lauantai 1. helmikuuta 2014

Helmiä ja puutaheinää


Huooh. Aamuvuoropäivien illat menee työpäivästä toipuessa, samoin iltavuoropäiviä seuraavat aamut. Vapaapäivät menee muuten vaan huiliessa. Tänään oli sellainen, vapaapäivä, jonka suurimmaksi saavutukseksi voi laskea kauppaan kävelyn (josta ostettiin sipsejä). 

Helmiä tiimarista.

Muistin just että ne aamulla koneeseen laittamani pyykit taitaa olla siellä vieläkin...

Neiti osaa pujotella tosi hienosti sen aikaa kun jaksaa keskittyä.

Mitäs muuta? Valitsin neidille uuden turvaistuimen mutta en ole vielä saanut aikaiseksi tilata sitä. Olen kuluttanut huomattavan määrän aikaa uuden hoitolaukun etsimiseen ja tulin lopulta siihen tulokseen että parempi tehdä itse että saa sellaisen kun haluaa. (Eri asia sitten saako sitä ikinä tehtyä ja voiko se oikeasti onnistua.)

Rannekoru Mummille. Ihan ite tehty.

Olen shoppaillut lisää kirppisvaatteita lapsille (lapsILLE!!!) ja itselleni. Kävin kaverin luona kahvilla ja ostin hillittömän kassillisen tiimarin poistomyyntikamaa (siltä kaverilta siis).

Ja kaulakoru isille, tilaustyö äitiltä.

Sain ne uudet rillit vihdoin ja olen käyttänyt suhteellisen paljon aikaa ihastelemalla niitä peilistä. Ne saavat minut tuntemaan itseni ihan nätiksi.

Jep, asiaa on paljon ja aivan yhtä syvällistä kuin nuo muovihelmet.



4 kommenttia:

  1. Tärkeetä asiaa silti...etenkin muovihelmet! <3

    VastaaPoista
  2. Ne on ihan parhaat! Ja glitteri. =)

    VastaaPoista
  3. Mistä noita muovihelmiä olet hankkinut? Me ollaan askarreltu poikien kanssa myös helmikoruja erinnäisille sukulaisille jne mutta meillä on ollut käytössä joko puuhelmet tai sellaisia helmiäishelmiä.

    VastaaPoista
  4. Ne helmet oli siellä tiimarin poistomyyntikassissa .ja nyt meillä on niitä noin tsiljoona. =D

    Mun pitänee hommata jostain puuhelmiä...

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!