lauantai 10. toukokuuta 2014

Meloonit, kaalit ja usvainen pää


Sunnuntaina postailin vessan miniremontista ja yritin olla liikaa stressaantumatta lasketusta ajasta joka oli ja meni. Maanantai-iltana ehdin puolisen tuntia nukkua, tiistai-iltana meillä olikin vauva. Yö vietettiin synnytysosaston lepohuoneessa ja keskiviikkoaamuna olimmekin jo kotona. Joten keskiviikon postauksen kysymys "Kukas se siinä?" oli varsin aiheellinen, en ihan itsekään sitä vielä tajunnut.


Tänään oli ilmeisesti perjantai sillä kävimme sairaalassa tyypin lääkärintarkastuksessa jossa todettiin kaiken olevan hyvin. Tänään minulla on täällä tummatukkainen ja mustasilmäinen peikkopoikanen ja kaksi kamalaa monsteritissiä. Yritin komentaa miehen kauppaan ostamaan keräkaalia mutta en kai perustellut pyyntöäni riittävän hyvin sillä kaalia en saanut. Täytyy yrittää huomenna uudestaan.


Keskiviikkoaamun ja perjantai-illan väliin on mahtunut lääkärintarkastuksen ja erinäisten sukulaisvierailujen lisäksi paljon lepoa, liikaa touhuilua, lisää lepoa ja paljon kysymyksiä. Ja se tunne kun vesipullo on pöydällä ja käsivarsi on 30 senttiä liian lyhyt.



2 kommenttia:

  1. Mun mielestä jokaisessa synnytyksessä naiselle pitäisi asentaa yksi lisäkäsi. Toisaalta 30 senttiä lisää edellisiinkin voisi auttaa ;-)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!