Magdaleena ja puutarhanhoidon zen

Meinasin aloittaa siitä kun muutimme tänne kohta kolme vuotta sitten, mutta empä aloitakaan.

Oli se sievä...

Aloitankin vanhasta kodista. Se oli rivitalonpätkä johon kuului pikkuinen, aurinkoinen ja lämmin pihan palanen. Pihaa rakennettiin, hoidettiin ja puunattiin antaumuksella ja se oli puutarhaosaston myyjän ja puistotyöntekijämiehen silmäterä ja ylpeyden aihe. Se oli upea! Ja hyvin helposti hallittavissa, pieni kun oli. Sitten muutimme tänne ja jouduin hyvästelemään pienen paratiisini.

Jonain päivänä tuossa aurinkoisessa kohdassa on kasvihuone joka on tehty vanhoista ikkunoista ja siinä on kivijalka vanhoista tiilistä...

No ei se mitään, tilalle sain vaikka kuinka hurjan paljon ihanaa ja potentiaalista paratiisin puutarhaa johon voisi toteuttaa vaikka mitä hienoa ja uutta ja upeaa! Suunnitelmia syntyi ja kaikki olisi pitänyt saada ja aloittaa hetihetinyt. Sitten tulivat vastaan sellaiset tylsät elämän realiteetit kuin hyvin pienet tulot yhdistettynä omakotiasumisen kuluihin, vauva-aika ja pikkulapsiaika ja väsymys ja ajankäytön haasteet. Ja motivaatio ja priorisointi. Ja väsymys ja laiskuuskin. Ja elämän rajallisuus jne.

Jonain päivänä tuossa on lasten kokoinen puutarhapöytä ja penkit mehukestejä varten!

Pihasta ei tullutkaan hetihetinyt upeaa hortonomirouvan ja puistomiehen taidonnäytettä vaan lähinnä projekti. Kokoelma eriasteisia työn tai suunnittelun vaiheessa olevia osasia, puupinoja ja maakasoja ja tilapäisratkaisuja kruunattuna värikkäillä muovileluilla. Kaikenlaista on ehditty toteuttaakin mutta sen sijaan että olisin nähnyt kaiken sen mitä meillä jo on, laskin mielessäni kaikkea sitä mikä meiltä vielä puuttuu, näin vain keskeneräisyyden. Ja ahdistuin siitä että meidän pihamme pitäisi olla hienompi. Että meiltä varmasti odotetaan sitä hienoa ja upeaa.

Jonain päivänä tuossa hiekkalaatikon vieressä on keinu!

Mutta tänä kesänä olen päättänyt että kaikki on toisin! Tänä kesänä aion painaa villaisella omat ja muiden odotukset ja nauttia kaikesta tästä ja keskittyä hetkeen ja helliä haaveitani ilman ahdistusta siitä että ne eivät ehkä toteudukkaan heti. Ei elämä siitä paremmaksi muutu että koko ajan pyristelee ja haluaisi jotain uutta ja parempaa ja ahdistuu ja unohtaa elää nyt.