Hamsterineuroosi

Talon kuntotarkastus oli vihdoin eilen. Valtakunnassa kaikki hyvin, ei hometta. Huuuuuuuuoh. Minun panikointiin taipuvainen pääni oli ihan varma että koko katto on homeessa (salahomeessa, piilohomeessa tiedättehän). Välillä olen pakokauhun vallassa ollut ihan varma että seinätkin on homeessa ja lähdössä evakkoon heti, ihan vaan varmuuden vuoksi. Näin hometta joka puolella. Olen valvonut öitä kun on tuntunut että seinät kaatuu päälle, ja henkisesti luopunut lapsuudenkodista jo monta kertaa. Kaikki vauvavalmistelut oli jäissä koska olin ihan varma että ollaan evakossa kun tyyppi syntyy.

Mutta on tästä kaikesta seurannut jotain hyvääkin. Ollaan tyhjennetty. Äitini kanssa ollaan käyty läpi jokainen tavara mitä täällä on vintissä säilötty. Iso osa, niin monta peräkärryllistä että menin jo laskuissa sekaisin, on viety kaatopaikalle. Monta monta kassia ja laatikkoa on mennyt kierrätyskeskukseen. Ja kaiken sen romun ja kaman seasta on löydetty ne tavarat jotka oikeasti on haluttu säilyttää ja ne on sitten putsattu ja varastoitu silleen järkevästi. Vanhempien vanhat tavarat on viety pois. Siskon vanhat kasetit ja luentokansiot on pois. Ja ne vintit on jo melkein tyhjät!

Ja voi hyvää päivää mitä kaikkea sitä erehtyy säilyttämään kun on vintti johon mahtuu. Olen nyt heittänyt pois monta vuotta sitten korjauskelvottomaksi hajonneen yksijalkaisen nuken jota en vaan ollut raaskinut hävittää koska se oli niin inhimillisen näköinen. Varmaan kymmenen paria rikkinäisiä liian pieniä farkkuja ehkä kymmenen vuoden ajalta, jotka olen säilönyt sitä mukaa kun olen ostanut uusia. Jätesäkillisen rikkinäisiä ja likaisia pehmoleluja. Monta laatikollista vuosikymmeniä vanhoja pölyisiä matonkuteita jotka olivat jo niin hauraita että katkesivat vetämällä. Ja niin edelleen. Mutta hääpukuni säilytin.

 Ja kaiken tämän keskellä mies on säilyttänyt hermonsa ja pitänyt minusta ja lapsesta huolta ja pakan kasassa. Yhtä erityisen kurjaa päivää seuranneena aamuna sain tälläisen aamupalan!