Iso pieni 2-vuotias

Tänään sillä on synttärit! Kaksi vuotta jo... niin se vaan aika kuluu jne.

Ihan just vasta se oli noin pieni!

Ja nyt se on tuommoinen ihana iso pieni. Jolla on jo omia juttuja ja rutkasti omaa tahtoa. Joka tykkää ihan hulluna dinosauruksista ja hevisauruksesta ja kaivinkoneista ja hevosista ja veneistä ja kaloista ja hello kittystä ja vähän prinsessoista. Tykkää remuta pihalla ja katsella lintuja ja kuunnella musiikkia ja tanssia ja lukea kirjoja ja leipoa ja askarrella ja saunoa ja kokeilla äidin koruja ja käsilaukkuja.

Tänään on vietetty synttäripäivää leppoisissa merkeissä. Aamulla kun hän heräsi vein sänkyyn lahjan alkuosan, paketin josta löytyi leijonatöppöset, herkkuja ja hello kittyn synttärit-minikirja. Voi sitä onnea kun paketista paljastui kaikkea ihanaa! Sitten ollaan katseltu piirrettyjä ja hevisauruksen keikka-dvd:tä ja herkuteltu ja käyty kävelyllä katsomassa veneitä. Ja laitoin lempiruokaa, makonikoonia ja jauhelihakastiketta ja juustoraastetta. Nyt hän nukkuu, ja kunhan isi tulee kotiin seuraa lahjan loppuosa, dinosauruksia ja hevisauruskirja. Jee! Eikun RÄYH!

Tänään voisi iltaruuaksi tehdä vaikka hevipitsaa ja sen jälkeen mennä saunaan, saattaisi olla yhden neidin mielestä aika täydellinen synttäripäivä.

Isille

Jee jee, isänpäivä oli. Myöhästyneet onnittelut kaikille isille joita varmasti on tämän blogin lukijakunnassa ihan miljoonittain. Meidän perheen Isi ja Papat sai hienot käsikortit, pienen taiteilijan itsensä värittämänä.

Pakko mainita, kun olen erityisen ylpeä siitä että varsinkin näissä kahdessa vasemmanpuoleisessa tuo väritys on ihan todella tuolla ääriviivojen sisäpuolella, ainakin melkein.

//

Mies sai isänpäivälahjaksi vaaleanpunaisen kirjavat äitiyshousut.

No ei saanut. 

Siinä on meneillään keskiaikahousujen kaavan suunnittelu pussilakanaprototyypin avulla. Vähän on vielä leveet tossa vaiheessa. Varsinaiset housut on vielä vähän kesken. Siksipä ei taaskaan tämän enempää kuulumisia, housut kutsuvat minua.

Huppu himmeenä

Paitsi ettei edes ole. Kuulosti vaan niin mahottoman hauskalta idealta tuo otsikko.

Mutta siis nyt se huppukin on valmis! Kyllä niitä näköjään syntyy kun jaksaa vaan tehdä. Ja tuli siitä ihana vaikka tietysti jotain vastoinkäymisiäkin tuli vuorin kiinnittämisen kanssa -kaikki palaset eivät käyneet ihan yksiin, päällyskankaan päälaen sauma ei ole ihan päälaella ja koko juttu on muutenkin vähän vänkkyrä... mutta mitä pienistä vai mitä!

Tai ehkä sittenkin on vähän (huppu himmeenä)...

(Laitoin poseerausta varten isännän paidan päälle kun en jaksanut omaa mekkoa alkaa kaivaa esille...)

Hupun malli on siis aikalailla Skjoldehamnin löydön mukainen, tosin alkuperäisessä ei ole vuorta. Tämä minun on nyt niin paksu ja lämmin että taatusti ei palele vaikka tunnetusti vilukissa olenkin. Vuorista on myös se etu että karvainen ja pisteliäs päällysvilla ei pääse iholle. Molemmat kankaat on siis Tippetistä, vihreä on paksumpaa ja pörröisempää villaa ja vuorina ruskeaa, ohuempaa ja ihanan pehmeää ja tiivistä kangasta, villaa sekin.

Never mind the koirankarvat.

Vuorin ompelin kasaan tikkipistoin pellavalangalla, mikä kyllä vähän harmittaa kun vaalea lanka loistaa saumasta, onneksi se ei kuitenkaan ulospäin näy. Saumavarat käänsin kaksinkerroin ja ompelin etupistoin ruskealla silkkilangalla.

Päällisen ompeluun käytin sitten pelkästään silkkilankaa ja kiinnitin palat toisiinsa alkuperäiselle uskollisena pistolla jonka nimi on englanniksi whip stitch, suomenkielisestä nimestä en ole varma, olisiko yliluottelu? Tuon piston olisi voinut ommella ilman saumanvaroja mutta koska minun kankaani ei ole purkautumatonta keittovillaa, jätin saumanvarat, käänsin ne sivuille ja ompelin kiinni etupistoilla. 

Päällisen ja vuorin ompelin yhteen myöskin sillä whip stitchillä ja huolittelin vielä etupistoin ettei reuna olisi ihan niin pullea. 

Never mind the liian pimeässä otetut kuvat.

Lopputulos on minusta aika hieno enkä ompelukoneella olisi ikinä saanut noin kaunista aikaan! Ja nyt se pitää pakata tuonne keskiaikalaatikkoon eikä sitä pääse käyttämään ennenkuin joulukuussa. Niisk!

Murheenkryyni paidaksi

Se on valmis! Vihdoinkin...

Miehen keskiaikapuvun aluspaita nimittäin. Kyllä siihen aikaa menikin. Työtuntejakin toki mutta varsinkin aikaa jahkailuun. Oma mekko syntyi innostuksen voimalla muutamassa päivässä mutta tätä pakersin kuin pakkopullaa.

Kaavat piirsin (yritin piirtää?) Skjoldehamnin tunikasta löytämäni kaavakuvan perusteella, kainalokiiloja myöten. Aloitin kaiken ihan väärässä järjestyksessä ja työllä ja tuskalla sain kainalokiilat kiinni ja toisen sivusauman ommeltua. Sovituksessa huomattiin että kainalokiilat oli katastrofi. Yhtä suurta pussia koko paita. Eikä tietenkään käynyt päinsä että kiilojen poistamisen jälkeen olisi voinut vain sulkea kainalossa olevan aukon. Ei, tietenkään aukon sivut eivät olleet yhtä pitkät joten koko tikkipistoin ommeltu kylki piti purkaa. Ja ommella uudestaan. Ja kun ei olisi huvittanut ei niin yhtään!

Olen näköjään huono kestämään vastoinkäymisiä käsitöissä. Varsinkin jos pitää purkaa jotain mihin on mennyt tunteja ja taas tunteja. Ja jos joulukuun alun keskiaikatapahtuma ei lähenisi uhkaavaa vauhtia olisi tämä paita varmaan vieläkin mytyssä ompelukassin pohjalla. Mutta kiire on hyvä kannustin!

Ja eilen illalla sain sen sitten valmiiksi vaikka siihen jäikin monta mykkyräistä kohtaa joihin en ole oikein tyytyväinen. Mutta olkoon. Harjoitus tekee mestarin ehkä minustakin ehkä jonakin päivänä. 

Tänään pääsin sitten aloittamaan tai oikeastaan jatkamaan omaa villahuppuani joka sekin jo lähenee valmistumista! Ja tänään löysin sen ompelun ilon taas enkä vähiten sen takia että hupusta tulee ehkä maailman ihanin! Enää puuttuisi muutama sauma...

Tunikan kuvaussessiosta tulikin isä-tytär-kuvausharjoittelusessio kun pieni kuvausassistentti ei malttanut pysyä taka-alalla. Ihmisten kuvaaminen on kyllä pirun paljon hankalampaa kuin kukkien eikä hommaa yhtään helpottanut marraskuisen illan valo(ttomuus). Mutta kyllä sieltä yli sadan kuvan joukosta muutama ihan kelpo otos löytyi. Ainakin minusta.

Btw miehen päässä oleva hilkka on Iloisen joutsenen kojusta viime kesän Turun markkinoilta hankittu, mutta ei harmi kyllä taida oikein viikinkiajan lopulle ajoittua. Pellavahousut taas on ihan henkkamaukalta... Skjoldehamn-housuja varten kangas on jo olemassa mutta kaikki aikanaan.

Viltti

Olen kai (aika monta kertaa) maininnut että tämän talon mukana saimme haltuumme/säilytykseen/odottamaan aikamoisen määrän kaikenlaista tavaraa. Kaksi vinttiä ja piiitkä liiteri. Mahtuu paljon kaikkea.

Isoäidinruutuviltti on ollut minulla lapsena nukkeleikeissäkin mukana ja se on aina ollut minusta hirvittävän ruma. Kammottava suorastaan. 

Mutta viikolla kävin vintillä etsimässä jotakin ja viltti osui käteen ja yhtäkkiä näin sen ihan uusin silmin! Pesin sen ja paikkasin reijät ja laitoin vanhan ruman nojatuolin päälle ja sehän sopii sisustukseen kuin nyrkki silmään! Eikä nojatuolikaan näytä enää ihan niin kamalalta.

Mitähän muita aarteita sieltä vintistä vielä löytyykään...

Oivalluksia

Joku viisas on joskus sanonut että elämä pienen uhmapörriäisen kanssa on helpompaa jos antaa hänen toisinaan päättää joistakin asioista. Tai määrätä silloin kun se on mahdollista. Haluatko laittaa housut vai mekon? Kummat lapaset? Mitä leikitään? Tosin vielä viime kesänä tälläinen looginen keskustelu ja päätösten tekeminen oli täysin mahdotonta koska hän halusi aina kaiken eikä osannut päättää. Ja turhautui ja sai raivarin. Jos ei saanut laittaa housuja JA mekkoa. Tai molempia lapasia.

Mutta mitä pidemmälle syksy on ehtinyt, sitä paremmin juttu on toiminut. Ja minulle on valjennut että se todella helpottaa elämää. Eli suomeksi vähentää uhmistelua. Jee! (Kuulemma vaikuttaa itsetunnon kehitykseen myönteisesti. Varmaan sitäkin, ja ainakin yleiseen mielialaan ja tunnelmaan.)

Tänään kysyin mm. haluaako hän että leivotaan leipää vai sämpylöitä.

Leivottiin muffinssisämpylöitä.

Aika innovatiivinen lapsi meillä vai mitä!!

Perusasioiden äärellä

Ruoka, rakkaus ja lämpö. En muista miten lukion psykan tunneilla päntätty Maslow'n (?) tarvehierarkia oikeasti meni mutta tässä on minun versioni. Mäntylän tarvehierarkia. 

Vaikka meillä ei ole paljonkaan rahaa millä mällätä, meillä on noita kolmea. Tosin ensimmäisen ja viimeisen kanssa on välillä oltu hakoteilla, ne vaativat opettelua. Onneksi keskimmäistä löytyy riittämiin vaikka tietysti työtä sekin vaatii.

Lämmön tuottamisen kanssa on ollut opiskelemista. Mutta kun meillä kerran on kaksi toimivaa takkaa niin pattereita ei kurillaankaan laiteta päälle! (Paitsi lapsen huoneessa ja vessassa ja kylppärissä...) Kuinka hienoa olisi jos voisi ja osaisi ja pystyisi olla olematta riippuvainen sähköstä! Siis ihan kokonaan...

Olen kasvanut näiden takkojen kanssa ja kun muutimme tänne kuvittelin että niiden lämmittäminen kävisi minulta vaikka vasemmalla kädellä. No ei käynyt. Eikä syttynyt. Ja kämppä täynnä savua, vaikka kuinka monta kertaa. Viime päivinä olen opetellut tekemään tulet ihan väärin päin, päältä päin. Ja sehän toimii vaikka ei mitenkään uskoisi.

Ruokapuolen kanssakin on ollut menestystä viime päivinä, kun teimme uuden version taannoin epäonnistuneesta kesäkurpitsalasagnesta. Joka toiseen kerrokseen laitettiin kesäkurpitsan tilalta tavallisia lasagnelevyjä, mozzarellakimpaleet korvattiin ihan tavallisella lasagnen juustokastikkeella ja punajuuret oli tällä kertaa etikkaisia. Ja reilusti auraa jauhelihakastikkeen sekaan niinkun viimeksikin. Tällä kertaa se oli täydellistä! Sekä kesäkurpitsa että punajuuret oli omasta pihasta ja lautasen reunalle vielä oman pihan etikkakurkkuja. Joihin btw laitoin piparjuurta enemmän kuin mikään laki sallii ja niistä tuli sairaan hyviä! Nam!

Ps. Tänään uhmasimme kylmää ja kävimme lumisessa metsässä kävelemässä. Löydettiin pupun jäljet, koiran jäljet, oravan jäljet, kissan jäljet, polkupyörän jäljet, toooosi ison sedän jäljet ja vielä bonuksena kotimatkalla omat jäljet. Ihan mahtavaa!