Hetkiä

Hassua miten elämä on kutistunut pieniksi hetkiksi. Hetki jonka vauva nukkuu, hetki jonka se on tyytyväinen leikkimatolla, hetki joka kuluu vauvan syöttämiseen. Hetki jonka mies pärjää kahdestaan vauvan kanssa ilman maitopulloa, hetki jonka saa nukkua ennen yösyöttöä.

 Hetki jonka aikana ehtii tai ei ehdi kirjoittaa yhden blogipostauksen. Useinmiten ei ehdi joten ajatuksetkaan eivät yllä kovin syvällisiksi. Tai jos yltävät, niitä ei ehdi kirjoittaa ja seuraavan hetken koittaessa ne ovat jo unohtuneet.

Päikkärien aikana ehtii siivota tytön huoneen tai ladata pyykit koneeseen tai lukea "Apua merirosvoja" ja tehdä yhden suuren ja yhden pienen muumipalapelin, tai askarrella hienon dinosauruksen.

Isi ja poika pärjäävät kotona sen aikaa kun käy lenkillä tytön kanssa ja kerää ison kimpullisen kukkia ja juoksee kotiin sateen ja ukkosen alta. Tai käy hakemassa lähikaupasta ainekset raparperipiirakkaan ja pitää pienoispiknikin kaupan portailla ja jakaa yhden pillimehun ja yhden sitruunadonitsin.

Muutaman rivin kestovaipan villaimua ehtii neuloa lyhyessäkin hetkessä, neuvolakortin kansien ompeluun tarvitaan jo aika pitkät päikkärit.

(Sinioranssit kuoret on ommeltu kolme ja puoli vuotta sitten jonakin samanlaisena hetkenä, valkopohjaiset tänään kun tyttö oli mummilassa ja poika nukkui.)

Sitten on ne hetket kun pieni on tissillä ja isompi käpertyy toiseen kainaloon. Tai kun vauva nukahtaa syliin eikä sitä raaski laittaa koppaan koska se on lämmin, rento ja pehmoinen. Tai kun tytön silmät loistaa koska hän saa auttaa sen piirakan tekemisessä. 

Tai kun ne molemmat ovat vihdoin sammuneet yöunille ja saa lopultakin kirjoitettua loppuun sen postauksen jonka aloitti aika monta hetkeä sitten.