Pussilakanatiipii ja äitin omia juttuja

Pakollinen joululahjaraportti. Pukki toi lapselle aika ihanan maltillisesti kaikkea, muutaman lelun, muutaman kirjan ja astioita, pinnejä ja sen sellaista. Uusilla (kirppislöytö)leegoilla ja dinosauruksilla on leikitty ahkerasti, kirjat luettu monta kertaa kannesta kanteen ja pehmolelut kulki mukana mummilaankin. Pikkumyyastiat pääsi heti käyttöön ja kummin antama supersankaripaita on ollut aatosta asti päällä yötä päivää, kohta se on jo pakko riistää pesuun. Joulukuusen alus on ollut pakko tarkistaa monta kertaa, josko pukki olisi tuonut sinne vielä lisää paketteja. Lapsi oivalsi heti tämänkin juhlan perimmäisen tarkoituksen...

Tiipii ei ehtinyt joulupukin kuormaan kun inspiraatio iski vähän myöhässä. Kankaat leikattiin jo joskus syksyllä kun majanrakennusvillitys oli hurjimillaan, siitä saakka ne on odottaneet sopivaa hetkeä. Joulupäivänä linnoittauduin omaan huoneeseen, kuuntelin omaa musiikkia (ei hevisauruksessa silleen mitään vikaa ole mutta ihan kiva välillä kuunnella jotain muutakin..) ja suristelin teltan kasaan. Ei kyllä ollut mikään maailman kivoin ommeltava, loppuvaiheessa kangasta oli sylissä jo ihan liikaa. Mutta tuli valmiiksi. Ja on ollut mieluinen. Ja vaikka ompelujälki ei lähempää tarkastelua kestäkään niin on se ainakin iloisen värinen.

Teltasta tuli itse asiassa sen verran kotoisa että lapsi on saanut taistella paikasta koiran kanssa...

//

Kokonaan on tehty kierrätysmateriaaleista tuo, kankaat on vanhoja lakanoita ja verhoja, runkona bambuiset kukkakepit. Pitkästä aikaa tälläistäkin ompelua! Meinasi mennä maku koko harrastuksesta kun innostuin suunnittelemaan oman pikku yrityksen perustamista. Ompelusta tuli vakavaa, tuotosten piti olla täydellisiä ja niitä olisi pitänyt syntyä nopeassa tahdissa ja paljon. Mitä enemmän järjestin itselleni odotuksia sitä vähemmän innosti. Ja selkäkin sanoi että ompelukoneella istuminen on huono juttu. Nyt olen pitänyt ompelusta taukoa ja luopunut turhista odotuksista, jospa tuosta kohta jo tulisi taas kivaa. Meinasin pilata itseltäni hyvän harrastuksen.

Tuli tuossa mieleen, että jos joku kysyi minulta pari kolme vuotta sitten mitä harrastan, en oikein osannut vastata mitään. Ei minulla ollut harrastuksia. Lapsuus- ja nuoruusaikoijen harrastukset oli jääneet pois mutta uusia en osannut löytää tilalle. Kävin vain töissä, opiskelin ja muun ajan olin väsynyt. Tai sen ainakin muistan. Nyt voin sanoa että minulla on vaikka kuinka monta harrastusta: käsityöt, keskiaika ja valokuvaaminen. Ja on tuo puutarhakin. Ja bloggaaminen, hehe. Sanoiko joku että lapsen myötä kaiken oman saa unohtaa? Ehkä niin käy sitten kun joskus menen taas oikeasti töihin? Toivottavasti ei.

Selän kuntoon saamiseksi pitäisi kyllä aloittaa vielä yksi harrastus, lihaskuntoa kehittävä sellainen. Huomasin tuossa juuri että minulla on täällä blogissa kategoria "sohvaperuna urheilee" jossa on tasan yksi postaus... kuvaa aika hyvin liikkumisaktiivisuuttani ihan tosielämässäkin. Eikös vuodenvaihde ole perinteisesti ollut hyvä aika kaikenlaisten terveellisten elämäntapojen aloittamiselle? Sitä odotellessa...