tiistai 4. kesäkuuta 2013

Se kevyt sunnuntaikävely

Noniin, kuvaraportti vaellukselta! Keskiaikahenkinen vaellus siis, Pyhtäältä, tai oikeastaan Tesjoelta, Pernajaan. Yksityiskohdat voi tsekata täältä.


Lähdettiin siis viemään markkinakutsua Pyhtään kirkolta Pernajan kirkolle, Olof Magnuksenpojan jalanjäljissä. Kirkolla vielä hymyilytti leveästi vaikka helle vähän hirvittikin...


Noin neljännen lähtöpissan ja vielä viimeisten juomapullontäyttöjen jälkeen lähdettiin ensimmäiselle etapille mutta ei pidetty turhaan kiirettä. Pitihän nyt maisemiakin ihailla!


800 metrin kävely autoille ja automatka moottoritietyömaan ohi Tesjoelle oli jo ponnistus sinänsä ja hetikohta Tesjoen Marketilla oli hyvä pitää ensimmäinen tauko. Maito on paras palautusjuoma (ja jätskissä on maitoa!).


 Matkalla jaettiin markkinajulistetta ja vilkutettiin ohiajaville autoille. Matkan edetessä kuvia ja kuulumisia päivitettiin Kesä-Heikin facebook-sivulle jonne kirjattiin myös vastaantulijoiden reaktioita jotka oli pääasiassa ilahtuneita ja positiivisia ja pitivät vaellustunnelman korkealla.


Kenkävalikoimaa löytyi karjalanpiirakkakengistä moderniin vaelluskenkään ja sporttisandaalista reinotossuun.

  
Loviisassa väki väheni ja jäljelle jäänyt nelikko oli ehtinyt tulla nälkäisiksi... Ei kuitenkaan syöty Pirjon grillillä vaan keskiaikaisesti Hesessä!


Kuinka monta Poukkalaista tarvitaan kiinnittämään yksi juliste? Vastaus: neljä, yksi pitää kiinni, toinen laittaa nastoja, kolmas katsoo vierestä ja neljäs ottaa valokuvan. Mutta kuka hullu oikeasti kävelee 20 kilsaa tollasissa kengissä?


Loviisan jälkeen helle alkoi jo tuntua melko kuumalta ja heseruoka huonolta idealta...


...mutta tulihan se loppusuoran merkki lopulta vastaan! Tässä vaiheessa käveltyjä kilometrejä oli takana reilu kuutisentoista.


Miten se viimeinen pätkä tuntuikin pitkältä!  Seura oli kuitenkin maailman parasta ja jutut tässä vaiheessa, kuten arvata saattaa, jo melko levottomia (Tiesitkö muuten että viiriäiset sanoo ti-TAU, paino viimeisellä tavulla..?). Facebook-sivulla voi käydä kuuntelemassa mitä me laulettiin mennessämme sellaisella vimmalla että varmasti kuului Porvooseen saakka.


Mutta perille päästiin ja markkinakutsukin tuli toimitettua määränpäähän, paikallisen bussipysäkin seinään. Olisihan sen voinut sinne tietysti helpomminkin viedä mutta se ei olisi ollut ollenkaan yhtä hauskaa!


Ihan komea kirkko niillä siellä Pernajassa on, kannattaa käydä katsomassa! Kävellen menee joku kuus-seitsemän tuntia...


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Elämä häiritsee bloggaamista (ja pakettiraportti!)

Noniin. Tämä pakettihan on tietysti saapunut tänne jo aikapäiviä sitten, ja minä lusmu olen pitänyt paketin lähettäjää jännityksessä! An-teek-si! Sehän on tietysti Salaisen Ystäväni paketti joka on minulle tullut koska osallistuin Ipanaisen Annin järjestämään Sinulle on postia-haasteeseen. Ihana paketti onkin jonka sisältöä pääsin viimein tänään testaamaan. Taas oli kauhea valinnan vaikeus kun en osannut päättää kumpaa kokeilen ensin. No kokeilin tuota vihreää putelia ja hyvin pelitti! Kiitos, Salainen Ystävä, ja ihanaa kesän jatkoa sinulle! Ja kiitos Annille kun taas jaksoit järjestää!


Joku ehkä saattaa muistaa että viime kuun paketissa sain Salaiselta Ystävältäni Lushin saippuapaloja joihin rakastuin ihan päätä pahkaa. (Se sexy peel on jo kohta käytetty!) Niiden palojen menestyksestä rohkaistuneena otin ja tilasin Flow-kosmetiikan pala-naamanpesuaineen ja pala-shampoon ja olen tykännyt niistäkin ihan älyttömästi. Vakaa aikomukseni oli blogata pala-asioista enemmän ja kyllä niin vielä teenkin, ihan varmasti!


Oman salaisen ystäväni toukokuun paketti lähti sekin jo(!) matkaan. Olin aikonut ommella siihen yhden jutun mukaan mutta lopulta oli pakko luovuttaa ja toukokuun viimeisenä päivänä ostin kaupasta asian jonka olisin aivan hyvin osannut ommella itsekin jos vain aikaa ja etenkin voimia olisi riittänyt. En se minä ollut, se oli Heikki!


Heikki ja täydet työviikot ja päiväkodin aloitus ja kaikki muu. Ehdin minä jo huolestumaankin ja lääkärissä käymään, ehkä kroppani yrittää sanoa että hidasta, nainen, hidasta! No hidastan kahden viikon päästä, nyt ei ehdi. Onneksi huomenna on (tavallaan) rentoutumispäivä, kun lähdemme vihdoin sinne 30 kilometrin keskiaikaiselle vaelluksellemme, joka tosin on supistunut 18 kilometriin erinäisten tietyö- ym. seikkojen vuoksi. Nomutta, kevyt sunnuntaikävely. Ostin huomista varten litran vissyä ja energiapowerhyytelöä, ja ompelin miehelle keskiaikaisen kassin kun se lupasi kantaa ne minun vissyt. Siitäkin tulee postaus, lupaan sen! Siitä vaelluksesta siis ja ehkä vähän myös siitä kassista.


Mitähän muuta kuuluu? 
Päiväkodissa on mennyt hienosti, samoin minulla töissä. Sain eilen jäykkäkouristusrokotteen joka ainakin melkein halvaannutti vasemman käden ja sai ihan jokaisen lihaksen särkemään. Olen tuntenut itseni vanhaksi tädiksi useaan otteeseen kun olen ollut tekemisissä minua nuorempien kanssa, tosin aina se ei ole pelkästään huono asia. Olen tuntenut itseni rumaksi ja olen tuntenut itseni erityisen kauniiksi, viimeksi tänään. Olen iloinnut muutaman kilon laihtumisesta ja toisaalta tuntenut itseni kamalaksi läskiksi. Olen saanut kehuja töissä ja kokenut onnistumisia ja epätoivonkin hetkiä markkinavalmisteluiden kanssa. 

Sellasta, elämää. Nyt on kello taas 01.34 ja olisi todellakin syytä mennä nukkumaan että jaksaa huomenna tarpoa. Pitäkää peukkuja!


tiistai 28. toukokuuta 2013

Kukkakuvia ja tunnustus

Hei vaan hei! Olen ollut tosi huono bloggaaja, pyydän anteeksi. Mutta Kesä-Heikillä on nyt kuulkaa jo tosi pätevät nettisivut! On ihanaa (vaikkakin uuvuttavaa) välillä tempautua ja hurahtaa.. Alkaa olla jo perhosia vatsassa, enää ei ole niin kovinkaan pitkä aika markkinoihin!


Näin huono bloggaaja mitään tunnustuksia ansaitse mutta olempa sellaisen kuitenkin saanut! Kiitos vain LinnDay-blogiin! Suunnattoman kovasti ilahduttaa tälläinen!

Tässä haasteen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle. 
2. Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Ja vastauksia etsitään seuraaviin:  *Viisi asiaa joita tarvitset päivittäin, *Viisi kirjaa joita suosittelet muille, *Viisi materialistista joulutoivetta, *Viisi paikkaa, joissa haluat käydä, *Viisi adjektiivia jotka kuvaavat sinua, *Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa toisille
 
Olen liian väsynyt että jaksaisin miettiä kenelle laittaisin tämän eteenpäin. Kaikki lukulistallani olevat blogit ovat ihania ja kuka vaan teistä saa tämän napata jos tahtoo. Katsotaan kuinka pitkälle jaksan miettiä vastauksia...
 
 
Viisi asiaa joita tarvitsen päivittäin.
 
1. rillit.
2. pusun.
3. omaa aikaa edes vähän.
4. hammastahnaa.
5. teetä.


Viisi kirjaa joita suosittelen muille.
 
1-5. Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja. Melkein ainoat kirjat jotka olen jaksanut aloittaa ja lukea loppuun äitiytymisen jälkeen.


Viisi materialistista (joulu)toivetta
 
(Pakko hehkuttaa tähän väliin että mun yksi materialistinen toive täyttyi tänään kun sain vihdoin jääkaapin! Alkoi jo ärsyttää se kellarissa ravaaminen...)
1. Kengät. Haluaisin jotkut villit tennarit vaikka. Kaikissa sateenkaaren väreissä. Kissojen kuvilla. Tai vois niissä olla tähtiäkin.
2. Askelmittari. Tai sellanen ranteeseen laitettava personal trainer...
3. Kasvihuone!!
4. Loputtomasti villakangasta keskiaikapukuja varten...
5. Makro-objektiivi. Ja tele-objektiivi kans!


Viisi paikkaa joissa haluaisin käydä

1. Euran muinaiskylässä tahtoisin käydä muinaisaika-tapahtumassa, harmi että se menee Kesä-Heikin kanssa päällekkäin. 
2. Haluaisin käydä näin aikuisena Saksassa tutkimassa juuriani.
3. Irlanti. Välillä minusta tuntuu että synnyin väärään maahan.
4. Skotlanti, miehen kanssa, romanttiselle linnalomalle ja patikoimaan, kahdestaan!
5. Australia. Koska yksi rakas ystävä muutti sinne ihan hurjan kauan aikaa sitten.


Viisi adjektiivia jotka kuvaavat minua
 
(Voi ei, tälläset on aina niin vaikeita..)
1. Innostuva.
2. Laiska.
3. Mukavuudenhaluinen.
4. Tunnollinen.
5. Itsekriittinen.


Viisi elämänohjetta, jotka haluaisin jakaa toisille
 
1. Mustikka kerrallaan.
2. Älä tee siitä vaikeaa.
3. Useinmiten se menee ohi.
4. Ihmisiä ne on muutkin.
5. Iloitse siitä mitä sinulla on nyt.


Ha, pääsimpäs loppuun asti! Nyt nukkumaan.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Hurraahuutoja, fiilistelyä ja haukotuksia

Lisää kesäfiilistelykuvia.


Tuonne on ihan huomaamatta tullut ihan kesä. Hiirenkorvatkaan ei ole enää hiirenkorvia vaan lehtiä!


Multa menee kaikki ihan ohi kun kaiken töiltä liikenevän ajan jumitan tietokoneella päivittämässä nettisivua tai piirtämässä helppotajuista mekonompeluohjetta tai suunnittelemassa vaellusta tai mitäikinä. Perunat sentään on jo maassa! Ja aika pitkälti muutkin siemenet.


No huomenna on vapaapäivä. Ohjelmassa päiväkotiin tutustumista, kun kaikki aikaisemmat suunnitelmat meni plörinäksi kun neiti sai flunssan. Mutta hei kolmikertainen hurraahuuto päiväkodille: Vaikka ne oli unohtaneet kokonaan käsitellä meidän hakemuksen, niin muutamassa päivässä järjestyi tytölle paikka tosta lähipäikkäristä. Siis tosi läheltä, näkyy meidän pihalle! Kuinka onnellinen voikaan ihminen olla siitä että päiväkoti ja työpaikka on molemmat muutaman minuutin säteellä kotoa!

Vitsi että muutenkin odotan tätä uutta aikakautta. Siis että voin mennä töihin samaan aikaan kuin mieskin, ja olla perheen kanssa illalla kotona. Ettei tarvi potea jatkuvasti huonoa omaa tuntoa mummin kuormittamisesta lapsenhoidolla ja sumplata ja vumpata vuorojen kanssa. (Saatiin muuten se 15 päivän sopimus, terveisiä vaan mummille..) Ja lapsi pääsee leikkimään muiden lasten kanssa ja opettelemaan vuorovaikutustaitoja. Vielä toinenkin kolminkertainen hurraahuuto päikylle!! Hurraa(x3)!!


Mutta huh että meinaa väsyttää! Vaikka kaikki tuo markkinahomma on itseaiheutettua ja kaikenlisäksi vielä kivaa, niin alkaa muutaman kuukauden aherrus jo tuntua. Ja sitten vielä joku valvottaa yöllä. Onkohan siellä täysikuu tai jotain? Jospa tänä yönä tulisi nukuttua vähän enemmän.


Nämä kuvat on muuten oikeasti ihan vanhoja jo, nuokin kirsikat jo kukkii tuolla!


maanantai 20. toukokuuta 2013

Varpaiden vapautusrintama ja kesän ekat raparperit

Nyt tuli kyllä varmasti mun bloggaushistorian pisin postauksenotsikko. Paljon sen enempää tekstiä minusta ei tänään kyllä irtoakaan.


Lämpö tuli ihan puun takaa. Olen henkisesti vielä toppatakissa.


Kesävarpaat, hellemekko ja raparperimuffinssit auttaa ymmärtämään.


Oisko kesä?


torstai 16. toukokuuta 2013

Dinot, ponit ja periaatteet

Me ostetaan tosi vähän mitään vaatteita kaupasta uutena, eikä varsinkaan lapsen vaatteita. Ne jää niin nopeasti pieneksi ja likaantuu ja kulahtaa ja rikkoontuu kuitenkin leikeissä. Ei ole mitään järkeä maksaa moninkertaista hintaa jostain trikoopaidasta kun samanlaisen ja (melkein) yhtä hyväkuntoisen saa kirpparilta pikkurahalla. Sit just vaaleenpunanen on niiin tylsä väri tytöllä, ainakin pelkästään. Jne.

Kappahallista ja Lindexiltä ja Henkkamaukalta.

Me käytiin tänään vähän kaupassa... (Ostettiin me kirppariltakin jotain, kahdet velourverkkarit.)

Nokun se alottaa maanantaina tarhassa!

Henkkamaukalta.

Rainbow dash-paita ei ehtinyt ryhmäkuvaan kun se piti laittaa heti päälle. Dinojarrusukat piti saada yöksi jalkaan. Siinä ne onkin, meidän rinsrenssan lempparit, dinosaurukset ja mylittleponit.