perjantai 20. kesäkuuta 2014

Pidän sinua sylissä ja kaikki muu on turhaa.


Otsikko on itse asiassa lainattu kaverilta mutta se liikutti minua niin syvästi että oli pakko varastaa se tähän. Kyseessä oli kommentti fb-statukseeni, jossa raportoin että isosiskolla oli mummilapäivä mutta en ollut siivonnut ollenkaan vaan notkunut pyjamassa vauvan kanssa, vauvalla kun oli "viihdyn vain sylissä"-päivä. Ja hyvä päivä se olikin, minä sain huilattua markkinaväsymystä pois ja poikanen sai kahdenkeskistä huomiota, mitä ei todellakaan liiaksi ole saanut. Kun tyttö oli vauva, hän oli maailmani napa ja olin olemassa vain häntä varten, nyt tämän kanssa se ei tietenkään ole mitenkään mahdollista. Jo pelkästään vauvan syöttämisen, nukuttamisen ja muiden hoitotoimenpiteiden vaatima huomio meinaa olla isosiskolle liikaa. 



Ja juu, tiedän kyllä että se tekee tytölle ihan hyvää huomata ettei hän yksin olekaan maailman napa, mutta kyllä sen aseman järkkyminen koville ottaa. Siispä toisinaan isosisko lähtee mummilaan tai isin kanssa johonkin (nyt ne ovat kahdestaan onkimassa). Vauva saa kaiken huomion minulta, sisko taas isiltä tai mummilta tai papalta, ja ennenkaikkea minä saan lepotauon siitä kaoottisesta kauhun tasapainosta mikä täällä melkein koko ajan vallitsee silloin kun minä olen yksin lasten kanssa kotona. Kaikki voittaa. 


Paitsi että minulle tulee välittömästi huono omatunto siitä että olen hylännyt esikoisen jonkun muun hoiviin että voin rauhassa leperrellä vauvan kanssa! Mikä nyt on ihan hoopoa, sillä ei tuo ole tähänkään asti ollut mikään pelkästään minun helmoissa viihtyvä mammantyttö. Mummilassa ja kummilassa neiti on tähänkin asti viihtynyt erinomaisesti ja isänsä kanssa viettänyt ihan yhtä paljon aikaa kuin minunkin. Isin tyttö hän enemmän on, jos nyt jompi kumpi pitää valita. Mutta silti, kun tämä pienempi jää minun hoiviin niin pam, huono omatunto.



No, ollaan me sitten vastapainoksi vietetty aikaa ihan kahdestaankin, tyttö ja minä. Vauva onneksi suostuu juomaan maitoa pullosta ja viihtyy erinomaisesti myös isin kanssa (tiettyyn rajaan asti). Joten me jätetään pojat pitämään taloa pystyssä ja lähdetään tyttöjen kesken humputtelemaan. Ollaan käyty rannalla kahlailemassa ja etsimässä simpukoita, hampparilla, shoppailemassa... ja eilen käytiin Maretariumissa, pizzalla ja jäätelöllä! Pitää vaan alkaa keksiä vähän halvempia retkikohteita, ihan joka viikko ei ole varaa käydä museossa, akvaariossa, ravintolassa tai shoppailemassa.



Ja kun miettii tilannetta isosiskon kannalta, niin eihän se mikään ihme ole että ketuttaa. Ei tämä ole tytön vauva, ei siskolla ole samanlaista vaistonvaraista hoivaviettiä ja rakkautta vauvaa kohtaan, kuin mikä isällä ja äidillä on. Siskolle vauva on vain olento joka ensin teki äidin sairaaksi ja väsyneeksi loputtoman pitkältä tuntuvan ajan, ja sitten synnyttyään vie äidin ja isän huomion ja saa vanhemmat kimpoilemaan kuin hölmöt, kiukkuiset kanat. Vauva saa hirveän määrän uusia tavaroita, joista osa on kuulunut siskolle ja joihin ei saa koskea. Vauva huutaa ja rääkyy ja kun sillä on nälkä tai kakka, pitää siskon odottaa. Kun vauva nukkuu niin silloin ei saa metelöidä. Minusta on suorastaan ihme että sisko suhtautuu veikkaan näinkin suopeasti, haluaa hoitaa ja syöttää, antaa suukkoja ja juttelee. Niin se vaan se sisarusrakkauskin jostain kumpuaa, ihme juttu! 



4 kommenttia:

  1. Voi isosiskoa. On se varmasti mullistava tilanne hänellekin. Teidän erikseen huomioimispuuhat ja hetket auttaa varmasti ylimenovaiheessa(?). Kohtahan pikkuveljestäkin alkaa olemaan seuraa enempi kun pikkuvauva-aika menee ohi jolloin se kiintymyskin kasvaa entisestään.

    Muistan itsestänikin kuinka ärsyttävä ekan pikkusiskoni tulo oli vaikken enää 8-vuotiaana ollut vanhempien helmoissa oleva.
    Mietin välillä kuinka mahtaisi suhtautua meillä asuvat tenavat, jos joskus vielä saisimme lisää sellaisia. Olisivatko he samanlaisia kuin ystävien vauvoja kohtaan vai olisiko se maailmanloppu kun moinen tulisi jäädäkseen. Vanhempi lapsi oli itsekin pieni pikku kun toinen syntyi, joten varmasti siksikin mennyt kivuttomasti liki kaikki tähän asti. Odotan yhä sitä ekaa tappelua, mutta ei vieläkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole hajuakaan miltä tuosta tytöstä mahtaa tuntua - itse olen iltatähti.
      Kuulemma pienemmällä ikäerolla mustasukkaisuutta on vähemmän ja se menee nopeammin ohi, toisaalta helpottaa huomattavasti kun tuo isompi osaa jo itsenäisesti käydä vessassa ja syödä jne. Kaikessa on puolensa ja puolensa...

      Poista
  2. Muistan nuo tunteet <3 meillä isoveli sai olla "maailman napana" 5½v, mutta silti pikkuveli oli ihana hänelle alusta saakka ja ihme kyllä on jatkunut tähän päivään asti :)
    Minä silloin otin erikseen kans aikaa isoveljelle, jossa oltiin kaksi, se toi itsellekin vähän mielenrauhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiseen tekemiseen panostaminen on selkeästi nyt auttanut tuohon raivoamiseen. Eikä sen tarvi aina olla joku erityinen retki johonkin, ihan vaan pienet yhteiset jutut arjessa tuntuu auttavan paljon.

      Poista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!