torstai 31. tammikuuta 2013

Kahdeksan sekalaista

Sain Nunjulta tunnustuksen! "Kaunis blogi" Awww, kiitos!
Homman nimi on kertoa kahdeksan faktaa itsestä ja laittaa tämä vielä eteenpäin kahdeksalle. 


Nyt en jaksa käydä keksimään faktoja minusta, jos jotakuta kiinnostaa niin sellaisia voi lukea täältä. Mutta kirjataampa ylös kahdeksan faktaa tältä päivältä.

1. Mun uus puhelin on jo matkalla! Tajusin tuossa juuri että sillä voi myös postata blogiin. Ottaa jonkun tosi laadukkaan kuvan jostain tien päältä ja postata jotain syvällistä pohdintaa sen kanssa. Jee! Sen lisäksi että olen edelleen kauhuissani siirtymisestä älypuhelinaikaan, alan myös olla varovaisen innostunut. Harmittaa vaan että se uusi puhelin ei ole värinen. Vaan musta. Pitää kai ommella sille jotain hienoa vaatetta.

2. Tänään olen saanut olla ihan järkyn ylpeä tytöstä! 2 vuotta ja 2 kuukautta ikää ja hän oppi hiihtämään (=töpöttämään eteenpäin, pysymään pystyssä ja kääntymään) tuosta noin vaan! Yleensä en tykkää täällä blogissa kehuskella lapsen taidoilla (koska se nyt vaan ei ole muista ihmisistä ollenkaan niin ihmeellistä ja kiinnostavaa kuin minusta) mutta nyt on kyllä pakko tehdä poikkeus kun olen niin tohkeissani. Menee samaan sarjaan superkeikkojen kanssa. *huokaus* Minun vauva!!

3. Meinasin aamulla saada kakkahalvauksen kun katsoin ulos ja pihalla oli joku mies. Menin ulos kysymään että mitä ihmettä, niin sähkölaitoksen mieshän se oli, sahannut pois puolet meidän pihan pihlajan oksista!! "Pitää tosta sähkölangan ympäriltä vähän karsia." No kiva mutta OLIS NYT EDES ETUKÄTEEN VOINU VÄHÄN VAROTTAA!! Meidän portinpielen kaunis pihlaja on nyt ihan raiskattu, oksia on alhaalla ja latvassa ja keskeltä kalju. Melkein pääsi itku. Olisin soittanut miehelle jos olisi ollut puhelin millä soittaa.

4. Puhelimettomuus on kyllä toisaalta ollut ihan kivaa. Olla tavoittamattomissa.

5. Tytölle on tulossa isojen lasten sänky. Minulla oli suuret visiot miten maalaan siitä tosi hienon ja koristelen dinosauruksen kuvilla... ...mutta tänään kyllä on tuntunut vähän siltä että kaikki mihin kosken menee pieleen. Että katotaan nyt mitä siitä tulee. Tyttö kyllä vaikuttaa tykkäävän, pinkeistä dinoista. Hirvittää vaan vähän mitä siitä pinnasängystä luopumisesta mahtaa tulla.

Suunnitelma on tämä: Ensin hehkutetaan uutta sänkyä ja saadaan tyttö innostumaan ajatuksesta. Tsek. Maalataan sänkyyn sairaan hienoja dinoja että tyttö innostuu vielä lisää. Tsek, tavallaan. Mennään yhdessä ostamaan siihen patja ja peitto ja jotkut päheät lakanat. Ehkä huomenna. Ja vielä ripustetaan sängyn päälle pinsessaverho joka odottaa kaapin päällä (sitäkin ollaan jo hehkutettu ja katseltu). Ja sitten odotetaan että lapsi on tarpeeksi väsynyt ja toivotaan parasta. Vinkkejä, anyone?

Takaisin asiaan.

6. Teitä varmaan kiinnostaa ihan kamalan paljon miten minun baby steps-projekti etenee. No talvi-ilta ja tauti vähän hyydyttivät innostusta (lue: hyytyi ihan täysin) mutta nyt olen taas pääsemässä vauhtiin. Tosin tänään en aijo jumpata koska olen jo tehnyt lumityöt (sairaan painavaa lunta!) ja kävellyt kaupalle ja takaisin lapsen, koiran ja kelkan kanssa. Tosin ehkä pitäisi kuitenkin koska tänään syötiin ruuaksi pitsaa. Voi meitä.

7. Oli muuten kiva huomata kävelyllä miten kylän väki on alkanut tulla tutuiksi kun olen olut enemmän töissä (tuossa lähikaupalla siis). Ihmiset moikkaavat pihoiltaan ja autoistaan ja hymyilevät ja pysähtyvät ihastelemaan lasta ja lapsen kelkkaa. On mukavaa kuulua yhteisöön.

(Tähän oli tulossa kuva lapsesta ja siitä kelkasta mutta äsken tajusin että siinä kuvassa on mukana ihan valtavan iso koirankakka. Säästän teidät siltä.)

8. Seuraava baby step olisi sitten se nukkumaanmenoaika. Minulle siis. Tälläinen yökukkuminen ei tee yhtään hyvää. Ajattelin aloittaa pehmeästi, vaikka niin että viimeistään kahdelta siirryn sänkyyn (sen sijaan että nukahdan aamuyöllä sohvalle josta herään lihakset jumissa aamulla). Kun olen sen oppinut voin alkaa siirtää sitä aikaa aikaisemmaksi. Baby stepin baby stepit. Hiljaa hyvä tulee. Nukkumatta ei.

Siinäpä ne. Sitten pitää vielä valita kahdeksan erityisen kaunista blogia. 

ja

Jospa tällä kertaa muistaisin jopa käydä ilmoittamassa tunnustuksen saaneille...


5 kommenttia:

  1. Kiitos ja nyt mun taytyy vastata tahan kun olit jo kolmas... hih..yritan ryhdistaytya! Ja mika on ku kannyssa ei toimi aat ja oot...murr..

    VastaaPoista
  2. Projektinne "uusi sänky"-kuulostaa olevan hyvissä kantimissa. Noilla eväillä ainakin saatte lapsukaisen sinne uuteen sänkyyn. Se, miten se siellä sitten tulee pysymään on toinen juttu ja vaatii piiiiiitkää pinnaa ja ehdotonta kärsivällisyyttä. Ja nehän on meillä kaikilla äiti-ihmisillä ihan verissä (hehheh).

    Oi, tuo yhteisöön kuuluminen! Minä olen sitä varmasti hehkuttanut tosi monta kertaa, mutta mulle ainakin on äärimmäisen tärkeää tuntea, että kuulun yhteisöön - vaikka väljästikin. Asiakaspalvelutyöni vuoksi minutkin tunnetaan kylillä ja se tuntuu pelkästään hyvältä. Kuopus kerran kysyi, että oletko sä äiti kuuluisa kun kaikki tuntee sut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, toistaiseksi näyttää ihan lupaavalta, uuden sängyn maalaamisesta kun puhuttiin niin lapsi pinkaisi omaan huoneeseen ja alkoi työntää pinnasänkyä.. "Tää pois!" Eli jutun juoni on ainakin ymmärretty..
      Pitkä pinna ja kärsivällisyys ei kyllä ole minun vahvuuksia... *huoh* Eniten kuitenkin huolettaa aamut, kun olen niin sikeäuninen. Mitä kaikkea lapsi ehtii tehdä ennen kun tajuan sen olevan hereillä.

      Minusta on ihanaa että pienessä paikassa ihmiset tuntevat toisensa ja kadulla tulee tuttuja vastaan. Siskosta se on ahdistavaa, hän muuttikin Helsinkiin.

      Poista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!