Kooma

Äiti kysyi enkö päivitä blogia enää. Niin tosiaan, onhan tuosta taas vierähtänyt tovi. Mutta jos ei ole asiaa? Tai jos olisikin, aivot on niin jäässä että asia ei tule sieltä ulos. Mutta tässä mummille kuva:

Herra (kuvanottohetkellä) Aurinkoinen. Kaksi alahammasta rikkaampana.

Palvelu pelaa

Tänään sain aamiaisen vuoteeseen. Melkein-neljä-vuotias oli minun vielä nukkuessa hipsutellut keittiöön ja valmistanut annoksen muroja ja maitoa juustokupuun. Toi sen minulle ylpeyttä hehkuen.

Sitten hän lakaisi keittiön pöydälle kaatuneet murot ja maidot pullasudilla.

Kun myöhemmin ripustin pyykkejä, hän halusi laittaa meille molemmille välipalaa. Sain kylppäriin toimitettuna ihan juustovoileivältä näyttävän juustovoileivän!

Ja kun olin imettämässä pikkuveikkaa, tyttö muisti että ruuan päälle pitää ottaa pastilli kaapin päältä mutta ei viitsinyt vaivata minua asian kanssa. Rakensi itselleen rappuset tuolista, vessan korokejakkarasta ja pakastusrasioista. Tässä vaiheessa lakkasin kannustamasta itsenäiseen toimintaan. Onkohan "HERRAJJUMALANYTHETIALESSIELTÄJOSSIÄPUTOOTSIELTÄNIPÄÄHALKEE!!!" tarpeeksi hienovaraisen diplomaattisesti sanottu? Etten nyt vaurioittanut sen psyykettä mitenkään? Sinkkonen? Cacciatore?

Osaa myös askarrella ihan hirmu hienosti.

Mukavuusalue ja sieltä poistuminen

On kuulemma terveellistä haastaa itsensä välillä. No nyt on haastettu.

Magdaleena tanssimassa keskiaikaisia tansseja.

Nauru pidentää ikää ja niin edelleen.

Emmiänykkerkee

(Näyttääpä muuten Kotkan murre kirjotettuna kamalalta!)

Huhuu, Poikaneeen....

No ootko hetken selällään ni otan kuvan? Ai et.

Noni!

***

Oli mulla muistaakseni jotain asiaakin... ehkä. Tuo jässikkä, se on jo neljä kuukautta! (Jo, vasta, kaikki on suhteellista...) Muistaako joku kun se oli tämmönen? En minä ainakaan...  Ja nyt se on tommonen. Seurustelee, nauraa, selostaa, yrittää kovasti ryömiä ja antaa kuulua kun se ei onnistu, on huomannut omistavansa jalat(!), jumaloi isosiskoa, haluaa istua sylissä, pistää ihan kaiken suuhun, boikotoi äänekkäästi ulkovaatteita, kaantoliinaa, vaunuja, niitä oransseja rattaita ja autolla matkustamista, viihtyy kuitenkin erinomaisesti kantorepussa ja bussissa. Nukahtaa noin viidessä minuutissa ja nukkuu... paitsi kolmena yönä on herännyt aamuyöllä syömään, tähänkö se katkeamattomien öiden autuus nyt loppui?

Ja isosisko! Kohta neljä vuotta, vastahan sekin oli tommonen. Syksy ja arki ja rutiinit on tuoneet elämään helpotusta, ihan kaikesta ei enää tarvitse tapella. On päiväkotikavereita ja perhekahvilaa ja puistotapaamisia ja mummilan naapurin tyttöjä. On se päiväkoti puoli päivää kahdesti viikossa ja omia juttuja ja elämässä joku rytmi. Ja jumppakerho! Ekalla kerralla minä melkein itkin kentän reunalla kun seurasin miten tyttö kuunteli, keskittyi ja noudatti ohjeita ja välillä kurkkasi minuun päin naama naantalin aurinkona. Ja veikankin kanssa on jo helpompaa. Toki mustasukkaisuutta ja huomion hakemista on vieläkin, paljonkin, mutta jostain on kummunnut myös valtava rakkaus ja empatia vauvaa kohtaan. Ihanaa ja helpottavaa.

Ja minä. Olen olemassa taas. Keskityn pitämään langanpäät käsissä, yritän jakaa itsestäni tasapuolisesti molemmille lapsille ja miehelle. Ja itsellenikin. Yritän hallita rahankäyttöä ja ompelen kestovaippoihin imuja, suunnittelen sisustusta, siivousta ja asukokonaisuuksia jotka sopivat yhteen oranssin tukan kanssa. Sain yhdeltä ystävältä ihania uutisia ja toiselta surullisia. Unohdin laittaa tissiliivit kun lähdin lähikauppaan. Ostin tuulikaappiin kuramaton. Suunnittelen tulevaisuutta. Iloitsen pienistä asioista ja ahdistun suurista. Yritän keskittyä niihin pieniin ja kun onnistun, elämä tuntuu hyvältä ja levolliselta juuri nyt.

Isi kato, ne on ONARSSIT!

Koska blogi täällä huutaa että tule tänne, päivitä mut, kirjoita edes jotain... niin päätin tulla raportoimaan asioista joista tulin tänään iloiseksi. Ne on molemmat onaRsseja.

Ensinnäkin. Talvella otti suunnattomasti päähän kun yhdistelmävaunujen ratasistuin homehtui umpihomeeseen. Enää ei ota päähän ollenkaan, koska homma meni jotakuinkin näin: Poikanen ei viihdy vaunukopassa yhtään, joten ajattelin että ratasistuimessa voisi viihtyä kun selkänojaa saa aavistuksen kohotettua. Siis jos olisi rattaat. En uskonut että mistään löytyisi pelkkää istuinosaa joten olin valmistautunut etsimään kokonaan uusia rattaita. Sitten luin jostain että facebookissa on erikseen emmaljunga-kirppis (mitäpä facebookissa ei olisi!). Selasin ilmoituksia ja mietin että mitä järkeä on postittaa rattaita jostain Oulusta. Sitten voi itku, huomasin maailman päheimmät rattaat. Luin ilmoituksen josta selvisi kaksi asiaa: rattaiden myyjä asuu täällä samassa kaupungissa, ja myynnissä on pelkkä istuin! Iiiik! Ruvettiin vaihtamaan viestejä ja siinä vaiheessa tajusin että minähän tunnen tän naisen ja se asuu kävelymatkan päässä, ja näitä nimenomaisia rattaita olen monesti ihaillut ja kadehtinut! Miettikää mikä säkä!!!

Nyt meillä on uudet, maailman hienoimmat rattaat. Ja ne on ORANSSIT!
(Muistanette ehkä että mun The Hoitolaukun vetskarit on oranssit. Ai että, täydellistä!)

Ja sitten se toinen juttu. Leikkautin rastat pois! Oli ISO päätös. Pelkäsin että identiteetti lähtee samalla ja sitten näytän ihan tavalliselta ja lyhyessä tukassa ihan pojalta. Mutta kyllästyin siihen miten huonossa kunnossa ne oli kun en koskaan ehdi/jaksa niitä hoitaa, ja niissä oli koko ajan puklua, ja ne oli tunkkaiset koska niitä oli pakko pitää märkänäkin ponnarilla koska vauva. Ja... no, kaipasin muutosta! No rastat lähti ja samalla kun leikattiin niin värjättiin kirkuvan oranssiksi! Ja tänään tajusin että identiteetti on tallella ja tukka on oikeasti aika ihana! Ja niin helppo! On kevyt olo.

Kepeät ilonaiheet.

Olen muuten päässyt myös kotoa pois, useammankin kerran, ja yksinkin! Ilman että kukaan on kirkunut! Parhautta!

Äiti poistuu talosta

1. Äiti varaa facebookin nettikirppikseltä vauvalle syksyksi haalarin ja sopii noutavansa sen tiistaina viiden jälkeen.

2. Haalari pitää hakea naapurikunnasta. Äiti suunnittelee jättävänsä lapset isän kanssa kotiin, eihän reissuun mene kuin maksimissaan puoli tuntia. Irtiotto!

3. Äiti syöttää vauvan ja pumppaa varmuuden vuoksi maitoa. Äiti peseytyy ja vaihtaa ylleen puhtaat vaatteet ja sitoo päähän huivin. Tässä vaiheessa melkein-neljä-vuotias tajuaa että jotain on tekeillä.

4. "Äiti mihin siä olet menossa?????????????"

5. "Äiti minä tulen MUKAAN!!!!" 

6. "Ei, et tule."   (Toista kohtia 5 ja 6 noin 27 kertaa, jona aikana äiti pukee kengät.)

7. Äiti avaa ulko-oven, melkein-neljä-vuotias on hysterian partaalla, vaikuttaa siltä että äiti olisi lähdössä viikoksi kiinaan.

8. Äiti harkitsee lähtevänsä viikoksi kiinaan.

9. Lapsi rauhoittuu haleilla, äiti on menossa autoon. Perhe tulee hyvästelemään rappusille, alkaa sataa.

10. "ÄITI!!!! SATAA VETTÄ!!! ETVOILÄHTEÄKUNSATAA!!!!!!"
(Käydään uudestaan läpi kohdat 5-7.)

11. Mies muistaa että auton puhaltimessa on jotain vikaa, se ei käynnisty, auton ikkunat on huurussa.

12. "VAIMO, ET VOI LÄHTEÄ SATEELLA JOS AUTON PUHALLIN EI TOIMI!!!!!"

13. Äiti painaa ilmastoinnin kaikkia nappuloita viisi kertaa ja puhallin alkaa toimia. 

14. Äiti ajaa pois huolestuneiden vilkutusten saattelemana, käy nostamassa rahaa ja ostamassa karkkipussin (koska raha pitää rikkoa). Kello on vähän yli kuusi.

15. Äiti ajaa naapurikuntaan kuunnellen samalla aikuisten musiikkia radiosta ja syöden avoimesti karkkia vaikka ei ole lauantai. Vettä sataa kaatamalla ja salamoi, pitää ajella hissukseen.

16. Kotona vauva ei suostu syömään pullosta ja isosisko on hysteerinen koska ukkostaa ja äiti on ulkona ja ukkosella ei saa mennä ulos koska salama voi lyödä ja ÄITI KUOLEE!

17. Kello on melkein seitsemän, äiti palaa kotiin. Tyttö juoksee ovelle vastaan, mies on laittanut ruokaa ja vauva nukkuu.

18. Valtakunnassa kaikki hyvin.

(19. Äiti syö kiltisti lautasellisen ruokaa vaikka on oikeasti tosi huono olo koska on juuri syönyt salaa puoli pussia karkkia.)

(20. Äiti odottaa että muu perhe menee nukkumaan että voi syödä loput karkit.)

Keskiaikamarkkinoilla

Voi sentään, aivan mahtava keskiaikakeikka taas takana. Lauantaina piipahdettiin Hämeenlinnan markkinoilla ja oi miten oli ihana reissu! Tällä kertaa jätettiin shoppailupuoli vähemmälle, vähän kierrettiin ja sitten käytiin ostamassa seuralle kollektiivijousipyssyt. (Tänään oli ekat harkat, jee!)

Hämeenlinnan markkinoilla, niin kuin monilla muillakin keskiaikaisilla, on paljon elävöittäjiä telttojensa kanssa. Tällä kertaa meidänkin teltta oli siellä, tosin lainassa kun ei uskallettu itse vielä lähteä yön yli reissulle. Käytiin päiväseltään ja hypättiin kahden leirin välillä, molemmissa oman seuran väkeä. Ja taas muistettiin miten onnellisia ja onnekkaita ollaankaan kun nuo ihmiset on meidän elämässä ja saadaan olla osa niin hienoa porukkaa. Yksi iso perhe.

Ja lapsetkin viihtyy, molemmat. Lapsilaumassa ja aikuisten kanssa, toisella rakas keskiaikavaramummi, toisella ihana sca-kummitäti. Sylistä syliin ja leikistä leikkiin, aina on joku joka jaksaa viihdyttää ja joku joka vahtii. Joku joka näyttää miten pistaasipähkinänkuorista saa vampyyrinhampaat...

 Tämä oli taas niitä reissuja, että vähällä oli ettei lähdetty ollenkaan. Kello kävi puolta päivää ennen kuin päästiin edes liikkeelle, rahat on loppu, vettä satoi kaatamalla ja poika on ottanut tavaksi karjua autossa... Mutta perillä oli niin hyvä. Eikä edes satanut. Kotiin ajettiin yötä myöten ja kannettiin nukkuvat lapset sänkyihinsä. Onni.

Kiukkuinen kuin ampiainen?

On muuten ihan pirusti ampiaisia joka paikassa, ette varmaan ole huomannu? Ja jos on onnistunut välttymään ampiaisilta livenä, niin ainakin sosiaalisessa mediassa on taatusti törmännyt muistutuksiin siitä, että vaikka ne ovatkin karmivia, saamarin ärsyttäviä ja persoja ketsupille, ne ovat myös luonnolle tärkeitä eikä niitä saisi massamurhata.

Joku meidän naapurustossa oli ilmeisesti yrittänyt, sillä meidän pihalla toikkaroi muutama tokkurainen yksilö. Tämän kyseisen kaverin lapsi löysi terassilta raahustamasta, ja tarjosi sille omenaa että se vahvistuisi. Amppari alkoi nakertaa/nuolla/mitä nyt ampparit omenalle tekevätkään, ja siitäkös riemu repesi!

Minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin äkkiä vaihtamassa kameraan makroputken. Uskalsin mennä kuvausetäisyydellekin kun tyyppi oli niin unelias.

Lapsella on onneksi hyvin mennyt oppi perille. Vielä alkukesästä se pelkäsi muurahaisiakin (suora seuraus mun punkkikammostani) ja tietysti myös ampiaisia ja muita lentäviä pistäviä. Nyt lapsi tietää että amppari pistää jos sitä huitoo, se puolustautuu jos se pelästyy. Jos ampiainen tulee iholle, pitää kävellä rauhallisesti pois tai olla ihan paikallaan, niin ei käy mitään. Lapsi osaa tämän upeasti, minä taas joudun pinnistelemään kaiken tahdonvoimani että onnistun näyttämään hyvää esimerkkiä.

Kuvien amppari ilmeisesti vahvistui tarpeeksi, sillä jossain vaiheessa huomattiin että se oli jättänyt omenan ja jatkanut matkaansa.

Some-henkinen bonus-kuva: Kuvajaiseni kärpäsen takapuolessa eli kärpäsenpyllyselfie!

Masentunut tiikeri ja muita elämyksiä

Koimme tänään jotain hyvin hämmentävää. Hienoa, mutta hämmentävällä tavalla hienoa. Näitä kuvia on nyt ihan hirmu paljon, mutta paljon kyllä niitä otinkin, 263 jos ihan tarkkoja ollaan. 

Katariinanniemellä järjestettiin leijaseuran lennätysnäytös. Mentiin sinne ajatuksella että lapsesta on varmaan kivaa, ja odotettiin jotain tämän suuntaista:

Aivan ihana muuten tämä pieni tyttö, hattuineen ja leijoineen kuin maalauksesta!

Mutta sitten alkoikin tapahtua...

Taivas täynnä tavaraa! Tässä vähän mittakaavaa:

Ja sitten tuli tämä:

What what????

On se! Alaston, lentävä vauva!!

Olin vähän huolissani tuosta tiikeristä, onkohan sillä kaikki ihan hyvin?

Ei taida olla...

Kerran vielä tämä:

Oh my...