tiistai 10. kesäkuuta 2014

Hei hei Heikki!


Joku ehkä vielä muistaa että viime vuonna tähän aikaan oli hektisimmät markkinajärjestelyt käynnissä kun muutaman hengen voimin raapaistiin tyhjästä kokoon Kesä-Heikin keskiaikamarkkinat. Ne markkinat olivat lopulta valtaisa menestys ja tänä vuonna Kesä-Heikki tulee taas! Vaikka sattuneesta syystä itse olen seurannut valmisteluja vähän sivummalta tällä kertaa...


Myyjiä on tulossa vieläkin enemmän kuin viime vuonna, tämän hetken laskujen mukaan kuulemma reippaasti yli viisikymmentä! Moni myyjä tekee myös työnäytöksiä (mm. seppä) ja ainakin lautanauhan kudontaan on luvassa opetustakin. Ja voi mitä herkkujakin on tulossa, varrassikaa, lettuja, karkkiomenoita... slurps!


Ja myyjien lisäksi on luvassa vaikka mitä muuta! Viimevuodesta tutut Taikatulen ritarit kiertelevät alueella ja viihdyttävät yleisöä, ja ritarin varusteita on mahdollisuus itsekin kokeilla. Faravidin Susien taistelunäytös on todellinen show, ja muun ajan Susien pisteellä on varuste-esittelyä ja toimintaa lapsille, mm. kirveenheittoa ja pehmomiekkailua. Ja jousiammuntaakin pääsee kokeilemaan viimevuotiseen tapaan ja jos saa kasaan kolmihenkisen joukkueen, voi ilmoittautua mukaan kolmiotteluun. Rauhallisemman menon ystäville on tiedossa ainakin keskiaikainen muotinäytös.


Lapset ja lapsiperheet on aivan erityisesti huomioitu, sillä yllämainittujen lisäksi on tulossa vaikka mitä kivaa. Lasten Heikissä on luvassa ainakin askartelua, roolivaatteita ja keskiaikaisia leikkejä, tietovisasuunnistusta, satuhetkiä ja musiikkipiirejä. Viime vuoden keppihevosturnajaiset olivat huima menestys ja tänä vuonna pikkuritareita vastassa on hurja peikko. Niin, ja kuka tykkää hepoista? Tänä vuonna paikalle on tulossa kaksi ihanaa ponia joilla pääsee ratsastamaan!


Ja kaiken huippuna markkinat kruunaa Greenrose Fairen keikka!!



Markkinoiden lisäksi Pyhän Henrikin kirkolla järjestetään keskiaikahenkinen messu ja Sirius Sport resortilla ilmaleijunnan lentonäytös, lisäksi Siriuksen ravintolassa on tarjolla keskiaikainen menu.

Ja hih, tässä vielä video siitä kun Kesä-Heikki aikamatkasi keskiajasta nykyaikaan ja päätyi Siriukseen lentämään ja surffaamaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!