(Näyttääpä muuten Kotkan murre kirjotettuna kamalalta!)
Huhuu, Poikaneeen....
No ootko hetken selällään ni otan kuvan? Ai et.
Noni!
***
Oli mulla muistaakseni jotain asiaakin... ehkä. Tuo jässikkä, se on jo neljä kuukautta! (Jo, vasta, kaikki on suhteellista...) Muistaako joku kun se oli
tämmönen? En minä ainakaan... Ja nyt se on tommonen. Seurustelee, nauraa, selostaa, yrittää kovasti ryömiä ja antaa kuulua kun se ei onnistu, on huomannut omistavansa jalat(!), jumaloi isosiskoa, haluaa istua sylissä, pistää ihan kaiken suuhun, boikotoi äänekkäästi ulkovaatteita, kaantoliinaa, vaunuja,
niitä oransseja rattaita ja autolla matkustamista, viihtyy kuitenkin erinomaisesti kantorepussa ja bussissa. Nukahtaa noin viidessä minuutissa ja nukkuu... paitsi kolmena yönä on herännyt aamuyöllä syömään, tähänkö se katkeamattomien öiden autuus nyt loppui?
Ja isosisko! Kohta neljä vuotta, vastahan sekin oli tommonen. Syksy ja arki ja rutiinit on tuoneet elämään helpotusta, ihan kaikesta ei enää tarvitse tapella. On päiväkotikavereita ja perhekahvilaa ja puistotapaamisia ja mummilan naapurin tyttöjä. On se päiväkoti puoli päivää kahdesti viikossa ja omia juttuja ja elämässä joku rytmi. Ja jumppakerho! Ekalla kerralla minä melkein itkin kentän reunalla kun seurasin miten tyttö kuunteli, keskittyi ja noudatti ohjeita ja välillä kurkkasi minuun päin naama naantalin aurinkona. Ja veikankin kanssa on jo helpompaa. Toki mustasukkaisuutta ja huomion hakemista on vieläkin, paljonkin, mutta jostain on kummunnut myös valtava rakkaus ja empatia vauvaa kohtaan. Ihanaa ja helpottavaa.
Ja minä. Olen olemassa taas. Keskityn pitämään langanpäät käsissä, yritän jakaa itsestäni tasapuolisesti molemmille lapsille ja miehelle. Ja itsellenikin. Yritän hallita rahankäyttöä ja ompelen kestovaippoihin imuja, suunnittelen sisustusta, siivousta ja asukokonaisuuksia jotka sopivat yhteen oranssin tukan kanssa. Sain yhdeltä ystävältä ihania uutisia ja toiselta surullisia. Unohdin laittaa tissiliivit kun lähdin lähikauppaan. Ostin tuulikaappiin kuramaton. Suunnittelen tulevaisuutta. Iloitsen pienistä asioista ja ahdistun suurista. Yritän keskittyä niihin pieniin ja kun onnistun, elämä tuntuu hyvältä ja levolliselta juuri nyt.
