Takaisin nykyaikaan

Hei hengissä ollaan! Vaikka vieläkin olen aika pyörällä päästäni. Aivan mahtava ja ihana viikonloppu takana mutta en oikein tiedä mitä siitä kertoisin. Enkä tällä kertaa voi edes turvautua kuvapläjäykseen, sillä ainoa koko viikonlopun aikana ottamani kuva on tässä.

Perille kun selvittiin ei kamera enää mukana kulkenut. Välillä kun kävin huoneessa näin sivusilmällä kassista pilkistävän objektiivin mutta katsoin äkkiä muualle. Se ei kuulunut sinne, annanpäivien pitosaliin pilaamaan tunnelmaa. Tai saunalle. Tai viemään aikaa käsitöiltä, olemiselta, tutustumiselta, elämiseltä.

Mutta mitä ihmettä nyt voisin kertoa että ymmärtäisitte? 

Kun minulta usein kysytään että miksi ihmeessä keskiaika. Noin paljon vaivaa varusteiden kanssa, mikä siinä innostaa. Kylmä ja ulkovessat ja kummallista ruokaa. Tai sitten tullaan ihmettelemään, ventovieraat pyytävät saada ottaa valokuvia ja kyselevät hassuja. Mutta viikonloppuna kukaan ei ihmetellyt eikä kummastellut eikä oudoksunut eikä katsonut kieroon. Siellä oli 60 muuta jotka on ihan yhtä hulluja kun mekin! Mullistava kokemus!

Kun istuin ikkunan vieressä penkillä ompelemassa, siinä vieressä oli kaksi muutakin samassa puuhassa.

Kun olin keittiöllä auttamassa ja ajatuksissani aloin viheltää tai laulaa, joku aina yhtyi mukaan siihen vihellykseen ja lauluun.

Pidoissa kaikki muutkin menivät sekaisin siitä ruuasta ja söivät itsensä yhtä ähkyksi kuin minäkin ja valittelivat vatsaansa seuraavana päivänä, ihan niin kuin minäkin.

Ja kaikilla, ihan jokaisella, oli toinen toistaan hienommat keskiaikavaatteet! Visuaalinen ilotulitus! Ja hämmentävä yhteenkuuluvuuden tunne, vieraiden ihmisten kanssa.

Ainakin 20 kertaa minulta tultiin kysymään miltä nyt tuntuu. Kun on ensimmäinen tapahtuma alkamassa. Ensimmäinen ilta juhlittu. Ensimmäinen perinteikäs annanpäivän sauna koettu. Ensimmäiset pidot. Ensimmäinen tapahtuma takana. Viihdyitkö varmasti? Oliko mukavaa? Tuletko uudestaankin?

Ainakin 20 kertaa joku tuli juttelemaan. Hei ootteks te nyt ne uudet?

Ja meidät kaikki uudet kutsuttiin hovissa paronin ja paronittaren eteen ja saimme lahjan, korun. Kuulemma siksi että meistä halutaan pitää huolta.

Ja koko tapahtuman ajan, niissä keskiaikavaatteissani ja ihan ilman meikkiä, tunsin itseni kauniimmaksi kuin ikinä. 

Ja mieheni, joka niissä varusteissaan oli aika syötävän komea itsekin, keksi viikonlopun aikana sille hahmolleni enemmän hellittelynimiä kuin minulle ikinä.

Ja kun niissä vaatteissa ja varusteissa ja koko siinä olemisessa tunnen itseni eniten omaksi itsekseni, viihdyn parhaiten nahoissani. Joku juttu siinä vaan on.

Siksi keskiaika. Muun muassa.

Ja seuraava tapahtuma, jos vain suinkin ehdimme ilmoittautua ajoissa että mahdumme mukaan, on jo tammikuussa! Ja ennen sitä pitäisi ommella ainakin miehen kintaat valmiiksi ja sitten huppu sille ja ne villahousut ja itselle päällysmekko, sellainen vaippamallinen ja sitten essukin ja ja ja.... Omituisesti vie mennessään tämä harrastus!