keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Hoitolaukku: Case closed


Hah, kerkesimpäs! Saada hoitolaukun valmiiksi ennen tyypin syntymää! Ja koska olen veskasta niin mahdottoman ylpeä, spämmään teitä vielä ylenpalttisen kattavalla hoitolaukku-esittelyllä. (Meinasin ensin luvata että tämä on sitten viimeinen hoitolaukkupostaus mutta en oikeasti voi luvata sitä...)

Täydellisen hoitolaukun määritelmähän löytyy täältä:
Case hoitolaukku
Ja raportteja laukun etenemisestä löytyy ompelu-kategoriasta.

Tässä vielä viimeiset ompelukuvat joista näkee vauvaosaston sisukset aika hyvin.


Ohjeessa siis neuvottiin ompelemaan vuori ensin kiinni ulkokankaan kappaleisiin ja vasta sitten laukku kasaan. Jos olisi halunnut, olisi voinut vielä huolitella nuo ompeleet kanttinauhalla tai vastaavalla mutta kangaskerroksia tuli jo tuollaisenaan niin monta että neula oli vähällä katketa noin sata kertaa. Joten siksak-huolittelu saa kelvata ja sisäpuolellahan se sitä paitsi on.

Tässä se nyt on:




Tilava halusin sen olevan ja jos totta puhutaan, siitä tuli ehkä hintsan liiankin leveä kantamista ajatellen, mutta ainakin mahtuu! Kassissa on ison ja pienen osaston lisäksi yhteensä 18 taskua kaikelle tarpeelliselle, ah järjestystä! Uloimpana edessä ja takana on magneettinepparilla suljettavat taskut pikkutavaroille jotka pitää saada nopeasti käsille, molemmissa päädyissä on kuminauhalliset taskut esim. pukluharsoille.

Kankaat on siis tilattu Myllymuksuilta. Ulkopuolen kankaat ovat vakosamettia, sisäpuolen oranssi kosteudenpitävää pul-kangasta. Kangasta on vahvistettu sieltä täältä liimaharsolla, pohjassa on alimmaisena farkkua, muutaman taskun sisäpuolella on jotain vanhaa pöytäliinaa.


Tuon ison ja tukevan vaunurenksun saa päätytaskuun piiloon silloin kun sitä ei tarvita, samoin kuin olkahihnan saa sullottua magneettinepparilla suljettavaan takataskuun silloin kun laukku roikkuu vaunuissa.

Metalliset renksut ja lenksut tilasin Shelbystä, vetskarit ja pöllö-vetimet muistaakseni Ompelijanmaailmasta. (Ne alkuperäiset Myllymuksuilta tilatut vetskarit oli lopulta väärän pituiset, kannattaisi tehdä kaava ennen kuin tilaa tarvikkeita!)


Minun osastosta löytyy omat taskut mm. bussiaikataululle ja kynille, renksu avaimille ja vetskaritasku tärkeille jemmaamista vaativille asioille. 



Vauvan osastolta löytyy riittävästi lattiapinta-alaa että sinne mahtuu vaippojen ja vaihtovaatteiden lisäksi aika arsenaali muitakin tarvikkeita ja isosiskonkin tavaroita. Seinissä on 10 erikokoista taskua kaikelle tarpeelliselle, mm. kolme kapeaa taskua rasvatuubeille. Ja tuttikotelolle (jota ei vielä ole..) on tottakai oma renksu ettei tutteja tarvitse kaivella laukun pohjalta.

Kun etsii Pinterestistä inspiraatiota täydellistä hoitolaukkua varten, tulee väkisin vastaan noin miljoona erilaista what's in my diaper bag-postausta (ja You tube-videota!!). Piti munkin tietysti lavastaa mitä mun hoitolaukussani tulee olemaan sitten kun sen aika on. Älkää naurako!
Näin paljon kaikkea sinne mahtui eikä tehnyt vielä edes tiukkaa!


(Kissa ei ollut kassissa!)



8 kommenttia:

  1. Ihan vaan yksi sana: WAU!

    Kunpa joku olisi ollut niin näppärä, että olisi osannut väkertää itse oman hoitolaukun. Olisi sekä hieno, että ennenkaikkea tilava. Hoitolaukuissa ei kai koskaan ole liikaa tilaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! =)
    Ja totta, meinasin vaipua epätoivoon kaupoissa olevien laukkujen kanssa! Jos oli tarpeeksi tilaa niin ei ollut vetskaria ollenkaan, jos oli tarpeeksi taskuja niin ei ollut tarpeeksi iso, jos oli muuten hyvä niin ei ollut olkahihnaa ja sit jos oli kaikki tarvittava ni hinta on tyyliin 200€ tai kangas jotain mallia tuulipuku tai muuten ruma. =P Enkä ole nirso!! =D

    VastaaPoista
  3. Käsittämättömän hieno! Tai pelkkä hienokin riittää, joten hieno! Joko olet kyllästynyt ihmisten uteluihin "oletko vielä yhtenä osana", "etkö vieläkään ole synnyttänyt", "no joko tuntuu siltä että vauva tulossa", "koska se oikein syntyy"? :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos! =)
    Fb:n ansiosta kaikki tutut tietää että vielä ollaan yhtenä kappaleena niin hirveästi ei uteluja ole tullut. Tosin eilen yksi vieras täti (vessassa!!) kysyi että joko laskettu aika on lähellä, ja kun vastasin että sunnuntaina niin tämä jatkoi kyselemistä että nooh, onko mitään merkkejä tullut että kohta syntyis. Mietin siinä sit että mitä ihmettä vastaan ventovieraalle ihmiselle ja että mitä vattua se hänelle kuuluu! =D
    Lähinnä ärsyttää se, että meni minne tahansa, aina tulee vastaan joku jonka mielestä on kiva kommentoida jotain tyyliin herrajumala siähän räjähdät kohta! Grr.

    VastaaPoista
  5. No on se kyllä hieno!!!! :) Kannatti vaivannäkö! Ja onnea tyypin odotuksen loppumetreille! :)

    VastaaPoista
  6. NIIN hieno! Ja ihanat pöllöt, oih :) Mulla oli hoitolaukkuna sellanen kassi joka ulkoapäin onnistui näyttään sisältöönsä nähden pieneltä ja ihmisillä loksahti aina leuat kun aloin sieltä tavaraa purkaa :D olenhan kaikkeen varautuvaa tyyppiä, joten siellä oli aina "kaikki" :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos! =)
    Kassi on nyt tehnyt debyyttinsä sairaalakassina ja hyvin toimi! =)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!