sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Korkeasaari on nähty ja käyty, jaloissa tuntee että on käyty...


Eilen olisi ollut valinnanvaraa kesätapahtumissa. Olisi voitu mennä perinteikkäästi Turkuun keskiaikamarkkinoille, puolustamaan ihmisoikeuksia pride-marssille tai jopa kulttuurimatkalle tuskafestareille. Mutta me päätettiin viedä Lumileobardi korkeasaareen katsomaan lajitovereita.


Siellä se on!



Oli sen verran kuuma että kaikki isot karvaiset olivat ymmärrettävästi vetäytyneet kauneusunille. Muuten ilma oli kyllä ihan täydellinen (ja sen oli huomannut noin miljoona muutakin lapsiperhettä). No nähtiin me amurinleopardin häntä ja leijonan pää ja illemmalla sitten tiikerikin ja lisää leijonia ja ne leijonanpennutkin.



Tytön mielestä kivointa oli ehdottomasti riikinkukot! Niillä oli kohtauspaikka yhdessä puussa jossa niitä istui parhaimmillaan kolme huutelemassa ohikulkijoille. En tiennyt että noin ison pyrstön kanssa pääsee puuhun, taas opittiin jotain uutta!



Minusta kivointa oli mun lapset! Muiden uhmikset raivosivat ja juoksivat karkuun mutta meidän neiti käyttäytyi (kerrankin) esimerkillisen suloisesti koko päivän ja vauvakin viihtyi tyytyväisenä (enimmäkseen) kantoliinassa. (Rattaissa kulki sitten mukana koko se varuste-arsenaali mitä tälläisen joukkueen päiväretkelle tarvitaan mukaan, se ei ole ihan vähän...)



Siitäkin tykkäsin että puiston viherpuoleen oli panostettu sitten viime visiitin.


Mies tykkäsi kanalan fiiliksestä ja ahmasta joka jolkotteli aitauksen etuosaan pitämään shouta. Tässä hän suurieleisesti merkkaa kannon omakseen. (Ahma, ei mies..)





Afrikkatalon tungoksessa meinasi iskeä klaustrofobia mutta muuten päivä oli ihan mahtavan onnistunut ja eläimet söpöjä, eväsleivät hyviä ja muutenkin oli tosi kivaa, meillä aikuisillakin.


Reissun titivituntyy-moment: "Mitäs siinä tuijotatte, ettekö ennen ole lihapiirakkaa nähny hä???"



3 kommenttia:

  1. Tuo orava on ihan hulvaton! Ja ei, en ole ennen nähnyt lihapiirakkaa puussa ;-)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, mutta tuö lihis-orava vei silti voiton :D

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!