Aurinkoa, dinoja ja värejä

Kysyin eilen lapselta mitä kivaa hän haluaisi tänään tehdä, ja vastaus oli "maalata dinosauruksia". Siispä tänään teippasimme pöytään jättipaperin ja päästimme sisäiset dinot valloilleen.

Siinä muuten yksi keino jolla päivästä saadaan (yleensä) onnistunut: sovitaan edellisenä iltana yhdessä päivän aktiviteetti. En tiedä mikä taika siinä on että esim. askartelu on paljon kivempaa kun siitä on edellisenä päivänä sovittu. Ja aamupäiväkin siivoiluineen kaikkineen sujuu useinmiten paljon sopuisammin kun on jotain mitä odottaa.

Paperille päätyi lopulta dinojen lisäksi myös perhosia, auringonkukka, ötököitä, isi, sateenkaari ja käden kuvia. Tekniikkana pensselöinti, roiskiminen, pillillä puhaltaminen sekä kokovartalomaalaus.

Ja koska taide oli vallannut ruokapöydän, saatiin hyvä syy syödä nakkisoppalounas ulkona. Loppupäivä hengailtiinkin sitten pihalla.

Susannan työhuoneen pöllötarjotin pääsi taas käyttöön. Siitä on tullut meille oikea hyvän mielen esine! Kun pöllötarjotin otetaan esille, tarkoittaa se aina jotain kivaa ja spesiaalia, piknikkiä olkkarissa, aamupalaa sängyssä tai lounasta pihalla. Mukavaa yhdessäoloa ja herkkuja!

Välirauha

Noniin, terveystarkastaja kävi syynäämässä ja nuuhkimassa. Ei sekään sieltä mitään vaarallista löytänyt, mutta teki tietysti samat kosteat havainnot kuin remppamiehetkin. Ja sanoi että kosteutta kun on niin onhan siellä toki jotain homemikrobejakin mutta ei niistä tarvitse pultteja ottaa. On hometta ja sitten on hometta, ulkonakin on hometta koko ajan. Remontti tulee tänä kesänä, katto menee uusiksi ja remontin ajaksi mennään evakkoon jos siltä tuntuu. Lähinnä siksi että rakennuspöly ei todennäköisesti tee kovin hyvää pölyallergikkomiehelle. Mutta ensimmäisen remppamiesehdokkaan voivottelu ja huokailu ei ilmeisesti ollut todiste katastrofista vaan lähinnä hänen myyntitaktiikkansa. Kiitos vain siitä.

Ennen remonttia käydään läpi vintissä olevat tavarat ja ne mitä säästetään, pestään tai pyyhitään ja säilötään muovilaatikoihin. Koska niitä mikrobeja on tavaroiden pinnalla olevassa pölyssä ja herkkänenäisiä kun ollaan niin ei ihmekään jos aivastuttaa. Kun vintit on tyhjennetty, niiden ovien eteen teipataan muovit ettei sieltä tule enempää sitä pölyä tänne alas, tosin ymmärsin vähän että tämä toimenpide tehdään lähinnä minun mielenterveyteni vuoksi. Muovin voisi halutessaan laittaa myös rappujen yläpäähän ja niin blokata koko yläkerran. Luulempa että se voisi olla viisasta siinä vaiheessa kun remppamiehet alkavat purkaa kattoa, helpottaa purkupölyn siivoamista sitten myöhemmin.

Ja täällä alakerrassa jatketaan samaa pölyneliminoimistavaranvähennystaktiikkaa jota ehdin jo aloittaakin... nyt vaan minulla on äiti apuna. Makuuhuoneisiin tulee ilmanpuhdistimet, eteisen avonaulakko vaihtuu umpinaiseksi kaapiksi ja niin edelleen.Tavaraa vähennetään, pintoja pyyhitään, ja niin edelleen.

Ja niin edelleen.

Kummi lähetti viestin

Minulla oli leikkikummi, kummituskummi, josta tykkäsin kovasti vaikka nähtiinkin harvakseltaan.  Sitten hän kuoli, tuossa jokin aika sitten. Jouluisin leikkikummilla ei ollut tapana lähettää joulukortteja vaan hän kirjoitti vuosikirjeen jonka sitten lähetti kaikille. Se oli mukava tapa. Viime jouluna kirjettä ei enää tullut.

Ollaan tyhjennetty vinttiä tulevaa remonttia silmällä pitäen ja joitakin laatikoita on nyt kasattu miehen huoneeseen. Lapsen harakansilmä löysi sieltä boksin johon olin säästänyt saamamme hääonnittelut. 

Ps. Rakkaus ja ilo auttavat myös vastoinkäymisten mahdollisesti ilmaantuessa!

Melkoinen jälkikirjoitus leikkikummilta.

Keväällä voi!

Silloin kun aurinko lämmittää ja lumi sulaa, ei voi istua sisällä vaan pitää mennä ulos!

(Jos jaksaa.)

Polkupyörälenkin päälle on hyvä valmistaa mutakakkua välipalaksi, jos siis sattuu olemaan leikkinälkä.

Ja jos iskee oikea nälkä, voi syödä pihalla. Keväällä voi!

"Oih, kun sinä olet nyt nätti! ISIIIIIIII, tule ottamaan äitistä valokuva!!!!"

Kippis!

Lauantai, kevät, aurinko, se että jääpalat ovat jäätyneet pakastimessa...

Monta loistavaa syytä nostaa malja!

Aurinkoista viikonloppua!

Mistä voi ostaa uuden pään?

Noniin, päätin ryhdistäytyä bloggaajana ja napsin vähän tunnelmakuvia eiliseltä. Eipä näissä kuvissa paljon muita ansioita olekaan, ainakaan kuvanlaadullisia sellaisia.

Teeleipiä tulossa...

Kettuessu markkinoilta, valtavasti riemua neljällä eurolla.

Yritän keksiä tekemistä ja keskittyä olennaiseen, olla ajattelematta kattoa. Kattoasia etenee nyt niin että ensimmäisen kattofirman tarjousta ei hyväksytty vaikka olisivatkin päässeet aloittamaan heti. Liikaa epäilyttäviä seikkoja. Ensi viikolla tulee terveystarkastaja(!) tutkimaan voiko täällä asua, niin että minä saan mielenrauhan siksi kunnes löydetään kattofirma ja remontti pääsee alkamaan. Nyt näyttää siltä että ensin tulee vauva ja kesä, sitten vasta remontti.

Uunissa paistuvia pitää vahtia.

Ei ole helppoa olla ajattelematta asiaa kun on pää ohjelmoitu näin kuin minulla. Pelkään pahinta, ja kun ajatusmylly lähtee käyntiin sitä ei pysäytä mikään. Osaan vakuuttaa itseni vaikka mistä ja löytää todisteita pelkoani tukemaan. Hyvin pian ihan kaikki viittaa siihen että vain kaikkein hirvein skenaario on mahdollinen. Sitten tulee kauhu, tiedättekö, sellainen kauhu että oksettaa. Minua on neuvottu, että pitäisi kirjoittaa ylös kaikki pelot mitä vuosien varrella ehtii pelätä, ja toteutuivatko ne. Ja koska suurin osa ei ole toteutunut voi siitä laskea todennäköisyyden ja sen perusteella ymmärtää että suurin osa peloistani on turhia vaikka ne kuinka todellisilta tuntuvatkin.

Mutta nyt kävikin niin että olin oikeassa. Katossa on jotain vialla. Jos kerran olin oikessa siinä, miksi muka muut pelkoni olisivat pääni keksimiä?

Kummin pojan vanha polkupyörä.

Uudessa kypärässä on vilkkuvalot niskassa!

Kummi oli hukannut avaimen...

Eilen iltasella kauhu meinasi taas ottaa vallan joten painelimme koko perhe pihalle entraamaan tytön uutta polkupyörää. Uusi satula, apupyörät, työntöaisa ja äidille muuta ajateltavaa. Enää puuttuu uusi pirikello hajonneen tilalle ja äidille uusi, paremmin toimiva pää.

Tänään mennään taas polkupyöräilemään ja illalla keskiaikaseuralaisten kanssa ulos. Ja jos oikein intoudun, saatan siivota vessan!

Oxford dipper ja kakka

Eilen oli niin tuhannen kurja olo, että pyysin äidin tänne flunssaista lasta hoitamaan ja lähdin itse uimaan. Ja kyllä kuulkaa kannatti!

Eihän sitä oikein urheiluksi voi sanoa meikäläisen liikkumistahdilla, mutta kyllä nautin siitä tunteesta kun joku muu kantoi mahaa vähän aikaa ja lantiokin sai kellua vapaasti!

Meidän uimahallissa on koko altaan pituudelta seinä yhtä suurta ikkunaa josta aurinko tuntuu aina paistavan sisään. Turkoosin mulskahtelevan veden läpi aurinko teki aaltoja altaan pohjaan. Valohoitoa! Keskityin aurinkoon ja siihen etten jännittäisi niskoja liikaa ja vakoilin salaa viereisellä radalla uivan tyypin tatuointeja ja kylmäaltaassa kelluvaa motoristin näköistä partaukkoa.

Altaan päässä oli nostokurjen näköinen laite jonka nokassa keikkui tuoli. Laitteen kyljessä luki oxford dipper 140. Näin sieluni silmin miten kuukausi tästä vielä eteenpäin uimavalvoja ei päästä minua ja jättimahaani enää itse altaaseen vaan köyttää minut oxford dipperiin ja dippailee minua veteen..............

Pesuhuoneessa juttelin niitä näitä jonkun naisen kanssa jolla on neljä lasta ja olin samaa mieltä hänen kanssaan siitä että kesävauva on ehdottomasti helpompi kuin talvivauva.

Kotiin tultua oli noin sata kertaa parempi olo! Kiitos äidille joka vielä imuroikin ennen lähtöään!

Vai pitäisikö siteerata Marjaanan esikoista? Kakka!!! (Tshihihiihiiihihii!)

Voi itku, sanoi remonttimies kun kosteita kattopäreitä kaiveli.

Juuh, on Magdaleena hengissä ja yhtenä kappaleenakin vielä. Nyt vaan on niin paljon kaikkea että ei jaksu riitä blogin päivittämiseen asti.

Katto vuotaa, remontti edessä tässä kivasti puolitoista kuukautta ennen laskettua aikaa. Pitäisi osata päättää kattofirma, mistä tietää onko se luotettava? Pitäisi jotenkin osata elää päivän kerrallaan ja olla murehtimatta kaikesta mahdollisesta mitä tämä voi tuoda tullessaan.

Mitä jos kosteus on tehnyt liikaa tuhojaan? Mitä jos löytyy hirveyksiä? Mitä jos projekti paisuu ja rahat loppuu? Mitä jos kattofirma kusee homman? Mitä jos mitäjos mitäjos?? Päivän valossa arkisten juttujen keskellä on helppo luottaa tulevaan ja uskoa että kyllä se elämä kantaa, tuli mitä tuli. Että katto-ongelma on nyt huomattu ja se korjataan ja sitten on taas kaikki hyvin. Mutta mitä silloin pitää tehdä kun keskellä yötä iskee paniikki ja kauhu?

Huomisesta murehtiminen vie vain ilon tästäkin päivästä, sanoi äiti. I know.

Kaiken lisäksi lantio ja lonkat vihoittelee niin pahasti että kauppareissua enempää en juurikaan pysty kävelemään, saati että lähtisin täältä ihmisten ilmoille saamaan jotain muuta ajateltavaa. Perjantain kipitys bussipysäkille, yksi ylämäki ja yhdet pitkät rappuset teki sen että olin sohvapotilaana vielä lauantainkin. Yhtään ei tunnu siltä että seinät kaatuu päälle, ei ollenkaan.

Ja sitten tässä pitäisi suunnitella hoitopöytäratkaisuja ja pestä pikkuvaatteita ja miettiä mitä vielä pieneltä puuttuu ja pakata sairaalakassi (mitä sinne edes laitetaan?) ja valmentautua positiiviseen synnytyskokemukseen. Ja iloita tulevasta elämän ihmeestä.

Kevätkin teki oharit.

Onneksi on kolmevuotias joka saa valtavasti iloa granaattiomenan pampuloista ja yhdessä tehdystä hedelmäsalaatista ja lumisateesta ja narsisseista ja kynsilakasta ja vauvanvaatteiden ripustamisesta pyykkinarulle. Saa hetkeksi itsekin suljettua silmät ja korvat tuolta isolta mustalta möröltä joka istuu vintin rappusilla ja huutelee kosteusvauriorakennusvirhehomeoirehometalohomehomehome.