Pidän sinua sylissä ja kaikki muu on turhaa.

Otsikko on itse asiassa lainattu kaverilta mutta se liikutti minua niin syvästi että oli pakko varastaa se tähän. Kyseessä oli kommentti fb-statukseeni, jossa raportoin että isosiskolla oli mummilapäivä mutta en ollut siivonnut ollenkaan vaan notkunut pyjamassa vauvan kanssa, vauvalla kun oli "viihdyn vain sylissä"-päivä. Ja hyvä päivä se olikin, minä sain huilattua markkinaväsymystä pois ja poikanen sai kahdenkeskistä huomiota, mitä ei todellakaan liiaksi ole saanut. Kun tyttö oli vauva, hän oli maailmani napa ja olin olemassa vain häntä varten, nyt tämän kanssa se ei tietenkään ole mitenkään mahdollista. Jo pelkästään vauvan syöttämisen, nukuttamisen ja muiden hoitotoimenpiteiden vaatima huomio meinaa olla isosiskolle liikaa. 

Ja juu, tiedän kyllä että se tekee tytölle ihan hyvää huomata ettei hän yksin olekaan maailman napa, mutta kyllä sen aseman järkkyminen koville ottaa. Siispä toisinaan isosisko lähtee mummilaan tai isin kanssa johonkin (nyt ne ovat kahdestaan onkimassa). Vauva saa kaiken huomion minulta, sisko taas isiltä tai mummilta tai papalta, ja ennenkaikkea minä saan lepotauon siitä kaoottisesta kauhun tasapainosta mikä täällä melkein koko ajan vallitsee silloin kun minä olen yksin lasten kanssa kotona. Kaikki voittaa. 

Paitsi että minulle tulee välittömästi huono omatunto siitä että olen hylännyt esikoisen jonkun muun hoiviin että voin rauhassa leperrellä vauvan kanssa! Mikä nyt on ihan hoopoa, sillä ei tuo ole tähänkään asti ollut mikään pelkästään minun helmoissa viihtyvä mammantyttö. Mummilassa ja kummilassa neiti on tähänkin asti viihtynyt erinomaisesti ja isänsä kanssa viettänyt ihan yhtä paljon aikaa kuin minunkin. Isin tyttö hän enemmän on, jos nyt jompi kumpi pitää valita. Mutta silti, kun tämä pienempi jää minun hoiviin niin pam, huono omatunto.

No, ollaan me sitten vastapainoksi vietetty aikaa ihan kahdestaankin, tyttö ja minä. Vauva onneksi suostuu juomaan maitoa pullosta ja viihtyy erinomaisesti myös isin kanssa (tiettyyn rajaan asti). Joten me jätetään pojat pitämään taloa pystyssä ja lähdetään tyttöjen kesken humputtelemaan. Ollaan käyty rannalla kahlailemassa ja etsimässä simpukoita, hampparilla, shoppailemassa... ja eilen käytiin Maretariumissa, pizzalla ja jäätelöllä! Pitää vaan alkaa keksiä vähän halvempia retkikohteita, ihan joka viikko ei ole varaa käydä museossa, akvaariossa, ravintolassa tai shoppailemassa.

Ja kun miettii tilannetta isosiskon kannalta, niin eihän se mikään ihme ole että ketuttaa. Ei tämä ole tytön vauva, ei siskolla ole samanlaista vaistonvaraista hoivaviettiä ja rakkautta vauvaa kohtaan, kuin mikä isällä ja äidillä on. Siskolle vauva on vain olento joka ensin teki äidin sairaaksi ja väsyneeksi loputtoman pitkältä tuntuvan ajan, ja sitten synnyttyään vie äidin ja isän huomion ja saa vanhemmat kimpoilemaan kuin hölmöt, kiukkuiset kanat. Vauva saa hirveän määrän uusia tavaroita, joista osa on kuulunut siskolle ja joihin ei saa koskea. Vauva huutaa ja rääkyy ja kun sillä on nälkä tai kakka, pitää siskon odottaa. Kun vauva nukkuu niin silloin ei saa metelöidä. Minusta on suorastaan ihme että sisko suhtautuu veikkaan näinkin suopeasti, haluaa hoitaa ja syöttää, antaa suukkoja ja juttelee. Niin se vaan se sisarusrakkauskin jostain kumpuaa, ihme juttu!