereillä mutta pysyi tyytyväisenä koska junassa voi tarvittaessa myös kävellä ja hyssytellä (bussissa ei olisi voinut!). Ja miten noita matkoja jännitin ja sitten ne menikin niin hienosti!!

Lentokone puskassa, Lintsin paras laite!

Helsingissä sitten ystävä oli rautatieasemalla vastassa. Mentiin lintsille jossa Tyttö kiersi ystäväni kanssa niitä ilmaislaitteita (siis uskomatonta, ilmainen sisäänpääsy, ilmaiset laitteet!), maistoi elämänsä ensimmäistä kertaa hattaraa ja heitti kolikon onnentoivomuslammikkoon. Käveltiin Kaisaniemen kasvitieteelliseen jossa Tyttö nukkui päikkärit ja minä imetin suuren puun alla varjossa ja mietin että on elämä aika ihanaa. Käytiin ravintolassa  ja testaamassa Stockmannin kehuttu hoitohuone. Ja lähdettiin kotiin väsyneinä, tyytyväisinä, yhtä kokemusta rikkaampina ja taatusti vähän vahvempina ja rohkeampina.

Että juu, kannatti lähteä vaikka pelotti pirusti!