sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäislomapuuhaa

Taisin jo mainitakin että olen löytänyt pinterestin! Tämä nyt on varmasti vanhaa tietoa useimmille teistä (minulla on paha tapa heräillä vähän myöhässä tälläisiin juttuihin, ensin pitää aina periaatteesta vastustaa) mutta sieltä löytyy siis ihan mitä vaan! Linkkejä keskiaikaisten kenkien teko-ohjeisiin ja ihmeellisiin ruokaohjeisiin ja puutarhavinkkeihin ja ihan mihin vaan maan ja taivaan välillä. Ja sitten on näitä ideoita lapsille. Tänään päästiin sitten testaamaan muutama.

Ensin haukkaavat kalat. Huikea idea, ainakin 2-vuotiaan mielestä!


Valitettavasti vaan melko lyhytikäisiä taistelukaloja. Olisi pitänyt käyttää puisia pyykkipoikia niin olisi liima pitänyt paremmin. Mutta muuten, täydellistä!


Sitten kokeiltiin vaeltavaa vettä joka oli kyllä minusta paljon jännempi kuin tytöstä, toimii varmaan paremmin vähän isommalla lapsella. Idea on simppeli: yläkuppeihin lämmintä vettä ja väriä (laitoin karamelliväriä), vesi vaeltaa talouspaperisuikaletta pitkin alempana olevaan astiaan ja värit sekoittuvat. Jee!


Jännintä oli lapsen mielestä se kun laitoin ensin värijauhetta laseihin ja kaadoin vasta sitten vettä päälle ja vesi muuttui värilliseksi. Taikuutta!!

Karamelliväreistä innostuneena halusin kokeilla myös yhtä lapsuuden suosikkiani, tulivuoripulloa.


Pikkupulloon kuumaa vettä ja väriä, isoon astiaan kylmää vettä. Lämmin vesi kohoaa ylöspäin. (Se kirja mistä tämä ohje alunperin on saattoi olla nimeltään Hauskaa tiedettä.)


Jostain syystä ei tulivuorikaan oikein uponnut yleisöön mietoa mielenkiintoa enempää. Pöh.

Joten siirryttiin takaisin perinteisemmän askartelun pariin.


Tämä on taas näitä nerokkaan yksinkertaisia ideoita joita ei vaan ole tullut itse ajatelleeksi. Kontaktimuovi pöytään liimapuoli ylöspäin, pahvista joku kuva reunoiksi ja lapselle vapaat kädet koristella. Langanpätkät (tai silkkipaperi!) tarttuu kontaktimuoviin eikä tarvitse sotkea liiman kanssa!


Sitten vain toinen kontaktimuovi päälle ja leikataan ylimääräiset reunoilta pois. Ja ikkunaan!


3 kommenttia:

  1. Joo, pinterestistä on helppo bongailla hauskoja juttuja. Niin kuin nyt nämäkin!

    VastaaPoista
  2. Hitto, sain ideaslaagin ;D Kiitos, oon minäkin noita joskus katellut pinterestistä mut sit vaan unohtanut. Tulivuoripulloa en tosin ole koskaan nähnyt ja se tulee uppoamaan meidän melkein 10veehen aivan täysillä, joten todellakin tehdään, mutta mua innosti eniten tuo kontaktimuovitaiteilu, heti kun Pienempi kotiutuu mummolasta niin todellakin aletaan paskartelemaan :D

    VastaaPoista
  3. Oi kivaa! Raportoi sitten miten kävi!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!