lauantai 9. elokuuta 2014

Anteeks kaupunkilaisuuteni


Tyttö pääsi perjantaina moikkaamaan maalaistalon eläimiä oikein lähietäisyydeltä, kun pappani vei meidät katsomaan ystävänsä kanalassa kuoriutuneita pikkutipuja. 




Paikka on minullekin lapsuudesta tuttu, ja kivaahan siellä oli käydä. Tunsin vain oloni vähän pöljäksi, kun pikkukengissä ja lyhyissä kesähousuissa kipsuttelin laitumella ja yritin kävellä niin että en koskisi heiniin. Oikeasti. Kyllä sitä vaan voi ihminen heinäpellosta vieraantua vaikka minäkin niin käytännönläheinen kuvittelen olevani! (Ei minua ne heinät sinänsä eikä se savikaan häiritse, mutta ne punkit. Olen onnistunut kehittämään itselleni messevän punkkikammon. Miestä nauratti mun sipsuttelu.)




No selvittiin hengissä ilman yhtään punkkia! Poikanen vaan ei oikein tykännyt pellolla tarpomisesta. Aurinko paistoi silmiin ja nälkäkin tuli kesken kaiken. Hattukin jäi autoon.



 Minusta vähän tuntui että nuo lehmät näkivät suoraan lävitseni ja niistä oli tosi huvittavaa seurata kuinka kaupunkilaislikka selviää.



On muuten sympaattisen näköisiä otuksia tuo ylämaan karja! Vaikka vähän pelottavia kuitenkin. Empä olisi lapsena tuolla leikkiessäni uskonut, että minusta tulee heinikkoa ja lehmiä pelkäävä aikuinen...


Mutta Tytöllä oli hauskaa ja sehän on tärkeintä. Ja seuraavan kerran kun reissataan ihmettelemään maaseutua, muistan ehkä pukea itsellenikin kumpparit ja pitkät housut, niin ei tarvitse nolostella.



2 kommenttia:

  1. Ei kaikkea voi hiffata :] Ilahduttavaa miten paljon karvalehmiä on Suomessa nykyisin. Sopii tänne ilmastoon ja maisemaan hyvin.

    VastaaPoista
  2. Karvalehmät oli kyllä mahtavia!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!