Yritän tässä miettiä että mihin ihmeeseen se viikko taas katosi. Perjantai tuli ihan puun takaa, kun yritin laskea päiviä tulin siihen tulokseen että on ehkä keskiviikko tai torstai. Alkaa olla lähellä se piste kun olis pakko päästä olemaan jossain yksin. Kohta. Onneksi kuitenkin on vielä kesä ja tekemistä. Olen koko ajan keskittynyt selviytymään kesästä kunnialla ja ajatellut että kesän jälkeen sitten helpottaa, pahin ikkupikkuvauva-aika on takana ja päiväkodin kesäloma loppuu. Mutta hitto vieköön sitten se hupi vasta alkaakin. Syksy ja pimeä ja kurahousut.
No joo, tää viikko nyt on ollut vähän tämmönen. Poikanen keksi että vajaa kolmekuiselle sopivaa puuhaa on vatsalleen kääntyminen. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta että viihtyyhän tämä sittenkin leikkimatolla eikä koko ajan tarvitse kanniskella... no, ei viihdy enää. Vaan on kolmessa sekunnissa vatsallaan ja sitten vasta alkaakin pänniä kun eteenpäin ei pääse ja se pääkin on vielä aika painava. Kolmen-neljän tunnin päikkäritkin ovat muisto vain kun unissaankin pitää jumpata. Ja tissillä. Ja sitten on lopulta niin nälkäinen ja väsynyt ettei osaa muuta kuin kirkua. Huoh.
Enkä edes ala tästä helteestä.
Enkä isosiskon mustasukkaisuudesta tai uhmailusta tai iltatemppuilusta.
Luojan kiitos koko homma pysyy edelleen about hallinnassa kun lähdetään ovesta ulos. Poikanen enimmäkseen nukkuu ja Tyttö ei kiukuttele ainakaan pahemmin. Enkä minä. Tänään käytiin kahdesti puistossa. Ensin aamulla kaverin kanssa lähileikkipuistossa, (joka meni kyllä vähän mönkään koska sinne tuli kolmas, vähän vanhempi tyttö, ja minun tyttö nuorimpana jäi sitten kolmanneksi pyöräksi) ja iltapäivällä mentiin sitten isin kanssa kuvissa näkyvään jokipuistoon.
Ihana paikka, aivan huikea!
Ja nyt kun tarkemmin mietin niin onhan tämä viikko ollut enimmäkseen aika muikea. Saatiin kanootti ja ollaan käyty melomassa. Ja kahdesti iltauinnilla. Yhtenä päivänä matkustettiin bussilla mummilaan ja eilen minulla oli puolikas lapsivapaa kun isosisko lähti heti aamusta mummin ja papan kanssa keräämään mansikoita. Ollaan nukuttu pitkään ja otettu lunkisti, maanantai ja tiistai taisi mennä lähinnä meripäivistä toipumiseen. Aika kiva viikko itse asiassa, ilmankos menikin niin nopeasti.
Ja onhan se Poikanenkin enimmäkseen aika zen tapaus edelleen, ja on yks kaks myös alkanut seurustella, hymyillä ja nauraakin ihan uudenlaisella innolla. Ja nukkuu kantoliinassa ja repussa oikein makeasti kun vaan viitsii kantaa. Ja helpottihan se tämäniltainen kirkumismaratonikin lopulta kun keksin vääntää äijän kapaloon. Ihme juttu muuten, vastasyntyneenä kun kapaloimista kokeilin niin se vihasi sitä yli kaiken. Se oli semmonen vaihe ja tää on nyt sit tämmönen vaihe. Hellevaihe.
Superhellettä odotellessa.
