Anteeks kaupunkilaisuuteni

Tyttö pääsi perjantaina moikkaamaan maalaistalon eläimiä oikein lähietäisyydeltä, kun pappani vei meidät katsomaan ystävänsä kanalassa kuoriutuneita pikkutipuja. 

Paikka on minullekin lapsuudesta tuttu, ja kivaahan siellä oli käydä. Tunsin vain oloni vähän pöljäksi, kun pikkukengissä ja lyhyissä kesähousuissa kipsuttelin laitumella ja yritin kävellä niin että en koskisi heiniin. Oikeasti. Kyllä sitä vaan voi ihminen heinäpellosta vieraantua vaikka minäkin niin käytännönläheinen kuvittelen olevani! (Ei minua ne heinät sinänsä eikä se savikaan häiritse, mutta ne punkit. Olen onnistunut kehittämään itselleni messevän punkkikammon. Miestä nauratti mun sipsuttelu.)

No selvittiin hengissä ilman yhtään punkkia! Poikanen vaan ei oikein tykännyt pellolla tarpomisesta. Aurinko paistoi silmiin ja nälkäkin tuli kesken kaiken. Hattukin jäi autoon.

 Minusta vähän tuntui että nuo lehmät näkivät suoraan lävitseni ja niistä oli tosi huvittavaa seurata kuinka kaupunkilaislikka selviää.

On muuten sympaattisen näköisiä otuksia tuo ylämaan karja! Vaikka vähän pelottavia kuitenkin. Empä olisi lapsena tuolla leikkiessäni uskonut, että minusta tulee heinikkoa ja lehmiä pelkäävä aikuinen...

Mutta Tytöllä oli hauskaa ja sehän on tärkeintä. Ja seuraavan kerran kun reissataan ihmettelemään maaseutua, muistan ehkä pukea itsellenikin kumpparit ja pitkät housut, niin ei tarvitse nolostella.

Perjantai pääsi yllättämään

Yritän tässä miettiä että mihin ihmeeseen se viikko taas katosi. Perjantai tuli ihan puun takaa, kun yritin laskea päiviä tulin siihen tulokseen että on ehkä keskiviikko tai torstai. Alkaa olla lähellä se piste kun olis pakko päästä olemaan jossain yksin. Kohta. Onneksi kuitenkin on vielä kesä ja tekemistä. Olen koko ajan keskittynyt selviytymään kesästä kunnialla ja ajatellut että kesän jälkeen sitten helpottaa, pahin ikkupikkuvauva-aika on takana ja päiväkodin kesäloma loppuu. Mutta hitto vieköön sitten se hupi vasta alkaakin. Syksy ja pimeä ja kurahousut.

No joo, tää viikko nyt on ollut vähän tämmönen. Poikanen keksi että vajaa kolmekuiselle sopivaa puuhaa on vatsalleen kääntyminen. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta että viihtyyhän tämä sittenkin leikkimatolla eikä koko ajan tarvitse kanniskella... no, ei viihdy enää. Vaan on kolmessa sekunnissa vatsallaan ja sitten vasta alkaakin pänniä kun eteenpäin ei pääse ja se pääkin on vielä aika painava. Kolmen-neljän tunnin päikkäritkin ovat muisto vain kun unissaankin pitää jumpata. Ja tissillä. Ja sitten on lopulta niin nälkäinen ja väsynyt ettei osaa muuta kuin kirkua. Huoh. 

Enkä edes ala tästä helteestä.

Enkä isosiskon mustasukkaisuudesta tai uhmailusta tai iltatemppuilusta.

Luojan kiitos koko homma pysyy edelleen about hallinnassa kun lähdetään ovesta ulos. Poikanen enimmäkseen nukkuu ja Tyttö ei kiukuttele ainakaan pahemmin. Enkä minä. Tänään käytiin kahdesti puistossa. Ensin aamulla kaverin kanssa lähileikkipuistossa, (joka meni kyllä vähän mönkään koska sinne tuli kolmas, vähän vanhempi tyttö, ja minun tyttö nuorimpana jäi sitten kolmanneksi pyöräksi) ja iltapäivällä mentiin sitten isin kanssa kuvissa näkyvään jokipuistoon.

Ihana paikka, aivan huikea!

Ja nyt kun tarkemmin mietin niin onhan tämä viikko ollut enimmäkseen aika muikea. Saatiin kanootti ja ollaan käyty melomassa. Ja kahdesti iltauinnilla. Yhtenä päivänä matkustettiin bussilla mummilaan ja eilen minulla oli puolikas lapsivapaa kun isosisko lähti heti aamusta mummin ja papan kanssa keräämään mansikoita. Ollaan nukuttu pitkään ja otettu lunkisti, maanantai ja tiistai taisi mennä lähinnä meripäivistä toipumiseen. Aika kiva viikko itse asiassa, ilmankos menikin niin nopeasti. 

Ja onhan se Poikanenkin enimmäkseen aika zen tapaus edelleen, ja on yks kaks myös alkanut seurustella, hymyillä ja nauraakin ihan uudenlaisella innolla. Ja nukkuu kantoliinassa ja repussa oikein makeasti kun vaan viitsii kantaa. Ja helpottihan se tämäniltainen kirkumismaratonikin lopulta kun keksin vääntää äijän kapaloon. Ihme juttu muuten, vastasyntyneenä kun kapaloimista kokeilin niin se vihasi sitä yli kaiken. Se oli semmonen vaihe ja tää on nyt sit tämmönen vaihe. Hellevaihe.

Superhellettä odotellessa.

Kaljatelttoja ja ilmaisia elämyksiä

Viikonloppuna oli ohjelmassa vähän erilaista keskiaikailua. Oli nimittäin Kotkan Meripäivät jossa oltiin esittelemässä seuran toimintaa. Oli kaljatelttoja, karaokea, tivoli, Musta Barbaari, Kiinalaisia kevätrullia, metrilakua, kymmeniä tuhansia ihmisiä -ja me, teltta josta ei voinut ostaa mitään!

Meidän teltalla sai ihan ilmaiseksi haistella tervan ja savun tuoksua, istuskella nuotiolla, leikkiä meidän lasten kanssa, poseerata karhuntaljalla, kokeilla kuinka paljon rengaspanssari painaa tai sovittaa sitä päälle, lueskella meidän kirjoja tai vaikka jutella keskiaikaisen ruokavalion terveellisyydestä, kirjonnasta tai siitä miten sielu on kotona savun hajussa.

Oli ihanaa seurata ihmisten hämmentyneitä ja innostuneita reaktioita. Ja oli todella mielenkiintoista jutella erilaisten ihmisten kanssa, taas sai todeta miten merkillisiä mielleyhtymiä keskiaika ihmisissä herättää. Ja noin sata kertaa sai vastata siihen kaikkein suosituimpaan kysymykseen: Miksi? Mikä kumma sai sinut kiinnostumaan keskiajasta?? Ja mehän kerrottiin. 

Ehkä parasta kuitenkin oli se kun lapset eivät voineet ohittaa kojua ilman että tulivat ihmettelemään karhua ja meitä ja kaikkea muuta jännää mitä kojulta löytyi. Ja se kun ne eivät olisi malttaneet jatkaa matkaa! Yksikin poika olisi leikkinyt meidän Tytön kanssa vaikka kuinka pitkään onkimisleikkiä. Ympärillä karusellejä ja musiikin jytkettä ja krääsää vaikka muille jakaa, mutta näitä viihdytti keppi jossa naru. Priceless!

Äitiii, ei lähdetä vielä kotiin, haluan katsoa tän auringonlaskun loppuun!!

Kukkia ja mehiläisiä vaimitänenytoli...

Mitäs täällä touhutaan?

 

Jaahas, vai tällästä peliä!

Ja vielä keskellä kirkasta päivää! Sitä ne helteet teettää...

Maalausfiksausjuttu

Meillä oli keskiviikkona(ko se oli?) Tytön kanssa oikein tohinapäivä. Ensin aamulla oli leikkipuistotreffit, sitten päivällä pihakirppis/pomppulinnatapahtuma ja illalla vielä lastenkonsertti puistossa (Pellakaija Pum, ihan kiva.). Isi sai hoidella vauvaa joka tosin on lahjakkaasti unohtanut sen hehkuttamani tuttipullostajuomistaidon.... huoh. (No, onneksi täystissiaikaa ei ole enää ihan kamalasti jäljellä ja pääseehän sitä nyt kulkemaan kuitenkin kun sumplii.)

Sieltä pihakirppikseltä tarttui mukaan hattuhylly, ja sain kaupan päälle söpiksiä henkareitakin kun kerroin myyjälle mitä hyllystä suunnittelin. Kotimatkalla koukattiin rautakaupan kautta, haettiin pyörölista ja maalia jonka värin Tyttö sai tietty itse valita.

Mies laittoi hyllyyn tangon henkareita varten ja me Tytön kanssa maalattiin. (Kun työ oli valmis, huomasin että oltiin sumplattu tanko väärään kohtaan!! Noooh, ei muuta kun ensin muutama kirosana, sitten tanko poikki, vähän fiksausta hiomahiirellä, uutta maalia pintaan ja uusi tanko oikealle puolelle...)

Tänään komeus oli vihdoin kuivunut ja päästiin ripustamaan se seinälle. Kyllä tulikin hieno! Ja on se nyt myös Tytön mielestä hieno vaikka ensin meinasi iskeä pahemman luokan kriisi, Tyttö oli koko ajan luullut että siitä on tulossa kaappi. Että äiti tekee siitä kaapin. Äiti pystyy nimittäin ihan mihin vaan.