maanantai 2. kesäkuuta 2014

Pöytiä, penkkejä ja kesäkukkia


Iltahuuto selätetty. Nyt pitäisi olla jo nukkumassa. Eikä bloggaamassa, varsinkaan kun aivoista ei löydy mitään kirjoittamisen arvoista, huminaa vain. Kuvia kuitenkin löytyi kamerasta...



Juhlavalmistelut jatkuu pihalla. 



Juhlien varjolla pihakin paranee paranemistaan, nyt valmistui terassin kaide (ja rappusetkin).




Viikkariteltasta tuli juhlakatos ja Kesä-Heikiltä lainattiin pöydät, ne meidän tekemät. (Oho, jopas on miehen hiukset vuodessa kasvaneet!!)




Luin jonakin päivänä (eilen? Tai ehkä viime viikolla...) otsikon jossa sanottiin että vauvan ja äidin sydämet lyövät samaan tahtiin. En lukenut juttua mutta jäin miettimään. Kuinka monta vauvan sydämenlyöntiä lyö yhtä minun aikuisen sydämen iskua kohti? Koska tasatahtisuus loppuu, vai loppuuko? Lyökö kolmevuotiaan sydän edelleen tasatahtiin minun kanssa? Ja jos niin on, päteekö se myös isosiskon ja pikkuveikan sydämiin? Entä minä ja sisarukseni, mennäänkö mekin vielä samassa tahdissa?

***

Tänne blogiin tullaan yleensä aika ilmeisillä hakusanoilla, tällä hetkellä suosiossa ovat "nokkossämpylät resepti", "kuormalavasta yrttihylly" sekä "omenapuu maikki". Mutta nyt oli tullut "puun juurille kuseskelu"!!! Mitä hittoa??



2 kommenttia:

  1. Voi kesäkukat! Kai sitä pitäis iteki saada aikaseks vaikka ennen juhannusta. ;)
    Noita hakusanoja on kyllä jännä välillä lueskella. Mun blogista on moni koittanut etsiä neuvoja tölkkiklipsujen virkkaukseen. On joutunut sitten kyllä lukemaan sen hankaluudesta ja siitä, etten totisesti aavistanut moiseen hommaan joutuvani kun ilmottauduin työväenopiston kierrätysaskartelukurssille. :D Kalojen tunnistus on myös yksi hakusana, en voi käsittää..

    VastaaPoista
  2. Mun paras hakusana on Jutta Urpilaisen tissit! =D =D

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!